Sormuksen osto ei näyttäynyt mielyttävän näitä kahta. Ehkäpä sitten jotakin muuta. He olivat jo lähes tulkoon päässeet torista ohi, kun iso käsi pysäytti Arwaldin. Iso kokoinen mies näytti tuimalta siinä tuijottaessaan silmiin varjohaltiaa. Ensin ei muistunut mieleen mitä tämä mies olisi voinut haluta, ehkäpä rahaa. "Tunnenko sinut jostain?" Kysyi varjohaltia virne suullaan, samalla tarkkaillen ettei tyttö päässyt liian kauas.

"Sinä olet velkaa." Mies sanoi avaten samalla kaapuaan. Pitkä musta parta, joka oli itämaiseen tyyliin letitetty, antoi pelottavan kuvan miehestä. Musta kaapu aukesi ja tippui maahan. Mies tosiaan ottaisi velkansa vaikka sitten suolina ja sisäeliminä. "Ehkäpä voisimme sopia asiasta, tuossa tuota... Näetkö tuon tytön." Sanoi Arwald ja osoitti tyttöä joka oli menossa jo väkijoukon takana. "Ehkäpä hän voisi maksaa velat." Jatkoi hän "Omalla tavallaan."

Ennenkun mies ehti vastata mitään, häippäisi jo varjohaltia tytön ja vartijan perään. "Hei neiti, odottaaks toki tovi... Jos vaikka vähän auttaisitte minua, lupaan kyllä hyvittää kaiken!" Lain vartijan kasvoilta pystyi lukemaan selviä lauseita, jotka ikävä kyllä eivät olleet kovin positiivisia.

//Juu sori että kesti, ja tuli vielä ihan sekavaa tekstiä:D//

Lithumilin hermoja kiristeltiin toden teolla. Tyttö vilkaisi taakseen murhaavasti sormuskauppiaan kuikuillessa jälleen hänen peräänsä. Eikö tuo äijäpahanen nyt ymmärtänyt, ettei häntä voisi vähempää kiinnostaa mitkään sormukset!
"En osta mitään! Johan sanoin! Anna minun olla!", Ileen huusi närkästyneenä ja tiukensi otettaan herra Lawista. Totta puhuakseen häntä oli alkanut jo pelottaa tällainen vainoaminen. Mitä niin pahaa hän oli tehnyt, että hän ei saanut rauhassa nauttia uuden kaupungin näkymistä? Pitikin sattua.
"Haluan kotiin..", merihaltianeiti ulisi seuralaiselleen, joka näytti ymmärtäväiseltä päällisin puolin, mutta hänen sisällään kiehui. Kun hän kerrankin olisi saanut viettää aikaa kahden Mihterin kauneimman tyttösen kanssa, niin joku ääliö onnistui pilaamaan kaiken. Tuo kloppi maksaisi vielä kalliin hinnan siitä, että pilasi lainvartijan treffit.
"Hyvä on.. Näetkö tuon kahvilan? Mene sen edustalle istumaan. Tulen pian hakemaan sinut. Täytyy hoitaa eräs juttu ensin", Lawi sanoi lempeällä äänellä ja tuuppasi Ileenia kahvilan suuntaan. Tyttö katsahti pelokkaasti tuttavaansa. Pitäisikö hänen mennä yksin? I-ihan yksinkö? Ileenin suupielet vääntyivät maata kohti.
"Oi voi.. Älähän nyt. Me-mennään sittenkin samantien...", mies korjaili puheitaan ja kiersi kätensä merihaltian selälle. Oli hänkin mies kun sai melkein seuralaisensa itkemään. Ei, ei se hänen vikansa ollut, vaan tuon muukalaisen. Ai että kun Lawin olisi tehnyt mieli katkoa nuorukaiselta niskat.

Nopeilla askeleilla yritti varjohaltia saavuttaa kaksikkoa joka suuntasi sivummalle, kahvilaan. Sielä hän kenties ehtisi saavuttaa heidät, ja ehtisi ehkä jopa juttusille. Väkeä tungeksi edelleen laita kaupungilta kohti kaupungin keskustaa, toria. Onneksi varjohaltian taskussa kilisi muutama kolikko, jolla hän ehkä jopa onnistuisi saada kahvilasta jotain kylmää juotavaa. Nyt semmoinen tarvittiin ennenkun jatkettaisiin näitä myynti puuhia.

Lain vartijan ote tiukkeni tytöstä. Tuokaan pieni piru ei halunnut päästää silmistään tyttöä edes lyhyeksi toviksi. Ei kai Arwald juurikaan kauempaa aikaa olisi tarvinnutkaan. Mutta ei, aina vähintään metrin säteellä suojeltavastaan. Ehkäpä hän olikin ihan virallinen "henkivartija". Samapa tuo, varjohaltia onnistuisi vielä hämäämään köntystä.

Vastaan tuleva liikenne sai tosiaan kokea varjohaltian kiireen. Hyvä ettei nyrkillä hutkinut naamaan kun yritti pysyä perässä. Liene kevyet tönäisyt tälläisessä hätätapauksessa olivat sallittuja, tuskin kukaan niistä pahastuisi tai ainakaan lainvalvojille ilmoittaisi.

Ileen ja hänen seurassaan oleva lainvartija istahtivat kahvilan terassille. Merihaltianeito ei vieläkään ymmärtänyt, miksi joku muukalainen oli ottanut hänet silmätikukseen ja kiusasi häntä kuin takiainen takamuksessa. Eikö Merkystä muka muita tyttöjä löytynyt huijattavaksi? Tuollaisilta niljakkeilta saisi katkoa kassit tylsällä puukolla, sitä mieltä neiti Lithumil oli pyyhkiessään vetistäviä silmiään mekkonsa helmaan.
"Emmekö me voisi mennä takaisin Mihteriin? En viihdy täällä", haltiatyttö jatkoi sydäntä raastavaa ulinaa ja sai itseään vastapäätä istuvan herra Lawin vääntelehtimään turhautuneesti. Mies ei ollut vielä valmis lähtemään. Vastahan he olivat tulleet tähän kaupunkiin, eikä Ileen ollut nähnyt vielä puoliakaan siitä. Merky oli jotain paljon suurempaa kuin yksi vilkas kahvila torin laidalla.
"Vastahan me tulimme. Koetahan nyt rauhoittua. Ei sinulla ole mitään hätää minun seurassani", lainvartija vakuutteli ja pälyili samalla terassilta torin suuntaan. Minne ihmeeseen se häirikkö oli onnistunut katoamaan? Jostain se vielä tupsahtaisi, Lawi voisi vaikka vannoa sen. Hän tunsi sen nahoissaan.
"Otatko kupin teetä?", mies kysyi koettaen siirtää seuralaisensa ajatukset muualle ahdistelevista hämyheikeistä, mutta onnistui saamaan vain sylkeä naamalleen.
"TEETÄ?! TEETÄ?! TARJOATKO SINÄ MINULLE TEETÄ TÄLLAISENA HETKENÄ!?", Ileen huudahti tyrmistyneenä ja viittelöi käsillään taivasta kohti. "Miehet! Te olette kerrassaan uskomattomia!"
Nolostunut Lawi ei saanut sanaa suustaan. Hän ei ollut tottunut siihen, että naiset nolasivat hänet keskellä kirkasta päivää. Eihän sellaista hyvällä katsottu, mutta tällä kertaa hän päätti olla ojentamatta seuralaistaan. Olihan tyttö kuitenkin hänelle varsin tärkeä henkilö, eikä hän halunnut saattaa Ileenia alentavaan rooliin. Kosto ei ollut ratkaisu mihinkään.