Don tuskin osaisi omin päin ostaa Cerathalle mitään läheskään oikean kokoista tai näköistä hametta, mutta toivottavasti hän kohtaa ymmärtäväisen ja nokkelan myyjän, joka tajuaa mitä haetaan. Tottelevaisesti kapteeni jäljentää Cerathan sanelemat mitat paperinpalaselle. Ne eivät sano hänelle juuri mitään. Hän ei ole koskaan kiinnittänyt huomiota siihen, millaisia vaatteita itse käyttää, koska ne on aina teetetty valmiiksi. Yläluokkaisuuden etuihin kuuluu, että voi olla huomioimatta tiettyjä käytännön seikkoja, ja jättää ne räätälin huoleksi.
Kapteeni hyvästelee Cerathan ja poistuu paikalta. Tietenkään hän ei jälkeenpäin vaatisi maksua hankkimistaan vaatekappaleista. Sellainen ei olisi soveliasta. Häntä huolestuttaa lähinnä itse toimitus: joskus lapsena hän on äitinsä mukana ajautunut kauppoihin, jotka ovat olleet täynnä silkkiä, samettia ja ompelijattaria, mutta sen jälkeen hän on pitänyt visusti etäisyyttä kaikkeen, mikä liittyy naisten vaatetukseen. Hänellä ei ole aavistustakaan, mitä sanoa, jos myyjä tiedustelisi jotain hänen – luojan tähden, todennäköisesti hänen vaimonsa – mieltymyksistä. Kapteeni päättää, ettei korjaisi tällaista mahdollista väärinkäsitystä. Huomattavasti parempi väittää olevansa puolison, kuin rakastajattaren asioilla.
No, siinä se sana sitten tuli, vaikka vain ajatusten tasolla. Rakastajatar. Kapteeni astelee laivansa kannelle ja tervehtii paria vastaan tulevaa merimiestä mietteisiinsä vajonneena. Tämä tilanne on minun syytäni. Minun vikani, että tähän ajauduttiin… mutta miksi tämä ei sitten tunnu tämän pahemmalta? Minun pitäisi olla kauhuissani, mutten oikeastaan ole. Hän katsoo silmiään siristäen taivaalle, jossa aamuaurinko kirkkaasti paistaa. Kaikki on rauhallista ja tyyntä. Merellä yksinäinen valkoinen lokki kaartaa alemmaksi kohti veden pintaa, kalaa tavoitellen.
Jumalan rangaistusta ei näy missään.
”Otan komennon kannella puoleen päivään mennessä”, hän ilmoittaa kansivahdille ennen aluksesta poistumistaan. ”Siihen mennessä kaiken täytyy olla kunnossa ja miehistön selvinnyt eilisillasta. Tämä on vartioalus ja haluan sen myös näyttävän siltä.”
Ehkä hän sanoo sen poikkeuksellisen iloiseen sävyyn, sillä kansivahti jää katsomaan hänen peräänsä, kun hän poistuu. Kapteeni vetää ilmeensä peruslukemille, mutta hänen on jotenkin vaikea olla hymyilemättä. Don Keeble kävelee laskusiltaa pitkin reippaasti maihin. Hän tietää suhteensa Cerathaan olevan mahdoton, syntinen ja tuhoon tuomittu, mutta silti hänen suurin huolensa on tällä hetkellä se, miten osata ostaa oikean mallinen kolttu ”keskimääräistä hoikemmalle ja sirommalle” naiselle.
Loppujen lopuksi, suuressa mittakaavassa ajatellen, se ei ole kovin iso huolenaihe.
