(sori, kone ei tahtonut päästää minua tänne sivulle sen jälkeen kun asensin koko höskän uudelleen :/ sain tapella virustorjunnan kanssa jonkin aikaa..)

Ceratha katseli vuoroin molempia miehiä. Hänestä oli kummallista että juuri tuo haltia joka oli hetki sitten hyvin kiinnostunut hänen turvallisuudessaan söi häntä parasta aikaa silmillään minkä ehti. Onneksi tämä toinen herrakin oli mukana.

Nainen oli hetken hiljaa kunnes muisti taas työnsä. "Herrat, voinko vaivata teitä sen verran että tulisitte suojakseni vielä toviksi väkijoukkoon? Lupasin soittoniekoille esittää vielä toisenkin tanssin ja heillä on kaikki rahat viime esityksestä.. Voisitteko mitenkään herrat?" Ceratha katsoo miehiä anovasti ja suloisesti.

”Pitäisitkö pienempää ääntä!”
Chiar vilkaisi olkansa yli selkänsä taa jääneeseen vihreäsilmäiseen pörröpäähän. Poika ei ollut häntä kuin otsan verran pidempi ja kehtasi sanoa noinkin rumasti, vaikkeivat he edes tunteneet. Olipa täällä rannikolla kohteliasta väkeä. Uskomatonta, että Zhion oli halunnut vapaaehtoisesti viettää aikaansa tuollaisten sammakkosuiden kanssa.

Varjohaltianuorukainen ei vaivautunut vastaamaan hännystelijälleen, vaan eteni nokka tuulta vasten suunnattuna lähemmäksi mylvivää väkijoukkoa, jonka seassa hänen etsimänsä henkilökin varmasti oli. Eri asia oli kuitenkin bongata mies väenpaljoudesta, sillä edes Zhionin valkoinen hiuspehko ei erottunut valkoisen lumen peittämästä maisemasta juurikaan.

Chiar seisahti aloilleen ja kuuli samaan aikaan toisen ärtyneen kommentin, tällä kertaa se tuli kuitenkin suoraan edestäpäin. Eikö täällä kukaan osannut puhua kauniisti?! Juuri kun suuria korviaan myöten närkästynyt varjohaltiapoika oli aikeissa huomauttaa asiasta uutta "tuttavaansa", poika korjasi sanojaan mielekkäämpään uskoon:"Tai siis että, oletko kadottanut jonkun?"

Huuli arvostelevasti mutrussa ja kädet tanttamaisesti lanteillaan tuhkan värinen haltianuorukainen tuijotti itseään pienempikokoista pellavapäätä. Hänen olisi tehnyt mieli kysyä, mikä sai pojan muuttamaan puhetapaansa, mutta jätti asian sikseen. Hänellä oli nyt parempaakin tekemistä.
"Et ole sattunut näkemään noin kahta kertaa minun pituistani valkohiuksista haltiamiestä? Aika hoikka....sellainen kuin me haltiat yleensä olemme", Chiar kysyi tältä hänen huutoaan kommentoineelta pikkupojalta, vaikka olikin sitä mieltä, ettei tuommoinen vauva voinut mitään tietää. Sehän oli vielä pienempi kuin hän itse. Miten sellainen voisi mitään tietää?

"No oletko vai et?", varjohaltia tivasi pellavapäiseltä pojalta ja vilkuili ympärilleen siinä toivossa, että näkisi edes pilkahduksen Zhionista. Mies olisi muutamaa hiuskarvaa köyhempi jahka Chiar hänet löytäisi, se oli varma.

Zhion nyökäytti myöntyvästi tytön ehdotukseen, hymyillen samalla tyytyväisenä. Tottahan toki hän auttaisi kaunista neitoa hädässä, olisihan hän tehnyt sen mielellään ilman pyytämistäkin. Hän pyöräytti kättään kuin kehottaen tyttöä näyttämään suunnan, ja vilkaisi samalla ihmismiestä. Tuon työn raskaan raatajan ei tarvitsisi tulla mukaan.
"Tottahan toki", hän vastasi tytölle hymyillen vinosti. Olihan haltiamies nuorelle naiselle paras turva maan päällä minkä voi löytää, eikö totta?

Tästä kanssakäymisestä tytön kanssa oli tullut Zhionille haaste, kuin peli tai leikki, joka hänen oli voitettava. Sen takia hän ei suostuisi luovuttamaan tätä auttajan roolia noin vain ihmismiehelle. Hän yritti päästä lähtemään liikkeelle pian myös sen takia, ettei eräs varjohaltiatyttö löytäisi häntä. Chiarilla kun oli taipumus tunkea nokkansa joka asiaan ja useimmiten sotkea miehen suuret suunnitelmat. Zhionille ei kuitenkaan tullut edes mieleen piiloutua hupun alle, joka roikkui hänen niskassaan.
Jos hän tietäisi, että häntä oli juuri kuvailtu hoikaksi, ei mies olisi mielissään. Zhion kun haluaisi näyttää suurinpiirtein samalta kuin tuo Leszek: raavaalta ja lihaksikkaan miehekkäältä. Harmi, että hän oli sattunut syntymään haltiaksi, se vaikeutti ponnistuksia suuresti.

Ainakin tuo epämäärinen möykkääminen loppui hänen lausahduksestaan, vaikka hän sitä ehkä katuikin hieman. Kai se nyt oli normaalia, että väenpaljoudessa oli ääniä, ihmisiä, haltijoita ja sekasortoa? Tämä kaikki oli nuorelle metsähaltijalle uutta, ja välillä hän tuntui unohtavan paikkansa täysin. Hän ei enää ollut synnyinpaikassaan, jossa huokui ihana rauhallisuus ja hiljaisuus ja jossa haltijat kävelivät melkein ääneti. Ei, hän ei todellakaan ollut enää kotona. Sen hän oli jopa tuntenut aikaisemminkin, ennen terästettyä oluttaan.

Zánel jäi hieman kauemmas tuosta hopeanharmaapäisestä tytöstä ja huomasi hämmästyksekseen aikaisemman, häntä auttaneen pojan – jos niin voisi sanoa – puhuvan tuolle tytölle. Ruskeapäinen ei kuullut tuon pojan sanoja, mutta sai itsensä väkipakolla lähemmäs, jolloin hän kuuli tytön nyrpeän kysymyksen, jonka hän heitti vaaleapäiselle pojalle. ’Onpa hän suosittu tänään...’ Zánel ajatteli, mutta tajusi sitten tarkastella kuulemaansa kysymystä, jota ei oltu tarkoitettu hänen korvilleen. Joku tönäisi häntä samalla kun hän yritti huhuilla katseellaan väkijoukkoa ja etsiä tätä salaperäistä valkohiuksista haltijamiestä. Zánel ei edes tajunnut äyskäistä asiasta mitään, vaikka hänen tasapainonsa järkkyi aika pahasti, mutta hän sai pidettyä itsensä pystyssä. Hänen silmänsä tähyilivät väkijoukkoa, mutta samalla hän piti silmällä tuota kaksikkoa, jotta he eivät häviäisi minnekään. Aikaisemmin mielessä ollut taverna, oli kokonaan hävinnyt metsähaltijan mielestä, sillä hän oli saanut uuden tehtävän. Tehtävän tärkeyttä hän ei vielä tiennyt itselleen, mutta jokin hänen mahanpohjassaan niin oudosti kutkutti. Mitä se sitten oli, sitä Zánel ei tiennyt, mutta hän todellakin aikoi ottaa siitä selvän.

Asis vilkuili hermostuneena varjohaltiatyttöä, joka oli asettanut kädet topakasti lanteilleen ja muistutti nyt enemmän närkästynyttä kotiopettajatarta kuin nuorta tyttöstä. Hän venyttäytyi täyteen mittaansa jääden siltikin tyttöä lyhyemmäksi. 'Voihan nenä!' Asis pihisi mielessään. Näin päättäväistä tyttöä oli näköjään erittäin vaikea simputtaa, varsinkin kun tämä oli häntä pidempi.

Asis sommitteli kasvoilleen tyynnyttelevän hymyn. "En muista nähneeni yhtäkään valkohiuksista haltiaa", hän vastasi. Hänen olisi tehnyt mieli lisätä, ettei hän tiennyt, minkälaisia ne haltiat yleensä olivat, mutta hän katsoi paremmaksi jättää tämän mainitsematta. "Mutta", Asis jatkoi, "voin toki auttaa sinua etsimään hänet. Minulla ei ole juurikaan tekemistä juuri nyt ja tunnen tämän alueen suhteellisen hyvin, joten minusta voisi kenties olla apua." Asis jätti mainitsematta, että hän viihtyi ennemmin kaupungissa kuin rannalla, mutta hän olisi pian vaarassa kuolla paitsi tylsyyteen, myös viluun. Asiksen varpaita nipisteli, kun hänen kenkiinsä livahtanut lumi alkoi sulaa ja kastella hänen housunpunttejaan. Hän suoristi selkänsä ja risti kätensä uhmakkaasti rinnalleen.

Alaynan kasvoilla häivähti pieni hymy, kun hän näki miehen hätkähtävän. Niinpä niin, harva muisti haltioiden ikääntyvän hitaammin. Toisen vastaukselle hän nyökkäsi kohteliaasti, mutta silti asia kiusasi häntä. Hänellä oli tunne, että se, mitä hän ei muistanut, saattoi olla melko tärkeääkin...
"Ei kiitos, en pidä oluesta", hän vastasi tarjoukseen vilkaisten tuopissa olevaa nestettä hieman epäluuloisesti. Hän ei ollut milään alkoholijuomien asiantuntija, mutta sen hänkin osasi sanoa, että täällä tarjottava olut oli todennäköisesti niin huonoa kuin vain saattoi olla. Hyvää ei annettu ilmaiseksi.
Hän kuunteli hetken ympäröivän väkijoukon tunnelmaa. Ajoittain hänellä oli tunne, ettei kaikki ollut kohdallaan... mitähän täällä tarkkaan ottaen oli meneillään, sitä hän ei osannut edes arvata. Toivottavasti se ei koskisi häntä millään tavalla...
"Mikä toi teidät tänne?" hän kysyi Beregryniltä ylläpitääkseen jonkinlaista kohteliasta keskustelua.

Kun tuopin sisältö ei kelvannut Alaynallekaan, Beregryn laski sen pois käsistään maahan. Beregrynkin oli tottunut juomaan hieman parempaa tavaraa, joten hän itsekin jätti tuopin sisällön sikseen.

Beregrynin harmiksi Alyana kuitenkin jatkoi samasta aiheesta puhumista. Mies ei ollut varma, kuinka kauan pystyisi pitämään peiterooliaan yllä jos haltia innostuisi jatkamaan inhottavia kysymyksiä vielä pitkään. Alayna vaikutti sen verran teräväpäiseltä ja asioista perillä olevalta, että hän alkaisi varmasti epäillä jotain jos Beregrynin sanat menisivät ristiin.

"Työasioissa taas", hän vastasi. "Olen menossa tapaamaan erästä kauppiasta." Se sentään oli täysi totuus. Beregryn ei kuitenkaan halunnut antaa haltialle mahdollisuutta tarkempiin uteluihin vaan vaihtoi jälleen näppärästi puheenaihetta. "No jos neidille ei olut kelpaa, niin kelpaisiko jokin muu juotava? Kenties lasillinen hyvää viiniä rantakapakassa?"

// Ensiksi pahoittelen epäaktiivisuuttani. Lopputyöni deadline aikaistui 6kk ja olen ollut hautautuneena siihen ja englannin YO-kirjoituksiin.//


Leszek nyökkäsi hyväksyvästi Cerathan ehdotulkseen. Häntä kuitenkin epäilytti tuon Zhionin ainainen virnuilu. Toisaalta ovathan jotkut ihmiset syntymästä lähtien iloisia, mutta itse ei kyllä pysty rentoutumaanZhionin seurasssa.

Siinä olisi ollut syytä kerrakseen seurata Cerathaa, mutta eipä hän myöskään osaa sanoa ei jos neito on hädässä. Asia, josta hänen isänsä häntä monesti oli varoittanut " Tuollainen käyttäytyminen vie sinut vielä hautaan...", toisaalta isähän on jo kuollut aikoja sitten.

" Sanoit että soittoniekat pitävät hallussaan sinun osuutta rahoista." Leszek sanoo mietiskellen. " Oletko varma, että he antavat sinulle koko osuuden, mikä sinulle kuuluu?" Tottuneena erilaisiin petoksiin ja velkomisiin Leszekillä ei olisi ollut mitään ongelmaa lähteä karhuamaan muusikoilta neidon rahoja, mutta Ceratha ei kyllä näytä sen kaltaiselta ihmiseltä, joka haluaisi tai edes kestäisi ajatusta sen kaltaisesta puuhasta.

Ceratha hymähti onnellisena. Olipa onni että kaikista miehistä juuri nämä kaksi hyvin ystävällistä, mukavaa ja auttavaista olivat päätyneet neidon seuraan, hän koki olevansa nyt täysin turvassa.

Ceratha lähti kävelemään miesten mukana väkijoukkoon etsimään muusikoita. Hetken mietittyään hän vastasi Leszekille. "Niin no, eihän minun tytön auta kuin toivoa että he pitäisivät sanansa? Minusta ei heille ole vastusta, mutta olen jo tottunut asemaani ja antamaan miehille periksi", nainen sanoi ja hymyili miehille.

Pian he löysivätkin muusikot jotka tosiaankin tahtoivat vielä uusinnan esityksestä joka oli tuottanut äskenkin niin hyvin. Rahat miehet lupasivat jakaa heti seuraavan esityksen päätyttyä ja alkoivat virittelemään soittimiaan.

Ceratha kääntyi miehiin. "Pysyttehän tässä hetken? Viimeinen asia jota tahdon, on joutua yksin väenpaljouteen tämän esityksen jälkeen..", nainen pyysi ja antoi takkinsa valahtaa maahan esitystä varten.

//Nöyrimmät pahoitteluni kaikille pelaajille, että vastaukseni on kestänyt näin pitkään. Olin jo kahden vaiheilla ilmoitanko, että suljen Fenyanin, mutta sain kuin sainkin itseni vakuutettua siitä, että katuisin sitä vielä joku kaunis päivä niin paljon, ettei se kannata. Joten... Täällä ollaan. //

Chiar ei ollut aivan varma seuraansa tuppautuneen pojan aikeista, mutta otti tähkäpään avun vastaan nyökäyttämällä päätään hyväksyvästi tämän ehdotukselle. Kuka hullu alkoi etsiä neulaa heinäsuovasta tylsyyteensä? Ilmeisesti tämä punaisin liivein varustautunut poika, joka oli kitukasvuista varjohaltianuorukaistakin lyhyempi. Olikohan pojalla kenties nimikin?

"Siltä varalta, että onnistun kadottamaan sinutkin tähän väenpaljouteen...", varjohaltia sanoi, pyyhkäisi sinertäviä sormiaan yllään olevan viittansa helmaan ja tarjosi sitä sitten uudelle tuttavuudelle. "Nimeni on Chiar...ja te olette?" Teräksenharmaat silmät tuijottivat nuorempaa ja pienempää poikaa tutkivasti, ehkä jopa hieman arvostelevasti. Tuntemattomien tarkoitusperistä kun ei voinut olla koskaan varma. Ken tietää vaikka tuokin nilkki yrittäisi myöhemmin ryöstää Chiarin... Onneksi haltiapojalla ei ollut paljoakaan mitä ryöstää: vain muutama rautakolikko ja vaatteensa. Tuskin kukaan nyt niin julma olisi, että veisi häneltä tällaisessa pakkasessa vaatetuksen?

"En usko, että löydämme ystävääni huuhtelemalla hänen peräänsä, joten olisiko sinulla jotain muuta suunnitelmaa hänen löytämisekseen? Tiedätkö esimerkiksi jonkun korkean paikan täällä, jonne voisimme kavuta?", Chiar jatkoi vilkkaan ajatuksenkulkunsa julki tuomista käsi edelleen ojossa tähkäpään suuntaan.

Zhion seurasi liikkeelle lähtenyttä tyttöä kerrankin vaitonaisena. Hän jätti hyväntekijän roolin suosiolla ihmismiehelle, sillä häntä ei vähempää voinut kiinnostaa, saiko tuo kaunis tyttö rahojaan. Kyllähän jokaisessa pitäisi sen verran sisua olla, että saa hankittua itselleen kuuluvat asiat omaan haltuunsa. Toisaalta, todennäköisesti tämä ihmisneito käytti usein muita keinoja hyvän lopputuloksen saavuttamiseen - kuten aina niin avuliaita kanssaeläjiä.

Jos mies muistaisi huhuilevat huudot tai olisi perillä etsintäoperaatiosta, jota parhaillaan järjestelmällisesti suunniteltiin, hän ei jäisi seisomaan paikoilleen ja nyökkäsi naiselle vakuuttelevasti Nyt haltian mielessä ei kuitenkaan ollut muuta kuin se, että kerrankin hän pääsi aitiopaikalle seuraamaan esitystä. Vaikka tanssijattaressa ei kenties ollut jämäkkyyttä, niin kauneutta riitti vaikka muille jaettavaksi. Jos hän siis olisi aavistanut Chiarin etsivän häntä, livahtaisi Zhion pikapuoliin syrjemmälle. Miksi? Siihen mies ei osannut näin äkkiseltään vastata.

Soittajat olivat asettuneet paikoilleen ja huilisti puhalsi ensimmäisen sävelen. Ainoa asia, joka häiritsi hänen keskittymistään tällä hetkellä, oli tuo ah-niin-jalo ihmismies. Hän ei pitänyt toisesta, ihmisen olemus oli vain epämiellyttävä. Hän mulkoili toista silmäkulmastaan, kunnes jotain oli pakko sanoa. Olisihan se ollut epäilyttävää vain seistä paikoillaan, eikä hän halunnut tehdä mitään, mikä nostattaisi toisen epäilykset.
"Tästä tulee hienoa...", hän mutisi katsoen esityksen aloitusta, ja vilkaisi sitten nopeasti Leszekiin. "Tunnetko sinä, tuota... hänet?"

Zánel yritti seurata ja kuunnella kaksikkoa mahdollisimman hyvin kuin vain pystyi, mutta väkisinkin hänen korviltaan karkasi sanoja hänen ulottumattomiinsa, eikä "salakuuntelusta" tullut yhtään mitään. Nuorukainen päätyikin siihen tulokseen sen jälkeen kun huomannut valtavan humalaisen - ehkä hieman pahoinvoivankin - joukkion kulkevan heidän välistään. Hän ei kuullut eikä nähnyt yhtikäs mitään. Ennen ihmismassan sivuun marssia hän kyllästyi ja päätti lähteä omille teilleen. Hänen luonteelleen ei sopinut salakuuntelut tai seuraamiset. Hän itse oli johtavampaa sorttia, eikä äskeisten kahden touhusta näyttänyt oikein tulevan mitään - ties sitten mitä etsivätkään.

Vaikka nuori metsähaltija ei todellakaan tiennyt mitä äskeinen kaksikko etsi, hänelle tuli pieni kilpailunhalu löytää tuo - varmasti arvokas henkilö - ensin. Olihan hänellä varmasti nopeammat jalat, kun hän yksin liikkui ja varsinkin pää, koska hän yksin ajatteli eikä hänen tarvinnut kuunnella muiden ehdotuksia - niin kuin siitä muutenkaan mitään olisi tullut. Zánel oli aina mennyt oman päänsä mukaan, eikä siinä muiden ehdotukset tai mielipiteet olleet häntä estämässä. Hän oli oman tiensä kulkija - oli aina ollut.
Niinpä ruskea pörröpää astui reippaasti eteen päin katse kohdistettuna melkein taivaalle muiden ollessa häntä sen verran pitempiä. Hän katsoi vain miehiä ja heidän hiuksiaan - muista hän ei niinkään välittänyt, sillä eihän hän tiennyt mitään muuta tästä mysteerisestä miehestä. Nuorukainen ei huomannut kuinka musiikki koveni koko ajan siellä minne päin hän oli menossa ja tuntui, että väki tungeksi siellä yhtä paljon kuin oluen perässä.

Kerrankin haltijan pienuudesta oli valttia, sillä hän puikkelehti kuolaavien miesten ohi ja hymyili jo voitolleen kun hän näki pienestä rakosesta tanssivan naisen, johon kaikkien silmät olivat kiinnittyneet. Tietenkin tämä kiinnitti myös Zánelin - nuoren miehen - huomion ja tyhmyksissään hän nousi suoremmaksi ja samalla hän sai katua sitä törmättyään eturivissä seisovaan mieheen. Nuorukainen tunsi kuinka hänen viittansa sisätaskusta pieni lasinen pullo, jonka sisällä oli valkoista jauhetta tippui tallattuun maahan. Vihreät silmät etsivät pullon ja se puristui nuorukaisen kouran sisään, jolloin hän vasta nosti katseensa ylös ja pienen pieni ilkikurinen hymy pilkahti haltijan kasvoilla hänen katseensa osutessa huikean pitkään ja vaaleahiuksiseen mieheen. Oliko hän löytänyt etsityn miehen ensimmäisenä?

// Hyvä on, saatte itse keksiä tähän niin luovan ja pitkän anteeksipyytelyrimpsun kuin kykenette :s //

Asis tarttui Chiarin käteen ja puristi sitä kevyesti. "Selvä pyy, Chiar. Minun nimeni on Asis. Eikä tarvitse teititellä", Asis lisäsi ja hänen silmänsä pilkahtelivat huvittuneesti. Tämä oli ensimmäinen kerta koko hänen lyhyen elämänsä aikana, kun kukaan oli teititellyt häntä. Sitä erikoisempaa vielä oli se, että teitittelijä oli häntä vanhempi ja kaiken lisäksi pidempi!

Ai niin, se korkeampi paikka. Asis nousi varpailleen ja tähyili ympärilleen. Ranta näytti tasaiselta ja ihmisten peittämältä niin kauas kuin Asis saattoi nähdä. Se tosin ei ollut mitenkään erityisen kauas...
Asis kääntyi ympäri ja hoksasi jotain korkeampaa. Aivan niin, oluttynnyrit!
"Emmekö voisi kiivetä oluttynnyrien päälle? Ovathan ne aika korkeita, ainakin minun silmääni", Asis mietti ääneen. "Ja jos tämä sinun etsimäsi henkilö on pitkä, hänen pitäisi löytyä helposti, eikö?"

Alayna kuunteli kohteliaasti vastauksen, mutta ei enää kysellyt tarkemmin asiasta. Hän painoi kuitenkin nimen ja kerrotut asiat mieleensä ja päätti selvittää niistä lisää, kunhan saisi tilaisuuden. Mutta nyt hänestä tuntui, että tämä saisi tältä erää riittää. Hänelle alkoi tulla kylmä, hän ei vieläkään ymmärtänyt, miksi oli vaivautunut paikalle ja humalaiset alkoivat käydä hänen hermoilleen. Toinen teki kyllä tarjouksen viinistä ja haltia pohtikin sitä hetken, mutta päätti sitten, että lähtisi mielummin takaisin majataloon. Jokin tuossa miehessä sai hänet epäluuloiseksi.
"Kiitos, mutta ei kiitos", hän vastasi nousten seisomaan. "Olen jo viettänyt liikaa aikaa täällä, ja tekin sanoitte, että teillä on tehtävää toisaalla. Toivottavasti tapaamisenne sujuu teille suotuisasti", hän vastasi hymyillen edelleen kohteliaasti ja tarkisti, ettei ollut unohtanut mitään. Sitten hän nyökäsi Beregrynille.
"Näkemiin, herra Ilyaven", hän lausahti hyvästiksi ja lähti kävelemään poispäin kohti syrjäistä majataloa, jossa vietti yönsä. Laatu ei ehkä ollut paras mahdollinen, mutta ainakaan kukaan ei katsonut haltioita ja muita taikaolentoja kuin jotain etäisen epämiellyttävää roskaa. Nopeasti haltia olikin jo kadonnut mutkitteleville kaduille.

//Poistun pelistä tässä vaiheessa. Kiitokset kaikille. :3//

Beregryn ei ollut kovin mielissään Alyanan kieltäytymisesetä. Hetken aikaa oli näyttänytkin siltä, että haltia olisi ollut halukas viettämään hieman enemmänkin aikaa Beregrynin seurassa. Beregrynin mielessä ehti käydä ajatus siitä, oliko Alayna kenties tajunnut tai muistanut jotain miehen menneisyydestä, kun kerran tunti yhtäkkiä halua lähteä. Tuskin syy kuitenkaan oli mikään niin suuri, kenties haltia vain yksinkertaisesti kyllästyi tympeään jutusteluun ja kaipasi päästä jo nukkumaan. Ota siinä sitten haltioiden aivoitukisita selvää.

Beregryn ei loppujen lopuksi jaksanut alkaa juosta Alaynan perässä, joten tämän hyvästellessä hän vastasi kohteliaan oloisella, kuitenkin pakotetulla hymyllä. "Näkemiin, neiti", hän sanoi ja antoi pettyneen ilmeen valua takaisin kasvoilleen heti kun haltian selkä katosi näkyvistä.

Hetken tuijotellessaan humalaista menoa ympärillään, Beregryn ei tuntenut itseään enää kovinkaan sopivaksi joukkoon. Illan paras mahdollisuus oli mennyt sivu suun, eikä Beregrynillä ollut enää intoa yrittää uudelleen. Ja aivan kuten Alayna oli viitannut, Beregrynillä todellakin oli töitäkin tehtävä. Niinpä hän jätti juhlivan joukon taakseen ja hakeutui lähimpään majataloon jatkamaan iltaa.


// Beregryn poistuu myös. Kiitos pelistä! //