((Voi tuota Müts-raukkaa... Varmasti katuu jo katkerasti, että pelasti hahmot rannalta. Hyvä työ ei ole oikein saanut kiitosta))

Siivoamaan käskevä äänensävy kuulosti varsin tutulta. Siitä tuli mieleen tukkapölly, villiintyneiden pölyvillakoirien kaitseminen ja likaiset varpaanvälit. Tyttö oli täydellisesti omaksunut Zhionin äidin käskyttävän tiuskimistavan. Tuo kovakalloinen kakara.
Parantaja livahti varsin pian omille teilleen ja jätti Zhionin yksin tuon nojatuoliin juurtuneen takiaisen kanssa. Kummallista, kuinka noin pienellä olennolle voi olla niin voimakas tahto. Haltia ei myöntänyt edes itselleen, että vanhemman haltian tuki olisi ollut varsin mukava väitellessä, kun mies itse ei ollut se kaikkein kärsivällisin olento. Sen takia hän joutui joskus turvautumaan äärimmäisiin keinoihin.

"Et sinä pyytänyt. Mitä minä siihen olen sanomaan, jos tykkäät esiintyä muille ja peseytyä julkisesti", hän tiuskaisi takaisin samalla vihjaten, että olisi nähnyt enemmän kuin todellisuudessa. Hän ei ollut edes vilkaissut. Mutta jos tyttö hämääntyisi, tämä loppuisi ennen kuin oli ehtinyt kunnolla alkaakaan.
"Enkä minä koske tuohon sotkuun edes pikkurillilläni, jos et käytä ovea", hän sanoi ja asteli nojatuolin luokse ja katsoi alhaalla istuvaa tyttöä tuimasti. Hän risti kätensä rinnalleen päättäväisesti. Hän oli jo päättänyt, miten tämä loppuisi.
"Jos et nouse siitä hyvällä, niin..."
Hän ei olisi epäillytkään napata tyttöä syliinsä, jolloin hän voisi omatoimisesti kipata toisen kynnyksen ulkopuolella. Mutta toisen uhkaus täältä häipymisestä kirvisteli vielä miehen muistissa, pinnassa vaikka hän yritti parhaansa mukaan unohtaa sen.
Hän nyökäytti päätään ovea kohti vaativasti, kärsimättömänä. Ei hänellä sinänsä ollut kiire pesulle, mutta nyt tästä oli tullut periaatekysymys.

//No aijaa. Se tuikkaa pian koko mökkinsä palamaan, jotta pääsee kiittämättömistä mekastajista eroon. xP//

"Et sinä pyytänyt. Mitä minä siihen olen sanomaan, jos tykkäät esiintyä muille ja peseytyä julkisesti."

Varjohaltioilla ei ollut tapana hirveästi punastella, mutta Chiar nyt ei ollut koskaan muuta ollutkaan kuin häpeäksi omalle rodulleen. Poika lehahti päänkokoonsa nähden aivan liian suuria korviaan myöten kirkkaan punaiseksi ja näytti siltä kuin olisi kovasti halunnut sanoa jotain saamatta kuitenkaan kapeasta kurkustaan mitään muuta ulos kuin epämääräistä kähinää.

"E-ette te olisi menneet vaikka olisi pyytänyt!", poika sai lopulta kakistettua. Hänen kasvonsa olivat edelleen tomaatinväriset, mutta hän halusi kovasti uskoa, että vaikka hän olikin epähuomiossa unohtanut vihjaista miehille, ettei nauttinut heidän seurastaan peseytyessään, hänen sanomisillaan ei olisi ollut juurikaan vaikutusta miesten toimintaan. Tietenkin Zhion nyt väittäisi olevansa herrasmies, mutta kyllä Chiar tiesi mikä tuo lurjus oli miehiään. Äijä oli kaikista menetyksistään huolimatta ollut aikeissa tappaa hänet syyttä suotta. Sellaisen miehen moraali ei voinut olla oikeudenmukainen.

"Minä en nouse", keinutuoliin leiriytynyt nuorukainen sanoi uhmakkaasti. Hän oli juuri kokenut huikean voimavara-aallon pyyhkäisevän ylitseen ja siinä samalla häpeän punankin väistyvän. Miksi hänen pitäisi olla kiltti miehelle, joka oli a) uhannut hänen henkeään, b) pelastanut uppoavasta laivasta vain itsensä, c) heittänyt likavettä hänen niskaansa ja d) lähettänyt hänet kotiin tekemään ristipistoja? Kaiken lisäksi Zhion oli juuri hetki sitten asettunut väärälle puolelle puolustaessaan Mütsiä hänen sijaan. Chiarilla ei ollut yhtäkään hyvää syytä toimia niin kuin Zhion vaati, ei niin yhtäkään.

"Uskallakin koskea minuun....", pienikokoinen poika uhosi ja tuijotti häntä yläkantista tuijottavaa ruskeaa silmäparia uhmakkaasti rutistaen yhä kovemmin keinutuolin käsinojia kämmentensä sisään. Jos hänet aikoi tästä tuolista irrottaa, niin ei ainakaan yhtenä kappaleena.

((Se olisi jo aika epätoivoista... ;D . Ja anteeksi nolostuttavan pitkästä kestosta))

Nolostuneen tytön syytökseen Zhion vastasi vain hymyilemällä vinosti. Hän ei aikonut vastata, toinen sai luvan elää epätietoisuudessa. Todellisuudessa syy hiljenemiseen oli se, ettei hän tiennyt, mitä olisi vastannut. Olisiko hän lähtenyt pois? Totta kai, ainakin jos parantaja olisi ollut paikalla, mutta toisaalta... Jaa-a. Parin sykäyksen jälkeen hän teki jotain harvinaista ja torui itseään. Vaikka nykyisen tilanteen ja pitkän merillä vietetyn ajan ottaisi huomioon, tyttö oli vasta lapsi!

Uhmakkaasti takaisin tuijottavat harmaat silmät ja hieman tytön eteenpäin työntyvä leuka saivat Zhionin oman itsepäisyyden nousemaan ja hän otti askeleen kantaakseen ainakin keinutuolin ulos ja tytön siinä samalla. Hän ei luovuttaisi näin helposti. Seuraavaksi mies kuitenkin muisti, mitä tyttö oli hetki sitten julistanut suureen ääneen, ja muisto pysähdytti hänen liikkeensä.
"Lähden huomen aamulla... yksin."

Oli ärsyttävää ja totta, että mies ei halunnut joutua viettämään päiviään yksin. Hän ei viihtynyt pelkästään itsensä kanssa, joten hän pysähtyi, heilautti käsiään ja tuhahti eikä hän enää ajatellutkaan toisen raahaamista ulos.
"Ihan sama. Aivan kuin haluaisin hipaistakaan sinua."
Sen sanottuaan hän kääntyi kannoillaan ja marssi huoneen perällä olevan pesupaljun luo. Tytön peseytymistä varten lämmitettyä vettä oli vielä tilkka jäljellä, kuinka hyvä tuuri. Hetken kuluttua hän oli sekoittanut itselleen haaleaa vettä, joka oli ainakin lämpimämpää kuin talvinen merivesi. Zhion upotti siihen sormensa ja hymähti tyytyväisenä. Lämmintä ja puhdasta vettä! Puhtaus oli ulkonäön lisäksi miehelle keskimääräistä tärkeämpi asia, vaikka viime aikoina molemmat olivat joutuneet rappiolle.

Zhion luotti siihen, että tyttö poistuisi pikapuoliin aivan oma-alotteisesti. Olihan toinen varmasti lapsekkaan ujo ja kävelisi ovesta pelkästä nolostuksesta. Vakuutellessaan tätä asiaa itselleen hän vilkaisi vielä kerran vettä ja kiskoi pusakan yltään. Se oli tehty karkeasta kankaasta, mutta sentään se lämmitti, sillä miehen paljas vatsa huomasi pian, että talon nurkissa veti. Tai sitten hän vain kuvitteli asian. Varmuuden vuoksi Zhion vilkaisi keinutuolia kohti ennen kuin riisuisi loputkin vaatteet, aluspaita ja pusakka olivat jo myttynä lattialla. Olihan tyttö häipynyt?