Ah, näitä Tenlitin erittäin sydäntä sykähdyttäviä maisemia. Kaupunkilaisten pisteliäät katseet ja varoittelevat ilmeet - korviin kantautuva, toisinaan kalanraatoja nokkivien lokkien kiljunta... voisiko tästä enää paremmin päivä edetä ? Jok'ikinen askel, jok'ikinen katse vastaantulijoihin sai ironisesti nuorukaisen oman hymyn valumaan mukulakivetyksen väliin. Välillä hän näki paremmakseen silmäillä vaikka moitteetomassa kunnossa olevia kynsinauhojaan, kuin tuohon masentavan sosiaalihysteeriseen massaan, josta kohosi silloin tällöin tuttuja päitä esille - enemmäkseen niitä kaupungin pikku rikollisia ja satunnaisia asiakkaita, jotka viettivät taktisesti samallaista hiljaiseloa kuin porkkanakutri itsekkin.
Njaa-a, jos sitä olisi fiksukin poika, niin tie veisi jo sovitulle tapaamispaikalle, mutta mitä turhia tässä vielä löntystelemään kupposelle laihaa sumppia ja solmimaan sopimuksia. Jokainen arvonsa tunteva kauppiashan tuli aina himpun verran myöhässä testatakseen asiakkaan kärsivällisyyttä.

Itsetyytyväinen virneen poikanen leikitteli hetken Vermoksen suupielessä. Aijai, että olikin tullut opituksi siltä turhan tärkeilevältä pomolta aikoinaan vaikka minkämoisia tapoja, vaikka tosin puoliakaan ns. oikeana kätenä toiminut jäpäkkä ei ollut soveltanut omaan käyttöönsä. Totta kai veri veti takaisin vanhoihin porukoihin ja Celerosén liepeisiin roikkumaan, mutta samalla mieli takoi tuon toimen olevan mahdotonta. Hän oli ollut poissa ties kuinka pitkään, mutta eipähän kukaan ollut peräänkään juossut, mikä oli sinäänsä Vermoksen huomionkipeydestä huolimatta huojentava juttu. Olisiko se kivaa viettää viimeiset elinhetkensä pää alaspäin roikkuen jossain kellotornissa ja odottaa, kunnes joku rikollisjärjestöstä olisi niin armollinen, että tökkäisi miekan petturin kylkiluiden väliin ? Huurh, tuli aivan kylmiä väreitä!

Juupa juu, mutta eiköhän Vermos ollut jo tarpeeksi kierrellyt eestaas tutun majatalon liepeillä - siispä rohkeasti sisälle. Kädet hieroutuivat yhteen nuorukaisen tuumiessa muhkeaa kolikkopussia, joka pian kilisisi sisältöineen hyppysissään. Ensin toki pitäisi vain varmistaa rahan aitous puraisemalla sitä - tämäkin kikka oli tullut opituksi Võndra-Vimin liittolaisen jäsenenä.
Hmph, mutta katsoppas kummaa - asiakashan ei ollut vielä saapunut. Siispä haltialle jäi hyvää aikaa pihistää naapuripöydässä istuvalta rouvalta hieman kukkatuoksuista hajustetta, joka peittäisi pistävän ruudin lemun alleen. Pitihän sitä olla hieman paremman tuoksuisempi, kun kerta hienon herran kanssa tulisi kauppoja tehdyksi rähjäisen rötöstelijän sijasta.
"Hei! Yksi mallastuopillinen tänne!"
Heh, viimeinkin humalahakuisuuteen sai hakeutua ainakin laillisin verukkein, muttei tämä parin ryypyn tuoppi ollut kuin kielen sekä mielen huuhtelua varten varattu.

[[ MilliVanilli tänne~~ ]]

//Ajankohta kasvukauden alku.//

Raskaat askeleet painuivat toinen toisena jälkeen kuraiselle soratielle. Ilma oli lämmin, tunkiot haisivat, taivas oli puolipilvinen ja varhain talviuniltaan herännyt kiusankappale, violetinharmaa pikuainen, oli kimpaannuksissaan tärvellyt Celerosén yllä olevien housujen toisen lahkeen terävillä kynsillään. Ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö kasvukausi olisi alkanut. Vardamir kun niin piti kasvukaudesta, suorastaan rakasti sitä...

"Voi saasta...", myrskyn merkkejä enteilevä mustahaltija kirosi itsekseen tunnustellessaan repaleista housunlahjettaan pitkillä ja kapeilla sormillaan. Tämä tästä päivästä olikin enää puuttunut.
"Onko se pahastikin rikki?", haltijamies tiedusteli kannoillaan kulkevilta "varjoiltaan", jotka raapivat vaivaantuneena niskaansa ja rykivät siihen malliin, että heidän kantansa tuli harvinaisen selväksi ilman sanojakin. Lahje oli entinen ja se siitä. Kiitos taas tästäkin...

Liki kaksimetrinen Vardamir suoristi selkänsä ja huokaisi raskaasti. Hän oli jo muutenkin myöhässä tapaamisesta, joten aikaa uusien housujen ostoon ei totta tosiaankaan ollut. Toisaalta tällaisissa ryysyissä paikalle meneminen ei antaisi hänen tulevalle kauppakumppanilleen kovinkaan hyvää kuvaa hänestä. Hmm... Mies tuumaili tovin mitkä kengät hän olikaan tänään jalkaansa vetänyt ja havahtuessaan siihen seikkaan, että hänellä oli varelliset saappaat yllään, tunki mies housujensa lahkeet niiden sisälle piiloon. Mission complete! Kerta se oli ensimmäinenkin kun Vardamir näytti juntti-talonpojalta, mutta parempi sekin kuin ryysyläisen maine.

Tutun majatalon ovi aukesi vingahtaen. Heti majataloon asteltuaan Rosé haistoi ilmassa epätavallisen kukkaistuoksun. Joko kylään oli saapunut uusi nainen tai sitten joku hänen vanha tuttavansa oli löytänyt isoäitinsä parfyymikätkön ja päättänyt kylpeä siinä kasvukauden kunniaksi. Tapansa kullakin juhlistaa tätä epätavallisen lämmintä päivää...

Tottunein askelin Celerosé asteli sen pöydän ääreen, jossa hän oli sopinut räjähdekauppiaan kanssa tapaavansa. Tyyppi oli jo paikalla, siitä ei ollut epäilystäkään, sillä kukkaistuoksi oli voimistunut entisestään, mitä lähemmäs "tukikohtaa" Vardamir oli kulkenut. Oliko kyseessä nainen?! Vardamirhan ei naisten kanssa kauppaa tekisin. Pettymyksensä pokeri-ilmeensä taa peittänyt mies seisahtui kuitenkin pöydän äärelle, nappasi silinterin päästään ja kumarsi.
"Suokaa anteeksi myöhäinen saapumiseni. Tiet ovat kuin upottavia soita näinä päivinä ja kävelyyn meni tavallista kauemmin aikaa", mies ilmaisi nöyrät pahoittelunsa myöhästymisestään, suoristi sitten selkänsä ja tarjosi oikeaa kättään kätelläkseen kukkaisneitiä tai -rouvaa. Pitihän sitä nyt käytöstavat muistaa, vaikka kyseessä olikin nainen.

Pakko myöntää, että parfyymia oli lurahtanut aavistuksen verran liikaa ryntteisiin, koska siitä lähtevä tuoksu meinasi saada vihreät silmät vetistämään ja pään juilimaan niin, ettei vastaavaa kipua ollutkaan ennen tuntunut. Tässä taas oli yksi hyvä syy, miksi kannatti pysyä kaukana naisista, jotka arvostivat liikaa kukkaistuoksujen päälle. Nuuhnuuh, tosin tätä menoa Vermos halusi pysyä itsestäänkin erossa.
Vaan eipä oluen ryystäminen kokenut kovin komeaa päätöstä, kun puolikuuro jätkä kuuli turhan mieleen painuneen äänen, jonka omistajasta ei yksinkertaisesti voinut erehtyä. Nuorukainen pärskäytti osan nesteestä ulos suustaan, kunnes lirutti loput huulten raosta takaisin kolpakkoon. C-Ce-Celerosé ?! Ei voinut olla mahdollista, että kaikista maailman asukkaista juuri tuo mies oli tullut kumartelemaan eteensä ja tarjoamaan oikein käsipäivää kohteliaaseen sävyyn.

Vermos nielaisi tyhjää.
Mihin hän nyt pakenisi ? Pitäisikö peräti piiloutua pöydän alle ? Taas uudet ja uudet pakenemisvietin sanelemat, (osaksi järjettömät), ajatukset pulpahtelivat tämän päähän ennen kuin katse tajusi paikantaa toisessa jotain pientä ja erilaista. Celeroséhan oli muuttunut ? Ei porkkanapää muistanut isoa jehua tuon näköisenä, vaan huoliteltuna herrana, jolla oli kaikki tiptop. Nuo saappaat eivät nimittäin näyttäneet aivan loppuun harkitulta vaihtoehdolta.
Tässä vaiheessa Vermos vasta sulki auki ammottaneen suunsa, saamatta pientäkään pihaistua henkäistyä ilmoille.
Ryhdistäydy, nyt heti!
"Eipä mitään, istuudu toki alas."
Haltia oli kääntänyt kasvonsa poispäin Celerosésta, hänen koittaen vaivoin keksiä keinoa, jolla muuttua yht'äkkiä näkymättömäksi öllimölliksi, joka luikahtaisi pää kolmantena jalkana karkuun.

Jaloista puheen ollen - toinen niistä alkoi hermostuneesti väpättämään lattiaa vasten, eikä siitä lähtevä ääni voinut kuin häiritä Vermoksen ankaraa aivotyötä. Onneksi oli tultu tuikattua sitä parfyymia päälle - savun hajuhan olisi oitis paljastanut henkilöllisyytensä. Äänenmurroskin avitti nuoren miehen asemaa tässä henkisessä kamppailussa; pakene vaiko taistele. Jaa-a, siinäpä vasta erittäin hyvä kysymys, johon me kaikki olemme saaneet tähän asti monesti välittäjälle sopivan vastauksen.
"Sitä tuo sää teettää... siis myöhästymisiä... hehee..."
Niin sanottua paniikkivitsailua ja -naurua ? Sitäpä hyvinkin. Tällaisessa tilanteesta oli hiukan vaikea olla rento, kun meinasi päästä vetelät housuihin.

Celerosé ei osannut peittää kasvoilleen kohonnutta hämmennystä, vaikka olikin etevä peittämään tunteitaan. Häntä ei niinkään huolettanut se, että hänen seuralaisensa oli juuri töhrinyt vaatteensa oluella ja puheli hermostuksissaan typeriä, vaan se, että tämä ei ollut vaivautunut nousemaan ylös penkistään kätelläkseen, kuten hyviin tapoihin kuului.

Mustahaltijamies painoi silinterin takaisin päälaelleen ja istuutui kauppakumppaniaan vastapäätä närkästyneen oloisena. Tämänkö takia hän oli piilottanut riekaleisen housunlahkeensa ja kävellyt kurakossa vartin verran? Samperi. Pitäisiköhän kostoksi nostaa kuraiset saappaat pöydälle ja laittaa kädet housujen taskuihin ihan vain kostoksi? Toisaalta...tuskinpa noin huonotapainen osaisi ottaa sitä epäkunnioituksena. Saattaisi vain ottaa itsekin "rennommin" seuralaisen rohkaisemana. Duh.

"Mitä jos mentäisiin suoraan asiaan? Minulla ei ole hirveästi aikaa", Vardamir sanoi päänsä sisällä kuohuvista tunteistaan huolimatta varsin lempeällä äänellä ja antoi pienen hymyn nousta kasvoilleen. "Sinulla on kuulemma jotain, mikä voisi kiinnostaa minua? Enkä puhu nyt parfyymistasi." Mies nojasi selkänsä puisen penkin selkänojaan ja yritti pitää päänsä mahdollisimman kaukana seuralaisestaan, joka yritti selvästikin turmella hänen herkän hajuaistinsa. Olisi ottanut vielä patarummun mukaansa ja paukuttanut sitä taukoamatta...

Kuka hullu kävisi kättelemään henkilöä, joka sormiaan napsauttamalla voisi usuttaa parikin koljattia repimään raajat neljään eri ilmansuuntaan, ennen kuin ne ratkeaisivat liitoksistaan irti ? Se pöpipää ei ainakaan tulisi olemaan Vermos - sehän oli selvä ja saletti. Tämä piilotti huojentuneen huokauksensa yskäisyyn - huh, Celerosé ei toden totta tunnistanut häntä ? Jotain positiivista viimeinkin!
"Niinhän minulla saattaa olla..."
... Kurinpalautuksenkin lisäksi ? Varmasti. Tännehän oltiin alunperin tultu solmimaan kauppasopimusta, mutta ehkä enemmin haltia antaisi ilmaiseksi räjähdepinkan vahingoittumatonta nahkaansa vastaan. Jep, se kuullosti erityisen hyvältä.
"Paljonko olet valmis maksamaan ?"
Teitittely ei kuulunut missään tapauksessa Vermoksen käytöstapoihin, siis niihin äärettömän olemattomiin. Hän oli vuoden aikana ehtinyt ns. villiintyä siitä, mitä oli ollut, vaikka eihän se ulospäin näkynyt pahemmin. Osasihan jätkä vieläkin pukeutua suhteellisen hyvin varoihinsa nähden ja niin edelleen.

Katse kävi harhailemassa majatalossa ikään kuin etsien muita tuttuja kasvoja, joiden kuuluisi lisätä huolestuneisuuttaa. Jalan naputtaminenkin sen kuin kiihtyi, kunnes lopulta Vermos jotenkuten onnistui hillitsemään itsensä - ei kai tässä mitään apuarummutusta kaivattu.
"Voin vakuuttaa, että yksikään niistä ei ole viallinen."
Vermos vielä lisäsi, yrittäen muistella oliko Celerosé aikoinaan ollut kovinkin epäilevää sorttia ja koittaen kyseenalaistaa kauppatavaran laadun. Muinoin ne pienet räjähteet olivat tosin saattaneet melkein poksahtaa käsiin, mistä todisteeksi haltian yksi sormi puuttui. Mihinhän hän mokomaa edes tarvitsi - yhdeksällä näpillä pärjäsi vallan mainiosti!
"Minulla on pari näytekappalettakin mukana, mutta niitä tuskin on järkeä esitellä täällä."
Katsos poikaa, olihan sitä järkeä jonkin verran kasaantunut - tai sitten sitä oli takoontunut pakostakin monen kantapään muksahduksen kautta.

"Paljonko olet valmis maksamaan?"

Vardamirin pikimustilta huulilta karkasi ivallinen tyrskähdys. Oli hänen kauppakumppaninsa sitten miehisen äänen omaava nainen tai kukkaistuoksuihin mieltynyt mies - joista kumpikaan vaihtoehto ei ollut Rosén mieleen, oli selvääkin selvempää, että henkilö oli Tenlitin kreiviä huomattavasti nuorempi ja kömpelö kaupanteossa.

Hopeisen kädensijan omaava kävelykeppi nojattiin koristeellisen tuolin käsinojaa vasten. Sinimustaan samettibleiseriin verhotut kyynärvarret laskeutuivat umpipuisen pöydän kannelle ja huvittuneisuutta heijastavat kasvot nojautuivat lähemmäksi parfyymissa uinutta kummajaista. Mikäli Vermoksella oli jonkinasteinen henkilökohtaisen tilan tarve, se oli juuri rikkoontunut, sillä hänen ja Celerosén kasvojen välinen etäisyys oli enää hädin tuskin parinkymmenen sentin mittainen. Sille välille mahtui juuri ja juuri Vermoksen tilaama oluttuoppi, johon mustahaltija ei välittänyt koskea.

"Kuulehan, sinä-joka-et-edes-vaivaudu-esittäytymään. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, mitä olet minulle kauppaamassa, joten mitä jos kertoisit ensin mitä sinulla on ja neuvoteltaisiin sitten hinnasta?", paremmin Võndra-Vimin kreivinä tunnettu herra sanoi niin hiljaisella ja matalalla äänellä, että jollei hänen puolikuuro kauppakumppaninsa höristäisi korviaan, hän tuskin kuulisi sanaakaan Rosén puheista.

Uh, kauemmaksi!
Johan kävi iso jehu likeelle, eikä Vermos voinut kuin vastapainoksi itse pyrkiä kauemmaksi nojaamalla tuolinsa selkänojaan pakkoliikemäisen nopeasti. Hän pyrkikin niin innolla taaksepäin, että oli onnistua kaatamaan koko istuimen keikuttuaan hetken kahden tuolinjalan varassa. Piuh, kaatuminen tästä olisikin puuttunut hauskuuttamasta Celeroséa entisestään - mille mies edes oli tyrskähdellyt ? Haltiahan oli esittänyt asiansa mielestään asiallisesti, (ainakin omasta keltanokan näkökulmastaan).
"Onko sillä nimellä niin väliksi ?"
Porkkanapää ynähti ja vääntelehti pariin otteeseen tuskastuneesti - aivan kuin olisi istunut tulikuumilla hiilillä. Kroohmena hänet tunnistettiin, jos niin sanotusta salanimestä puhuttiin, mutta 'Vermos' voisi kertoa rikollispomolle liiankin paljon. Siispä esittäytymiseen kävisi vain...
"Kroohmehan se on."

Paitsi mitähän Celerosé oli päätteeksi mutissut ? Jotain toinen oli tainnut mainita kauppatavaraan liityen, mutta ei näin hajamielinen nuorukainen enää osannut vastata. Siispä vastahakoisen kankeasti hän kyyristyi lähemmäs toista - kasvot kasvojen tasolla.
"Voitko toistaa ? En kuule, kun puhut kuurolle korvalleni."
Vaikka eihän tuo ollut tottakaan, sillä olihan Vermos juuri vastannut nimenselvennykseen. Hänen vihreä katseensa kohtasi Celerosén oman, vaikka silmien elottomuuden oloisuus saikin kylmät väreet kipuamaan niskavilloja nostattavasti ylös selkäpiitä pitkin. Oliko Vermos edes eläessään ennen joutunut tunkeutumaan näin lähelle ylempiarvoista herraa ? Siis jos ei niitä retuutuksia laskettu, kun nuoruuden kapinallisuuttaan porkkanapää ei ollut totellut silloista isähahmoaan. Hassua, kun sekin suhtautuminen Celeroséen oli häilynyt olemattomiin - jättäen tyhjän montun Vermoksen mieleen täytettäväksi.

Tenlitin kreivistä alkoi toden teolla tuntua siltä, ettei hänen seuralaisellaan ollut minkäänlaista käsitystä siitä, kenen seurassa tämä istui. Vaikkei Celerosé ollutkaan tuonut koko satapäistä "perhettään" mukanaan näille puuduttavan tylsille ensitreffeille, pelkästään yskähtämällä Rosé saisi majatalon tiskille lorvimaan jääneen körilään, vanhimman Xiloteuksenpojan, hälyttämään paikalle nuoremmat veljensä majatalon kuistilta. Raavaita kavereita, kuten isoveljensäkin, eivät tosin järjellä siunattuja. Vaan väliäkö tuolla, kun ei tuntunut olevan tämä Kroohmekaan.

Siinä vaiheessa kun tämä Kroohmeksi esittäytynyt nuorukainen (edes lastaan vihaava äiti ei nimeäisi tytärtään moisella nimellä, joten kyseessä täytyi olla epäonninen poika) ilmoitti vielä olevansa puolikuurokin, Celerosén kärsivällisyys loppui. Tietenkin Kroohme oli puolikuuro... Mitä vielä? Puuttuiko pojalta kenties hajuaistikin? Kenties hänen silmänsä olivat kaihin peittämät? Ei, ei... Vielä parempaa! Poika oli varmasti värisokea, raajarikko ja menettänyt toisen aivolohkonsa synnytyksen yhteydessä. Niin sen täytyi olla.

"Ettei vain olisi valikoiva kuulo?", Rosé hymähti niin lempeä hymy kasvoillaan, ettei se voinut enteillä kuin jotain todella ikävää. Salakavalasti mies vei toisen kätensä treffiseuralaisensa takin kauluksen kautta tunnustelemaan tätä "puolikuuroa" korvaa, mutta sen sijaan, että hänen hämähäkkimäiset sormensa olisivat pysähtyneet tuon päästä liki 45 asteen kulmassa poispäin törröttävän lärpäkkeen kohdalle, miehen kämmenselkä hakeutui Vermoksen takaraivolle ja ennen kuin poika edes tajuaisi pakottavan tunteen niskassaan, olisi tämän otsa jo kolahtanut umpipuista pöydän kantta vasten.

Veikeä virne kasvoillaan Vardamir vetäytyi pöydän yli niin syvälle penkkiinsä kuin mahdollista ja tapaili vasemmalla kädellään kävelykeppinsä hopeista kädensijaa. Löydettyään kalleimman aarteensa tuolin käsinojalta, mies nousi ylös penkistään ja nosti silinteriään pienesti elehtiäkseen tapaamisen juuri päättyneen.
"Oli ilo tutustua teihin, Kroohme."

Mitä, mitä, mitä!
Mitä ihmettä tuo mies luuli tekevänsä ojentelemalla kättää tuohon malliin ja puhumalla noin lempeään äänensävyyn, että Vermos ei voinut muuta kuin lamaantua sekä toljottaa toista laajentunein silmin. Vaikka siihenhän se möllötys jäikin sitten, kun jokin käsittämätön voima toi pöydän pinnan aivan rakkaaseen lärviinsä kiinni, eikä isku ollut missään tapauksessa hellävarainen, vaan oikea jysäys, joka sai haltian näkemään hetken tähtiä.
"Aijaijaijai..."
Nuorukainen vinkui vuoronperään otsaa ja nenää pidellen, koittaen vaivoin päättää kumpaa koski enmmän. Arh, tätä tuskaa! Pakko vastata jotain tuolle ärsyttävälle, turhan tärkeälle moukalle...
"Paha sinut perikööt, Celerosé!"
Vermos ei edes älynnyt millaisen lotkautuksen päästi ilmoille, sillä esiin pulpahtanut ärtymys lamaannutti puolet aivotoiminnastaan - ainakin hetkeksi.

Sillä kun porkkanapää viimein tajusi, niin oli jo liian myöhäistä. Epätoivoisen kielen nielemisyrityksen jälkeen hän varsinkin tunsi juuri upottautuneensa kaulaa myöten suonsilmään, josta ei niin vain pääsisi pois. Nimittäin majatalon tiskiin nojaillut mies käänsi katseensa nuorukaiseen, jonka muuttunut ulkomuoto silti paljasti ne tutut piirteet vuosien takaakin esille. Ihme ja kumma, kun niin sanotusti ilahduttava jälleennäkeminen sai karkulaisemmekin tunnistamaan ihmiskörilään olemassaolon keskeltä kiihtymystään.
"Iuh..."
Välittäjä ehätti juuri ja juuri tuon äännähtää, kun jo Celerosén seuraaja osoitteli häntä, yrittäen tavata hitaan järkensä pelittämänä oikeita sanoja suuhun:
"Herra Glaavius, tuossa se kakara on!"
Kakara ?! Johan loukkaavaa! Vaikka eipähän Vermos jäänyt kuulemaan jatkoa, vaan loikkasi suoraan istualta jaloilleen ja alkoi hätäisesti etsimään pakoreittiä.

Yläkerrassa hän olisi loukussa, eivätkä nämä harvat asiakkaat halunneet sotkea urhoollisesti näppejään peliin, joten eikun täysillä hanaa ja ovesta ulos! Kyllä näistä nopeista kintuista jotain hyötyä kuvittelisi olevan.

"Paha sinut perikööt, Celerosé!"

Virne sokean mustahaltijan kasvoilta pakeni hämmennyksen tieltä. Kapeat huulet aavistuksen raolleen jääneinä Vardamir toisteli kuulemiaan sanoja mielessään. Oliko hän tulossa hulluksi vai oliko Kroohme juuri kutsunut häntä nimellä, jota pojan ei todellakaan pitäisi tietää?

"Herra Glaavius, tuossa se kakara on!"

Viimein Vardamirinkin lamppu syttyi. Vermos... Mutta miksi ihmeessä? Mustahaltija antoi kasvojensa painua puista lattiaa kohti. Vermoksella ei tainnut olla aavistustakaan siitä, että häntä oltiin etsitty kissojen ja koirien kanssa. Tuskin siitäkään, että hänen päästään oli luvattu sievoinen summa, tuotiin poika sitten elävänä tai kuolleena...
"Idiootti...", Celerosé sihahti päätään pudistellen.
"Sanoitteko jotain herra?", lähemmäksi "isäntäänsä" hölkännyt vanhin Xiloteuksenpoika tiedusteli.
"Kyllä. Sanoin, että olet idiootti... Mitä sinä vielä siinä seisot?! Nappaa se!"
"Öh.. Selvä, sir."

Xiloteuksenpojan raskaita juoksuaskelia seurasi pian joukko muiden ihmisten kiireisiä askeleita, eikä aikaakaan kun majatalon sali oli tyhjentynyt. Väki oli hakeutunut rakennuksen kuistille seuraamaan etupihalla käytävää hippa-leikkiä Vermoksen ja Xiloteuksen poikien välillä. Mikä fiasko...

Rosé istahti takaisin penkkiinsä, laski silinterin päästään ja jäi turhautuneena huokaillen odottelemaan miten tilanne ulkona päättyisi. Tavallaan hän toivoi, ettei Vermos olisi tullut. Kunpa poika olisi jo kuollut tai tajunnut oman parhaansa ja pysynyt näkymättömissä, kuten tähänkin saakka. Vaikka kloppi olikin petturi, Celerosé oli viettänyt sen verran paljon aikaa tämän seurassa, ettei halunnut olla se henkilö, jonka käden kautta poika pääsisi hengestään. Totuus oli kuitenkin se, että petturin piti saada palkkansa, eikä hän voisi suosia ketään suututtamatta käytöksellään muita alamaisiaan. Se ei yksinkertaisesti tullut kuuloonkaan.

Sitä samaa toivoi Vermoskin, siis ettei olisi koskaan ilmaantunut tapaamispaikalle, vaan jäänyt enemminkin pyörimään ympäri kaupunkia ja verestämään enemmäkseen hyviä muistoja Tenlitistä.
Mutta ei niin ei - nyt hän kirmasi pää kolmantena jalkana karkuun vanhoja "tovereitaan", jotka varmasti nauttisivat siitä tunteesta, kun saisivat raahata nuorukaisen niskavilloista pidellen takaisin majataloon kokemaan kohtalonsa. Vermos ei mieltänyt itseään petturiksi, koska nuoruuttaan hän ei kokenut katoamistaan sellaiseksi. Enemminkin tämä oli vain ottanut hajurakoa järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja alkanut elää omaa elämää.
"Vaah!"
Porkkanapää rääkäisi, kun yksi Celerosén kätyreistä oli kahmaista hänet oikeaan karhunsyleilyyn. Sehän oli liipannut turhan läheltä! Mutta jos kaksi ei riittänyt ajamaan puolikuuroa salamasankaria umpikujaan, niin pitihän siihen toki lisätä kolmas henkilö - vielä se kavaltaja oikein!

"Älkää tulko yhtään lähemmäs!"
Vermos sylkäisi maahan miesten eteen ikään kuin koittaen näin karkoittaa nuo pois kimpustaan. Hah, turha vaiva - vastaukseksi kajahti kuoromainen röhähdys sekä myhäily nulikan röyhkeydestä, joka suorastaan vaati turparullaa.
"Minulla on jotain, mitä en pelkää käyttää teitä vastaan!"
Niin. Savupommeja. Nehän vasta hurjia aseita olivatkin raavaita karjuja vastaan, mutta voisihan savu aina säikyttää ihmiset ja... ehkä Vermos ei käyttäisi niitä - hänhän kuitenkin savussa harhaillessaan törmäisi johonkin ja se siitä sitten.
"Eijeijei, mene etäämmälle nyt!"
Haltia heilutti käsiään torjuvasti käskyläisiä kohti, koittaen limaantua takana olevaan seinään. Tästä tuskin selvittäisiin sillä, että Vermos oli aikoinaan ollut hyvää pataa pomon kanssa.

"Minulla on jotain, mitä en pelkää käyttää teitä vastaan!"

"Todellako? Ajattelitko kiljua vielä vähän enemmän?", vanhin veljeksistä naurahti ivallisesti ja kääri paitansa hihoja ylös sillä välin kun kaksi nuorempaa veljeä tarrasivat Vermosta käsivarsista ja pitivät poikaa aloillaan. "Minullakin on sinulle jotain..."

Nyrkki puhui useampaan otteeseen vanhimman Xiloteuksenpojan puolesta. Majatalon kuistille kerääntyneet ihmiset kauhistelivat kovaan ääneen tapahtumien kulkua. Joku vaati moiselle hulluudelle loppua, toinen käski pistää lisää pökköä pesään ja antaa nulikalle kunnolla korvien ympäri. Oli yleisön kanta sitten mikä tahansa, kaikki tapahtui aivan liian suurta huomiota herättävästi. Tällaiset asiat olisi pitänyt hoitaa piirin sisällä, eikä julkisesti. Mitä Celeroséstakin ajateltaisiin nyt, kun hän oli usuttanut kolme miestä yhden kimppuun? Raukkamaista.

Mies nappasi silinterin pöydältä, painoi sen takaisin päähänsä ja asteli kävelykepillään maata tunnustellen ulos talosta muiden pariin.
"Riittää jo!", hän karjaisi ulos päästyään ja sai kuistille kerääntyneen väen päät kääntymään puoleensa. Xanox ja Xinox päästivät Vermoksen otteestaan ja Xhanatos pyyhkäisi vereen sotkeutuneita rystysiään takkinsa helmaan samalla kun otti perääntyviä askeleita seinää vasten saarretusta mammanpojasta. Sitä Vermos ainakin veljesten silmissä oli.
"Hakekaa hevoset. Me lähdemme nyt", Rosé jatkoi astellessaan alas kuistilta suuntaan, josta oli tappelun ääniä aiemmin kuullut.

Ja iskuja vain satelivat kerta toisensa jälkeen. Ensimmäinen nyrkin lähelle tulo näkyi kuin hidastettuna Vermoksen silmissä, vaikka eihän hän ehtinyt edes sulkea niitä ennen kuin tujahti oikein kunnolla. Loputtoman kivun määrä nostatti veren purkautamaan esiin auki menneestä huulesta ja kovia kolauksia saanusta, suorasta nenästä, joka olisi pian ollut entinen, ellei Celerosé olisi sanonut mitään väliin.
"Köh, köh..."
Maahan mätkähtänyt Vermos käpertyi kerälle, pitäen osaksi iskuja saanutta mahaansa, kunnes vaivautui kääntämään katseensa mitä sekavimmin tunnetiloin isoon jehuun. Hei, älä ? Me olimme ihan hyviä kavereita joskus! Ei tämän tarvitsisi päättyä näin.

Vaan eipä runnotulla nuorukaisella ollut sananvaltaa, kun hänet viskattiin kylmästi pian paikalle karautaneiden kärryjen sisälle. Totta kai taustapirujen seurueessa kohahdettiin ja eräs massasta meinasi mennä väliin, mutta tuon vaimo topuutteli miehensä tyyntymään. Olihan se jokaisen oma asia, kuinka ongelmansa hoiti.
Vermos sai itsensä hädintuskin suoristuneeksi ja pyyhittyä verta pois suupielestään, kun tämä jo aloitti:
"Mi-mitä sinä o-oikein aiot ?"
Puhuminen tuntui järjettömän raskaalta, kun leuka tahtoi turtua tunnottomaksi. Onneksi koljatit olivat sentään saaneet jäädä ulkosyrjille roikkumaan - sehän tästä vielä puuttuisi, että nuo saisivat mätkiä häntä mennen tullen.

Sekä koska vastausta ei kuulunut tarpeeksi nopeasti, niin...
"E-en ole tehnyt mitään väärää!"
Uhma taisi kuolla puolustautumisen halun alle ? Jepulis.

Vaunujen saavuttua Celerosé ei aikaillut niihin nousemisessa sen enempää kuin Vermos tai hänen seluntansa turvaajatkaan. Vaikka hän ei pitänytkään siitä ajatuksesta, että Vermos sotkisi hänen kalliit kärrynsä verellään, lohduttautui mies sillä ajatuksella, että ainakin kloppi oli nyt hänen seurassaan ja Xiloteuksen pojat vielä tovin heidän puheittensa kantamattomissa.

Sen sijaan, että koko tähän soppaan tympääntynyt mustahaltija olisi vastannut nuorempansa esittämään kysymykseen, hän vain tuijotti pojan suuntaan tyytymätön ilme kasvoillaan ja pudisteli päätään. Ei, hän ei totta tosiaankaan ymmärtänyt tuota pentua. Olisivatpa ylemmät tahot suoneet Vermokselle himpun verran enemmän aivokapasiteettia.

"Et ole tehnyt mitään?", Rosé toisti epäuskoisena vaivautuessaan viimein liikuttamaan leukaluitaan. "Vermos, Vermos.. Jollet ole tehnyt mitään, miksi olet noin peloissasi?"

Vermoksen teki jälleen mieli nielaista kielensä, kun hän oli laukonut turhan ja lyhyen puolustuspuheen ilmoille. Jos hän ei olisi vain ärähtänyt toisen perään mitään aiemmin, niin nyt nuori haltia voisi käppäillä iloisesti kohti lähikapakkaa, jossa pokaisi itselleen yhden yön seuraa.
"Koska... koska..."
Yskintä pakotti tämän kumaraan, eikä vastaamisesta aluksi meinannut tulla yhtikäs mitään. Totta kai hän pelkäsi toista, olihan tuo mies rikollisliigan kiistaton johtaja ja kaiken lisäksi kykeni mitä hirveimpiin tekoihin! Vaikka eihän se aiemmin ollut porkkanapäätä pelottanut.
"Hyvä on, hyvä on, mutta se oli vahinko!"
Kyllä Celerosén pitäisi uskoa häntä! Se mitä silloin tapahtui pankkiirin ryöstö-murhan yhteydessä johtui vain nuoruuden koheltamisesta, eikä mistään muusta. Tietentahtoen Vermos tuskin halusi vaikeuttaa toisen kaupantekoa vai olikohan silloin ollut kyse siitäkään... pahus, kun muisti teki tenkkapoon...

"En halunnut silloin selkäsaunaa!"
Tietenkin Vermos oletti, että Celerosé tiesi mistä oli puhe. Tosin tuskin moinen selitti pitkää piilossa pysyttelyään, mutta millä rahkeilla nuorukainen olisi kalppinut takaisin kotiin häntä koipien välissä ? No ei millään! Oli siis puolet parempi vaihtoehto vain viettää hiljaiseloa ja kärsiä siitä, kun joku tuntematon tyyppi kolusi hänen asuntoaan silloin tällöin läpi. Alkuvaiheessa joku oli seurannut myös haltiaa, mutta monen kinkkisen katoamistempun jälkeen sekin riesa kitkeytyi pois. Hmm, ihan kuin harmaat aivosolut olisivat alkaneet liikkua päässä ? Nääh, ei Vermos vieläkään osannut yhdistää niitä hämäräheikkejä Celeroséen.
"Sinun täytyy uskoa, että en ole tehnyt mitään väärää!"
Vakuuttelu tuskin purisi, mutta saattoihan sitä aina yrittää.