Nyt Gâshtê oli täysin sanaton, suorastaan nielaissut kielensä. Kuinka Zhion ilkesi sanoa noin Ileenistä ? Ehkä naisella ei maailman mahtavin hammaskalusto ollut, mutta se kuului oman rotunsa piirteisiin - olihan Alanahin kakkoskapteeni nuorukaisellakin teräväkärkisemmät hampaat, koska hänen äitinsä oli merihaltia. Kaiken lisäksi kumpainenkin repi nuorukaista omaan suuntaansa, tunkien ketjua kiinni kaulassaan jo valmiina olevaan rautakappaleeseen. Aivan kuin Zhionilla ja Ileenillä olisi oikeus omia merirosvo, joka eniten kaihtoi juuri vangiksi joutumista. Äsh, kaikki tuntui kaatuvan päälle rytinällä! Kuin kirsikka kakun päälle oli se, että kihlattunsa nyppäisi sormuksen pois sormestaan ja laski sen tiskille ypöyksin himmeänä kimmeltämään.
"Vai näin."
Gâshtê päästi ontot sanat suustaan järkytyksestä yli päästyään. Kyllä hän tajusi mitä nainen tarkoitti, mutta jollain konstilla miehen teki mieli kiertää kaukaa koko tuleva päätös. Tämä ei voinut valita kumpaistakaan, sillä tuo kaksikko oli ottanut varsin selvästi esille mielipiteensä toisistaan. Miehistö oli kyllä hiljentymiseltään kuullut neidin sanat siitä, että näiden pitäisi siirtyä ulos - joka ikisen, mutta eiväthän tietenkään merikarhut Ileenin määräyksistä välittäneet.
"Hei, kuulitteko ?! Nyt lähdemme."
Kuului käskynä toisen kapteenin suunnalta. Ensimmäinen pääjehu olisi toivottavasti tyytyväinen tähän päätökseen niin kuin myös juhla-aterian tarjoillut neiti Lithumil. Tosin ei tämä tähän vielä jäänyt, vaikka se kuullostikin jo siltä, että Zhion oli voittanut vasta käydyn "omistamisoikeus" kiistan.

Merirosvokapteeni löysäsi hieman ryhtiään ja laski kätensä sivuilleen, jotta voisi pujauttaa nuo taskuihinsa.
"Aloitetaan siitä, että en ole kummankaan teidän omaisuuttanne."
Siniset silmät vaihtoivat rauhallisemmalla liikeradalla katseen parivaljakon välillä, siinä oli hänen kaksi tärkeintä ystäväänsä - oikeastaan ainoat olennot, joista Gâshtê välitti ilman hyötymisen tarvetta. Hän oli tuntenut kumpaisenkin kauan ja siksi tulisi koittamaan valinnan vaikeuden aika. Päätöksen, joka erottaisi ehkäpä elämän tiet ikuisiksi ajoiksi.
"Ja koska en ole esine, tai muu vastaava sieluton olento, niin minullahan on oma mieli.."
Gâshtê venytti puheenvuoroaan tahallaan, pitäen oikein yleisöään jännityksessä loppuratkaisuun asti. Venkutellessaan ajatus laski pidemmäksi aikaa sormukseen - siinä se liiton tunnus vain oli sydäntä kylmettämässä puisella tasolla.
"Minua ei tarvitse kahdesti käskeä ulos, eikä sinun, Zhion, kannata tulla näköpiiriini lähiaikoina. Olen aina vihannut tätä saastaista kaupunkia ja nyt inhoni taas sai yhden syyn nousta loistoonsa."
Tuon sekavan lauseen lausuttuaan käännähti hän ympäri ja marssi ovesta ulos. Nyt lähtisi tämä epäkelpo rikollinen hatkoihin, kauas pois Mitheristä. Kaupungin ulkopuolelle päästyään Gâshtê ei enää uhraisi ajatustakaan entiselle lapsuuden kodin alueelle tai ystävilleen. Sama se olisivatko Ileen ja Zhion tappaneet toisensa, kun nuorukainen seuraavan kerran toisista kuulisi - hänen ei enää tarvinnut välittää.

Kadun varsia lampsiessaan eteenpäin, otti haltia sormessaan olevan vihkisormuksen pois. Tätäkään ei enää tarvittaisi, jääkööt mokoma taskunpohjalle nukan sekaan - ehkä tulevaisuudessa merirosvo voisi saada hieman rahaakin sitä vastaan. Seuraavaksi lähtisi myös tuo selkää hakkaava letti heti kun merirosvo löytäisi sopivan paikan, jossa voisi nirhata suortuviaan irti..

[[Gâshtê lähti siis vain kävelemään luonteensa mukaisesti.]]