Leszek ajautui mietteisiinsä jo ennen kuin tanssi alkoi. Katsellen kaikkien läpi, jonnekkin minne kukaan muu ei pystyisi seuraaman. Hän yllättyi haltiamiehen puhuttelusta.

Hemskutti kuka minäkin olen yllättymään moisesta? Vähänkin huonompi tuuri ja makaisin tässä kuolleena. Vai että olenko tavannut tanssian aikaisemmin... Hän sätti itseään. " Ei. En ole tavannut kyseistä neitoa aikaisemmin." Hän piti puheessaan pienen tauon. Tarkkasilmäinen katsoja olisi juuri ja juuri voinut sanoa hyvällä tahdolla, että hän hymyili. " Satutko sinä tuntemaan häntä vai oletko kenties ajamassa omaa asiaasi? "

Vasta sanottuaan asiansa Leszek kääntyi haltiaan päin ja katsoi toista silmiin, tai pikemminkin silmien taakse toisen pään sisään.

// Sori etten ole päässyt vastaamaan aikaisemmin...

Ceratha tanssi aivan yhtä kauniisti kuin edelliselläkin kerralla, saaden erityisesti miesväen taas kerääntymään katselemaan. Tyttö osasi onneksi jo taitavasti syventyä esitykseensä esiintyessään ja jatkoi tanssiaan välittämättä huudoista tai keräätyvästä väkijoukosta.

Nainen katsoi sivusilmällä tuota mieskaksikkoa jotka odottivat tämän esityksen loppumista. Hyväntahtoisena Ceratha tahtoi uskoa että miehet olivat ystävällisiä silkkaa sydämellisyyttään, mutta hän muistutti itseään olemaan varovainen sillä miehillä oli tapana olla muistakin syistä ystävällisiä Cerathan läheisyydessä.

Vaikka uusi tuttavuus ei halunnutkaan tulla teitiellyksi, Chiar ei ottanut pyyntöä kuuleviin korviinsa. Hänellä ei ollut tapana sinutella ihmisiä, joita hän ei tuntenut. Koska moni täällä tulisi näkemään hänet tämän Asis-nimisen pojan seurassa, eikä hän tiennyt mitään pojan tausta, oli hyvä antaa sellainen kuva muillekin, etteivät he olleet mitään ystäviä, jos jotain yllättävää tapahtuisi.

"Emmekö voisi kiivetä oluttynnyrien päälle? Ovathan ne aika korkeita, ainakin minun silmääni."

Chiar huokaisi syvään mielessään. Sulkipa jopa silmänsä mielenosoituksellisesti huokaisun yhteydessä. Hän oli jo kokeillut oluttynnyreitä! Mikseivät jumalat voineet kerrankin suoda hänelle oikeasti apua? Pitikö aina lähettää avuksi apina ihmisen vaatteissa?
"Emme me ole niin pitkiä, että tynnyreistä olisi meille mitään apua. Emme näkisi siltikään korkeimpien päiden yli.", varjohaltija murahti ja katsahti ympärillään hoippuviin jättiläisiin. "Ja niitähän täällä riittää."
Miten hän olikaan ollut niin typerä, että oli mennyt jättämään laivan Zhionin tähden. Tälläkin hetkellä hän voisi olla jo matkalla johonkin lämpimään majataloon ja kerjätä sen edustalla pari kolikkoa saadakseen leivänkannan vatsansa täytteeksi. Nälkähän tässä alkoi tulla.

"Annan teille loistavan vinkin. Älkää koskaan luottako kehenkään muuhun kuin itseenne", siniviittainen ja selvästi suivaantunut nuorukainen täräytti uudelle tuttavuudelleen ja lähti viilettämään viitan lieppeet viimassa lepattaen suuntaan, johon suurin osa juhlivasta kansasta oli pakkautunut. Se saattoi olla itsemurha, mutta myös ainut tapa löytää mies, joka pyrki varmasti pysyttelemään siellä missä muutkin, jottei kukaan virkavallan edustaja huomaisi hänen muistuttavan erästä etsintäkuulutettua merirosvoa.

Oli toinenkin syy, miksi Zhion hakeutui mielellään ihmismassaan. Sen lisäksi, että suureen joukkoon oli helpointa piiloutua, ei tarvinnut olla yksin ja itsekseen. Vaikka pian hän olisi jopa maksanut, jotta saisi olla rauhassa.

Zhion nyökkäsi ihmisen vastaukselle ja luuli, että asia oli loppuunkäsitelty. Hän oli palaamassa taas esityksen pariin, kun pohjoisenihminen töksäytti ilmoille syytöksen. Haltia katsoi taas harmistuneena toiseen, esityksen keskeyttelyn lisäksi häntä ärsytti se, että hän joutui katsomaan toista ylöspäin - tämä ihminen oli häntä pidempi. Ja se oli Zhionin egolle kova paikka.
"En toki", hän vastasi jättäen hyökkäävän oloisen lisäyksen huomiotta. Tarvitsiko sitä edes kysyä?
"Mutta noin hienoa esitystä on sääli olla seuraamatta."
Sanottuaan sanansa Zhion kääntyi katsomaan tanssia. Hän ei kuitenkaan voinut rentoutua, koska hälytyskellot hänen päässään olivat juuri alkaneet kilisemään. Hän ei tiennyt, mitä iso pohjoisenihminen aikoisi tehdä tai sanoa, ja kaiken lisäksi hänen niskaansa kihelmöi. Mitä se oikein meinasi?

Mies tunsi olonsa niin epämukavaksi, että hän oli valmis uhraamaan tanssin katselun sen takia. "Minun on pakko käväistä miestenhuoneessa, mutta nauti esityksestä minunkin puolestani", hän sanoi ja nyökkäsi ihmiselle, lähtien pujottelemaan ihmisten välistä.
Hän oli kävellyt vain pari askelta, kun hän säpsähti: joku metsähaltiapoika vähän matkan päässä tuijotti häntä kuin pieni piru. Zhion kurtisti toiselle kulmiaan.
"Mitä mulkkaat?"

Zánel tunki pienen lasisen pullonsa jauheineen taas viittansa uumeniin ja samalla hän kiersi sen ympärilleen niin tiukasti, ettei sieltä voisi tippua mitään, eikä viima pääsisi ainakaan sen raoista läpi, vaikka muuten sen läpi pääsikin kylmää. Katse oli koko tämän prosessin ajan kiinnittyneenä tuohon mieheen ja tämä mieskin huomasi sen. Pieni hymyntapainen oli noussut pysyvästi nuoren metsähaltijan kasvoille ja hän vastasi - ehkä hieman epäystävälliseen kysymykseen:
"No teitä tietenkin! Sojottavatko silmäni johonkin toiseen suuntaan?" Hän töksäytti ja kampesi itsensä lähemmäs tuota miestä. Pysyisiköhän hän toisen perässä jos mies lähtisi juoksemaan? Olihan hänellä vikkelät jalat ja suurin osa lumesta oli jo tallattuna maan tasalle, mutta väkijoukko olisi se vaikea seikka. Hänen piti siis keksiä jotain, mikä voisi kiinnittää toisen huomion.

"Minä tiedän jotain, mitä te ehkä haluatte tietää..." Zánel sanoi ja pää oli melkein takakenossa, sillä hän halusi katsoa toista silmiin. Oikeastaan eihän nuori mies tiennyt oikeastaan mitään. Mitä nyt, että toisen perässä juoksi kaksi lasta etsien toista ties miksi, mutta ehkä se olisi jo hyödyllinen tieto miehelle.
"Vastineeksi haluaisin myös tietoa." Zánel sanoi ja päässä pilkahti ajatus, että ehkä hän vihdoin saisi tietää jotain hyödyllistä, jotain häntä auttavaa.
"Miten on?" Hän kysyi kuin mikäkin salainen kauppias ja vihreät silmät olivat tiukentuneet ja ne odottivat nyt vain vastausta.