//Vaan kun en enää ole reissussa vaan kotimaassa ja koulussa. :3 Voe kirjotukset sentään... <.<//

Alayna vilkaisi Chalendoria hieman kummastuneena, mutta antoi asian olla. Jos toinen ei kerran halunnut niin ei kai sitten. Hän ei kylläkään ymmärtänyt miksi, mutta ei halunnut tuputtaa ruokaa.
"Aion jatkaa matkaa kotiin. Jos isä on sairas, en voi muutakaan", hän vastasi ja puraisi palasen leivästään. Veitsen ja loput leivästä hän laittoi takaisin laukkuun ja antoi katseensa vaellella liekkeihin. Kohta olisi taas lähdettävä lentoon...
"Mitä itse aiot?" hän kysäisi vilkaisten miestä. Jossain mielensä syvyyksissä hän tiesi toimineensa varsin tyhmästi luottaessaan noin vain ventovieraisiin ja varsinkin suostuessaan lähtemään näiden matkaan... itse asiassa suurin osa tästä reissaamisesta oli ollut typerää. Ei hän pärjännyt itsekseen kunnolla... ei ainakaan tällä tavalla.

//Ja inspiskin on vielä karannut. //

Chalendor oli hyvillään siitä, että hänen melko hienovarainen kieltäytymisensä ymmärrettiin. Sen sijaan miehen vatsa haukkui omistajansa lyttyyn: että kultahaltia osasikin olla typerä, kun ei huolehtinut omasta hyvinvoinnistaan jonkun hölmön ajattelutavan takia. Oli oikeastaan ihme, että hän oli selvinnyt näinkin pitkälle elämässään tällä asenteella. Jos onni ei olisi silloin tällöin hymyillyt miehelle, olisi hän varmasti vainaa.
Toisen sanoihin Chalendor nyökkäsi vaiti. Alayna laittoi itsensä likoon ja muutti suunnitelmiaan, koska toinen epäili isänsä olevan sairaana. Asian huomaaminen teki kultahaltian levottomaksi, koska hän tiesi, että ei varmastikaan toimisi yhtä vilpittömästi sukunsa tai edes lähiperheensä suhteen. Muutaman kerran mies oli harkinnut yhteyden ottamista sukuunsa, mutta hän oli aina tyrmännyt sellaiset ajatukset, eivätkö ne olleet päässeet kasvamaan muutaman viime vuoden aikana liian häiritseviksi. Mitä kaikki sanoisivat, jos suvun hylännyt petturi yhtäkkiä ilmestyisi paikalle. He eivät varmasti tunnustaisi häntä perheenjäseneksi. Oman tilanteensa takia miehen ei ollut helppo ymmärtää hopeahaltian päättäväistä toimintaa, mutta hän ei myöskään halunnut arvostella sitä - hänellä ei ollut siihen mitään oikeutta.

Kysymys havahdutti Chalendorin ja hän tajusi, ettei hän ollut miettinyt omaa tulevaisuuttaan lainkaan käytännön tasolla. Hän oli päätynyt tänne kuin vahingossa, suunnittelematta, eikä mies tiennyt, mitä tekisi seuraavaksi. Tai edes mitä hän haluaisi tehdä.
"Suuntaan varmaankin takaisin lähimpään kaupunkiin", hän vastasi ja yritti peitellä sitä tosiasiaa, ettei miehellä oikeastaan ollut aavistustakaan omasta lähitulevaisuudestaan. Ei edes siitä, mitä hän söisi tai kuinka hän pystyisi suojautumaan kylmää viimaa vastaan. Hän vilkaisi lohikäärmettä ja huokaisi. Geraniin oli varmasti pitkä matka.Chalendor yritti olla ajattelematta, että pian hän olisi eksynyt, yksin ja kylmissään. Leiritulen ääressä oli niin lämmintä ja mukavaa, että hän ei olisi halunnut ajatella tulevaa kurjuutta. Jos hän vain pystyisi sulkemaan sen ajatustensa ulkopuolelle...

Hän uskoi, että hän ei näkisi hopeahaltianaista koskaan tämän päivän jälkeen, minkä takia hän rohkeni kysyä asiaa, joka oli kummastuttanut häntä melkoisesti viime sykäysten aikana: "Entä jos isäsi ei olekaan sairas eikä mikään ole muuttunut lähdön jälkeen, mitä aiot sitten tehdä?"
Ensinnäkin matkan täytyi olla pitkä, vaikka rehellisesti sanottuna Chalendor ei muistanut, minne nainen oli matkalla. Hän myös peilasi naisen tilannetta omiin kokemuksiinsa, minkä takia hän oletti, että jokaisen yksin matkustavalla henkilöllä tulee olla jokin ongelma siellä, mistä hän oli lähtenyt. Tai sitten mies oli utelias, vaikka ei halunnutkaan paljastaa itsestään juuri mitään.

((Yritä selviytyä niistä ja toivottavasti saat metsästettyä innostuksesi pian takaisin))

Alayna nyökkäsi kohteliaasti Chalendorin vastaukselle, mutta itsekseen hän mietti, ettei tämä varmaankaan pötkisi pitkälle tällaisen lumimäärän keskellä, sillä Alaynalla ei ainakaan ollut aavistustakaan edes lähimmän kaupungin suunnasta tai sijainnista. Ja jos toinen eksyisi ulos tällaisena talvena, ei siitä seuraisi mitään hyvää.
Jos Alaynan oma kysymys oli havahduttanut Chalendorin, niin miehen kysymyskin kyllä sai naisen ajattelemaan.
"Hmm... Eyron sanoi, että isä on sairaana. Vanhempani ovat kyllä luottaneet häneen, mutta... jos mikään ei ole muuttunut, on minun palattava sitä suuremmalla syyllä. Silloin pelkään, että Eyron suunnittelee jotain", hän vastasi katsoen tuleen. Eyron... kuka mies oikeastaan oli? Miten hän oli alun perin päätynyt työskentelemään Lithémielin perheelle? Alaynan mielen taustalla oli levoton ajatus siitä, että Eyronilla voisi tosiaan olla jotain mielessään. Lohikäärmeet eivät seonneet itsekseen... eikä väkijoukkokaan yleensä suuntaa vihaansa lohikäärmeen sijasta uhriin... olisiko mahdollista, että Eyronilla oli ollut sormensa pelissä? Toinen, pelottavampi ajatus totesi, että jos näin oli, niin Eyron ei yrittänyt tehdä mitään pikku kiusaa. Jos Eyron todella oli hyökkäysten takana... mies yritti tappaa Alaynan. Kylmät väreet kulkivat Alaynan selkäpiissä hänen miettiessään tätä uutta vaihtoehtoa.

//Koetetaan. ^^//

Periaatteessa mies tiesi oikein hyvin, että jalkapatikka tämän valkoisen ja hyytävän maailman poikki olisi hulluutta. Hän ei kuitenkaan keksinyt parempaakaan vaihtoehtoa, ellei… eräs ajatus tuli mieleen. Vastapäätä istuva nainen hallitsi lohikäärmettä. Chalendor yritti muistuttaa itseään parhaansa mukaan siitä, kuinka hänestä oli jo ollut tarpeeksi vaivaa ja hopeahaltian mukaan tuppautuminen aiheuttaisi mitä luultavimmin vain lisää ongelmia hänen jo aivan tarpeeksi hankalaan elämäänsä. Perustelut olivat huonoja verrattuna jäätymiseen ja eksymiseen, jos lumimyrsky yllättäisi. Jos asiaa ajatteli puhtaalla järjellä, hänen pitäisi yrittää päästä naisen matkaan, mutta ajatellessaan sitä Chalendor tunsi olonsa epävarmaksi ja huolestuneeksi. Tunnetta voisi kutsua myös eräänlaiseksi peloksi.

Hän hymähti vastaukseksi ja tuli ensimmäistä kertaa ihmetelleeksi, miten Alayna tiesi sen epäilyttävän hiipparin nimen. Maininta vanhempien luottamuksesta tuota kohtaan oli entistä kummallisempaa.
"Vanhempasi siis tuntevat Eyronin?"
Lausuessaan nimen Chalendorin kasvot synkkenivät. Hän ei ollut koskaan pitänyt haltiamiehestä, vaikka he eivät olleet juuri koskaan puhuneet keskenään. Pistävä ja aina liian tietäväinen katse olivat saaneet kultahaltian tietoisesti välttelemään toista heidän ensimmäisestä tapaamisestaan lähtien.

Tuon pahanilmanlinnun ajatteleminen muistutti siitä, että tämä rauhallinen tilanne oli kestänyt jo epäilyttävän kauan.
"Eikö pian kannattaisi lähteä, niin taitava maagi varmasti jo tietää missä olemme", hän sanoi ja vilkaisi säikkynä pensaikkoon kuullessaan rasahduksen. "Tai nyt."

Chalendorin kysymys sai Alaynan mietteliääksi.
"No... tavallaan. Hän oli joskus perheen palveluksessa, mutta kun kysyin miksi, minulle vastattiin, että lasten ei tarvitse miettiä aikuisten asioita... siitä on jo kauan. Olin silloin ehkä kymmenen", hän mietti. "Sittemmin en ole nähnyt Eyronia paljoakaan itse kartanolla... luulen kyllä, että hän on käynyt siellä aika ajoin", hän jatkoi alkaen itsekin jo tuskastua omiin vastauksiinsa. Miten typerä hän oli oikein ollut? Suunnilleen jokainen tajuaisi, että tällaisessa kuviossa oli jotain hämärää. Mutta ei, hän oli ollut liian kiireinen omien taikuudenopiskeluun ja taisteluharjoituksiin liittyvien juoniensa kanssa. Ja paljonpa sekin oli häntä loppujen lopuksi auttanut.
Rasahdus sai hopeahaltiankin säpsähtämään, mutta ennen kuin tämä ehti kunnolla reagoida lohikäärme oli jo nostanut päänsä puskan ylle. Puska heilahti ja sieltä pinkaisi pakosalle kauhistunut valkea jänis, joka luuli jo viime hetkensä koittaneen. Alayna tuijotti hetken loittonevaa pöllyävän puuterilumen pilveä ja purskahti sitten hilpeään nauruun tilanteen ja pohdintojensa aiheuttaman jännityksen lauetessa. Hetken kikatettuaan hän kuitenkin vakavoitui ja nyökkäsi Chalendorille.
"Kuulostaa hyvältä idealta", hän vastasi ja nousi seisomaan pudistellen lunta vaatteiltaan. Sitten hän pakkasi nopeasti varusteensa lohikäärmeen siirtyessä kauemmas aukealle, mistä se pääsisi paremmin lentoon.
"Tulet siis mukaan?" hän varmisti ja katsahti nuotion rippeitä, jotka alkoivat jo muuttua hiillokseksi. Ne olisi ehkä kannattanut sotkea lumen peitton, jotta leiripaikka olisi ollut edes hieman vähemmän ilmiselvä, mutta se ei juolahtanut tytön mieleen.

//Anteeksi, että tämä nyt koko ajan kestää. -.-'

Mutta kirjoituksista selvisin! //

Jos Chalendorin kysymys oli saanut Alaynan mietteliääksi, niin toisen vastaus ei jättänyt mitään muuta kuin uusia kysymyksiä miehen mieleen. Se oli täynnä epävarmoja oletuksia ja aukkoja. Oman tietämättömyyden entistä selvempi huomaaminen ja tilanteen vietävänä oleminen tuskastuttivat Chalendoria ja hän narskutti hampaitaan itsekseen. Hän ei halunnut purkaa turhautumistaan toiseen, eikä Alayna varmasti tiennyt enempää. Miksi toinen valehtelisi ja pimittäisi totuutta?

Jänis hypähti esiin juuri sopivasti, ettei mies ehtinyt muuttua tämän enempää vainoharhaiseksi. Nainen purskahti välittömästi hilpeään nauruun, mutta mies itse saattoi vain kohottaa suupieliään hymyyn, joka näytti happamalta irvistykseltä, ja hän tuhahti itselleen. Oli hänkin kokenut metsämies.

Toisen noustessa myös kultahaltia kohottautui seisomaan. Kylmässä maassa istuminen oli jäykistänyt hänen nivelensä ja nyt veri palasi niihin kohisten. Lämmin kihelmöinti kuitenkin unohtui heti, kun nainen lausui kysymyksensä.
Mies jäi paikoilleen tapittamaan toista tietämättä mitä vastata.
'En voi olla enempää vaivaksi, mutta kaupunkiin löytäminen täältä jostain on kaiketi... hankalaa.'
Varsinkin kun hän ei tiennyt, minkälaista reittiä he olivat tänne lentäneet. Mies oli parhaansa mukaan välttänyt alas katsomista lennon aikana. Sitten hän tuli ajatelleeksi, kuinka nainen varmaan tarvitsisi lentomatkan aikana tukea. Kenties toista väsyttäisi, ja silloinhan olisi vaara pudota.

"Tulisin mielelläni kaupunkiin teidän kanssanne, voitte jättää minut ensimmäisten sivistyksen merkkien pariin. Itse kaupungilla ei ole väliä", hän sanoi ja ryhtyi tarpomaan aukealle päin. Näin suurten päätösten äärellä myöskään miehen mieleen ei juolahtanut niinkin perusasia kuin nuotion jäännöksistä huolehtiminen. Nyt sokealla getullakaan ei olisi vaikeuksia seurata heidän jälkiään.

((Onneksi olen keksinyt muuta puuhaa itselleni lähes yllin kyllin, kuten koulua... Onneksi olkoon! =D Selvisit hengissä. Oletteko alustavat tulokset saaneet, sujuiko niin kuin odotit/toivoit?))

Alayna nyökkäsi, mutta aprikoi mielessään, mistä nuo sivistyksen merkit löytyisivät, varsinkin jos hän aikoisi suunnata avomeren ylle.
"Mennään siis", hän totesi ja lähti kohti aukeaa Chalendorin kanssa. Lohikäärme oli jo oivaltanut idean ja seisoskeli valmiina odottamassa lentoonlähtöä. Hopeahaltia kapusi sen selkään ja kiitti mielessään sitä ihmistä, jonka mieleen oli juolahtanut suunnitella lohikäärmeelle satula, joka sopi sekä naiselle että miehelle. Muutoin hameen kanssa olisi voinut olla hieman hankala ratsastaa siististi. Kiinnitrttyään itsensä nahkaisilla liinoilla tukevasti liskon selkään hän kääntyi katsomaan taakseen istunutta Chalendoria. Tuolle ei satulaa kunnolla riittänyt, mutta satulan takana oli jonkinlainen satulahuovasta ja hihnoista koostuva viritys, jonka avulla mahdollinen matkustajakin voisi kyllä pysyä selässä. Miehen kiinnittäessä itseään Alayna nykäisi kaapunsa hihoja alemmas, manaili mielessään kunnon lapasten puutetta ja kokeili lohikäärmeen päällä olevia ohjia. Tavallaan hän ei tarvinnut niitä, sillä lohikäärme oli ainakin tähän asti ollut varsin tottelevainen, mutta hänestä tuntui silti tutummalta pitää kiinni ohjista ihan varmuuden vuoksi.
"Valmis?" hän kysyi ja kun toinen murahti jotain myöntävää, hän yhdisti mielensä lohikäärmeen tietoisuuteen.
"Suunta kohti Fenin Mothya. Jos matkan varrella on jonkinlaista asutusta, ole kiltti ja laskeudu sinne", hän ohjeisti sinistä petoa, joka teki nyökkäävän eleen ja levitti sitten siipensä. Muutamalla voimakkaalla iskulla olento matkustajineen kohosi taivaalle ja lensi pari kierrosta ympyrää ennen kuin pääsi haluamaansa korkeuteen. Sitten se otti suunnan kohti kaakkoa ja katosi nopeasti aamutaivaalle.

Hetken kuluttua leiripaikan lähellä erään puun varjo tuntui kiinteytyvän ja saavan hieman ihmismäisen muodon. Se vilkaisi ohimennen leiripaikkaa ja laski lumeen jääneistä jäljistä haluamansa tiedot. Sitten se painui lähemmäs puuta ja sulautui takaisin sen täysin tavalliseksi varjoksi.

//Pitkä englanti joko L tai E, keskipitkä ruotsi aika varma E. ;D Aika sitä mitä odotinkin.

Mieleen tuli, että mitä jos tuo Eyron ehtisi taikuudella Mothyyn ennen kaksikkoamme ja nämä yllättäisivät tuon uhkailemassa Alaynan (toistaiseksi terveitä) vanhempia? Vai haluaako Chalendor jäädä ensin pois kyydistä? ;D

EDIT: Kaksi ja puoli kuukautta ilman mitään tietoa... sanoisin, että tämä peli jäi nyt tähän. :3 Sitten kun luet tätä niin sovitaan vaikka, että Chalendor tippui kyydistä johonkin pikkukylään matkan varrelle.//