"Veit sanat suustani", Chasanda lausahti hyväntuulisesti. Hän katseli suoraan sisälle putousten syvään kitaan. Korkeutta putouksilla oli lähemmäs kaksi tusinaa jalkaa ja vettä virtasi alaspän loppumattomana vörynä. Kallionseinämässä kasvoi kosteissa paikoissa viihtyviä sammalia ja vesi roiskui niiden päälle. Järvi levittäytyi tasaisesti putousten ympärille, kuivin jaloin vesiröpyn tuntumaan ei pääsisi.

Chasanda ei uskonut vanhoihin taruihin, vesiputousten takaaa ei yleensä löytynyt mitään muuta kuin pieni veden uurtama syvennys. Saattaisihan veden takaa löytyä pitkä luola, jossa asustelisi kaiken maailma vesihirviöitä... Mutta vaikka vesiputouksen takana ei olisi muuta kuin sammaleinen kallionseinä, Cha oli valmis menemään katsomaan tuota kallionseinää. Niin tyttömäinen hän vielä oli, että pienikin tiedossa oleva seikkailu sai hänen verensä kuohumaan. Kyllä hänen tuleva työpaikkansa eteläkaupungeissa odottaisi häntä vielä muutaman hetken.

Chasanda kääntyi takaisin Rosalian puoleen ja hänen kasvonsa loistivat innostuksesta. "Olen valmis", hän sanoi. "Minulle uiminen ei ole ongelma, mutta veden voima on varmasti muodostanut syvänteen suoraan putouksen alle. Putouksen voima voi olla vaarallinen kokemattomalle uimarille."

((anteeksianteeksianteeksi! Aloitin paniikkilukemisen ensi maanantain yo-koetta varten, joten unohdin tämän ihan! x_X" Mutta nyt vastaan ^^))

"Olen uinut Liplassa pienestä tytöstä asti", Rosalia vastasi. "Olen siis aika hyvä uimari, joskaan putousten luo en ole koskaan uskaltanut. Tarinat kun kertoivat kamalasta vesihirviöstä, joka nielee uhkarohkeat." Hymähtäen hän jatkoi: "Luulenpa tosin, että jo putoukset itsessään olivat pikkuhaltioille liian pelottavia, tuskin kukaan siihen päälle mitään vesihirviötä kaipasi."

Hän muisteli tarinaa, jonka oli kuullut ensimmäisen kerran ollessaan lapsi. Chasandalle hän sanoi: "Oletko kuullut tarinaa Liplan hirviöistä? Jos et pelkää, voin kertoa sen ennen kuin lähdemme uimaan. Seikkailu saisi vähän lisämaustetta." Miettien hetken Rosalia kuitenkin jatkoi: "Mutta voin jättää tarinan kertomisen toiseen kertaan, mikäli et jostain syystä halua kuulla sitä."

Nyt hän vaikeni. Mikä ihme minuun oikein meni? Rosalia ihmetteli käytöstään, harvemmin hän jutteli lähes tuntemattoman kanssa näin vapautuneesti. Vartioi itseäsi, hän ajatteli mielessään. Hän ei mitenkään voinut olla varma, että Chasanda -jos tämä oli hänen nimensä- oli se, joka väitti. Toisaalta hänestä tuntui kuin tyttö olisi ollut aivan vilpitön. Ehkä tämän välittömyys sai Rosaliankin tuntemaan olonsa rennoksi. Ja ehkä se ei olekaan aivan huono juttu, ajatteli haltia hymyillen itsekseen.

// Voih, mitäpä tuosta. Onnea kokeeseen vaan ^^ Itse stressaan kauheasti siitä mitä minun pitäisi tehdä tulevaisuuteni kanssa. Mennäkkö lukioon vai amikseen? Haut ovat tietääkseeni jo parin kuukauden päästä. Ääk... //

"Hyvä sitten", Chasanda sanoi. "Itse kun olen merihaltia, kuvittelen heti kaikki muut kovin kömpelöiksi vedessä. Hupsu ajatus." Chasanda katsoi toista kulmiensa alta varmistaen että tämä varmasti ymmärsi, että hänen trkoitukenaan ei ollut loukata. Kenestäkään ei ikinä tinnyt, kuinka pienestä ottaisi nokkiinsa. Cha oli saanut kokea Rosalian olevan hieman sitä kiivaampaa sorttia.

"Lienet siis asuneen täällä päin aikasi? Itse olen pysytellyt enemmän idässä, ulkomerellä." Chasanda naurahti. "Luonnollisesti."

"Tarina vesihirviöstä? Olen kuullut jonkun version aikoja sitten. Tiedäthän, veteen liittyvät kertomukset liikkuvat usein paremmin merihaltioiden keskuudessa kuin muut. Voi, kerro toki, olisi innokas kuulemaan tarinasi! Mitäpä tuosta vaikka olisinkin jo kuullut sen!"

Chasanda katsoi alaspäin virtaavaa vettä ja kuuli sen muodostaman jylyn. Katsahtaen toiseen haltiaan, Cha siirteli paljaita jalkojaan kivikkoisella rantatörmällä. Hän poimi kenkänsä maasta ja hyppeli muutaman askeleen edelle. "Valmiina seikkailuun!" hän huudahti.

((dodi, tänään oli sitten yo-koe... ei aavistustakaan, osasinko yhtään mitään, mutta nyt se on ainakin ohi. ^^ aikaa taas vastata hiukan aktiivimmin. olin muuten vknlopun poissa kotoa, joten en voinut vastata aiemmin, anteeksi. niin, ja eiköhän siulle ehdi vielä selvitä se, mihin haluat *hymy*))

Rosalia hymyili toisen innolle. Kunpa itsekin osaisin vielä innostua noin. Muistaen sitten, ettei edes tiennyt toisen ikää, hän moitti hieman itseään. Miten hän automaattisesti oletti toisen nuoremmaksi? Ehkä Chasanda oli onnistunut vain säilyttämään sellaisen asenteen, jonka Rosalia itse oli hukannut. Tai ei kenties hukannut kokonaan, sillä merihaltian innostus oli tarttuvaa lajia.

Tyttö seurasi Chasandaa. Hän riisui kenkänsä, ja uitti nopeasti varpaitaan vedessä. Vesi tuntui ikävän viileältä, mutta Rosalia tiesi tottuvansa siihen nopeasti, sillä kokemus kertoi, että vesi oli oikeasti hyvin lämmintä. Sitten Rosalia sanoi: "Niin se kertomus... Tarina on kyllä aika surullinen." Miltei itsekseen puhuen hän lisäsi: "Ennen itkin kuullessani sen, ja aioin monesti mennä etsimäänkin hirviötä, mutten koskaan uskaltanut." Yhtäkkiä hän tajusi puhuneensa ääneen ja peittääkseen hämmennystään hän naurahti: "Mutta hirviötarinanhan sinä halusit kuulla, etkä minun typeriä muisteluitani. Parasta että kerron hyvin lyhyen version, sillä pitäähän meidän päästä matkaankin"

Hetken mietitittyään hän aloitti. Hänen äänensä oli nyt hieman muuttunut, se ei ollut aivan hänen normaali puheäänensä eikä liioin hänen lauluäänensä. Sen sijaan se oli vakavampi, ja sai Rosalian vaikuttamaan jotenkin vanhemmalta. Näin tyttö kertoi: "Kerran näissä metsissä eli kultahaltioiden heimo, jonka kaikki jäsenet olivat kauniita. Kerrotaan, että he olivat Adoran erityisessä suosiossa, ja jumalatar hemmotteli heitä kaikilla mahdollisilla lahjoilla. Haltiaheimo kukoisti. Vieläkin sanotaan, että aurinkoisina päivinä voi nähdä kultahaltioiden ihanien piirteiden heijastuvan Liplan pinnasta.

Eräänä päivänä eräs kultahaltioista kuitenkin synnytti lapsen, joka oli muodoltaan pahasti vääristynyt. Lapsen isästä kukaan ei tiennyt, ja puhuttiin puoliverisyydestä, vaikka äiti väittikin lapsen isän olevan kultahaltia, joka oli kadonnut kaukaisiin metsiin. Miten asian laita sitten olikin, lapsi määrättiin hävitettäväksi, sillä kauhistuttavan ruma lapsi oli koko heimon häpeä, ja se olisi kauhistus myös Adoralle.

Äiti pelkäsi heimon hylkäävän hänet, joten hän lupasi itse päättää lapsensa elämän. Katsoessaan lastaan hän ei kuitenkaan kyennyt siihen, sillä hän rakasti lasta huolimatta tämän ulkonäöstä. Niinpä hän päätti piilottaa tämän putousten takana olevaan luolaan. Kävi kuitenkin niin, että Adora havaitsi äidin toimet. Leimaten koko heimon syylliseksi hän karkotti heimon metsästä ja myös suojeluksestaan. Lapsen äidille hän kuitenkin langetti julman rangaistuksen: tämä käveli suoraa Liplan syvyyksiin, palaamatta koskaan.

Tehtyään tekonsa Adora päätti mennä katsomaan lasta luolaan. Tämä nukkui, ja jumalatar pystyi tarkastelemaan lasta. Nähdessään tämän epämuodostuneisuuden häneltä pääsi inhon huudahdus, ja ajattelematta hän heitti lapsen suoraan Liplan uumeniin. Kerrotaan kuitenkin, että lapsi ei kuollut, vaan lapsen elämään puuttui itse Ferath, joka halusi kaikin keinoin kostaa Adoralle hylkäämisensä. Hän antoi lapselle kuolemattomuuden, joskin ehtona oli, että lapsi ei koskaan saanut lähteä Liplasta. Lapsi jäi asumaan äitinsä ruumiin luokse. Hän joutuu elämään painajaismaista elämää, ja siksi hän takertuu lähelle pyrkiviin, jotta nämä pelastaisivat hänet, mutta eivät nämä pelasta, vaan hukkuvat hänen mukanaan. Ja joskus öisin voi kuulla lapsen itkua, kun tämä yhä suree äitiään."

Rosalia lopetti tarinansa tähän ja katsoen Chasandaa sanoi normaalilla äänellään: "Kuten sanoin, tarina on surullinen, mutta ei sitä meille tällaisena kerrottu, kun olimme pieniä. Meille kerrottiin vain rumasta hirviöstä, joka sieppaa lapset, jotka ovat liian rohkeita... tai liian rumia. Minä kuitenkin kuulin myös tämän version." Varoituksena, olinhan minäkin isätön lapsi, ja vielä ruma, joten minun piti varoa Adoran katsetta.
Kerrottuaan tarinansa Rosalia vilkaisi toista. Toivottavasti Chasanda ei ollut nyt liian järkyttynyt, ei Rosalia tätä tahtonut masentaa tai pelotella. Aluperin hänen tarkoituksenaan oli ollut kertoa se toinen versio, mutta tämä tarina oli ilmeisesti liian juuttunut hänen mieleensä.

((hmm... joo, en oikein tiedä, mistä tuonkin tarinan repäisin. ei siitä ollut tarkoitus tulla ihan tuollainen.... o_O))

Chasanda asteli hitaasti rantaveteen ja käänsi päätään Rosalian suuntaan imeäkseen sisäänsä tarinan jokaisen sanan. Rosalian ääni soljui ilmassa tytön eläytyessä tarinan käänteisiin.

Kun Rosalia viimein lopetti tarinansa, kylmä väristys kulki merihaltian läpi. Tätä kertomusta ei Cha ollut kuullut ja sen kauhea loppu sai hänet katselemaan syvälle Liplan uumeniin. Voisiko tuo tarina olla totta? Olisiko ollenkaa turvallista lähteä tutkimaan vesiputousta? Vain tämä pieni tarina oli tarpeeksi suurta saamaan haltiatytön epäilemään.

"Onko tuo tarina totta?" Chasanda kysyi hiljaa ja hänen silmänsä kaventuivat pieniksi viiruiksi. Rosaliaan ei näyttänyt tarina vaikkuttavan mitenkään, hän oli tietenkin kuullut sen jo monesti. Uskoiko Rosalia tähän tarinaan?

Rosalia hymyili hieman epävarmasti. Oli kuin ilma olisi muuttunut ahdistavaksi, synkeäksi kuin itse tarina. Aurinko kuitenkin paistoi kirkkaasti, joten tämän täytyi olla vain Rosalian kuvitelmaa. Karkottaakseen typerät ajatukset hän vastasi silmät viiruina katsovalle Chasandalle nopeasti: "Ei tietenkään, sehän on vain typerä pelottelutarina." Heti sen sanottuaan hän hymyili jälleen. Hänen hymynsä uhkasi hieman värjyä. Tietenkään tarina ei voinut olla totta, eihän? Chasandalle hän sanoi: "Minuun se kyllä tehosi pienenä. Luulen kuitenkin, että tarina on syntynyt putouksen alle muodostuneet syvänteen takia. Totta on kuitenkin se, että Liplaan on moni hukkunut."

Synkkä väristys viipyi edelleen ilmassa. Rosalia naurahti, paljolti saadakseen itsensä paremmalle tuulelle: "Mutta minähän ihan uhkaan pilata meidän seikkailumme. Ei se suinkaan ollut tarkoitus. Vielähän me kuitenkin olemme menossa?" Varjohaltian oudon väriset silmät tarkastelivat merihaltiaa. Itsekseen Rosalia manasi omaa typeryyttään, hänhän yritti pilata ilon sekä itseltään että Chasandalta. Typerä tarina!

((^^"))

Chasanda liotti varpaitaan vedessä. "Menkäämme toki. Sehän on vain tarinaa" Chasanda yritti kuulostaa iloisemmalta ja katsahti toiseen. "Miksi antaa kuvitellun jutun pilata koko ihana seikkailu?" Chasanda naurahti hyväntuulisesti ja pyörähti ympäri niin, että hameen helma muodosti kauniin pyöreän kaaren. Tarinan varjo kuitenkin häilyi vielä tytön mielessä, vaikka hän yritti hukuttaa sen. Mitä vaarallista tuollaisessa tarinassa on merihaltialle? Enhän minä voi hukkua! Cha pudisti hennosti päätään ajatuksilleen. Vai voinko...? Typerä ajatus. Me molemmat olemme aivan turvassa täällä.

Cha kahlasi vankoin askelin vedessä kohti putouksen ammottavaa syliä. Hän antoi vapaasti hameenhelmansa kastua. Pohjalla oli isoja, liukkaita kiviä, ja Cha saattoi tuntea niiden limaisuuden jalkapohjissaan. Nytkin tavallinen turvallisentuntuinen vesi tuntui kovin synkältä ja vaaralliselta. Hän kääntyi hymyillen katsomaan Rosaliaa. Unohda jo se typerä tarina! hän vakuutti itseään.

Merihaltia vastaus tuli kepeästi, ja tämä kahlasi jo vedessä, kun Rosalia vasta alkoi riisua kenkiään. Chasandan hameenhelma kastui, ja varjohaltia miettikin, tarvitsiko toisen edes vähentää asusteitaan. Hänestä tuntuisi kyllä hölmöltä, oikeastaan aika epämiellyttävältäkin riisutua toisen edessä. Niinpä hän riisui vain päällimmäiset vaatteensa, jättäen päälle alustunikansa ja -hameensa, ja kahlasi sitten Chasandan perään.

"Miten pääsemme putousten taakse?" Rosalia kysyi hieman uteliaana. Hän ei ollut vielä täysin unohtanut tarinaa, mutta toisaalta häntä kiehtoi putousten salaisuus. Ja toisaalta, mikäpä olisi sen parempi tapa näyttää kasvattivanhemmilleen kuin livahtaa salaa juuri niihin samoihin luoliin, joista häntä oli iän kaiken varoiteltu. Tosin eiväthän nämä saisi tästä seikkailusta tietää, mutta silti Rosalia myönsi itsekseen, että hänen uteliaisuutensa lisäksi häntä ajoi eteenpäin halu tehdä jotain, mitä kasvattivanhemmat taatusi paheksuisivat. Samalla häntä hieman huvittikin oma käytöksensä, eikö hän ollut vieläkään kasvanut aikuiseksi?

Hymyillen hän katsoi edellä kulkevaa merihaltiaa, ja kiristi tahtia saavuttaakseen tämän. Hän tunsi hameensa kastuvan, mutta kangas oli kevyttä, eikä siksi painanut. Kallistaen päätään Rosalia sanoi Chasandalle: "En varmastikaan osaa uida puoliksikaan yhtä hyvin kuin sinä, mutta pidän itseäni hyvänä uimarina. Millainen siis on suunnitelmamme?"

Chasanda mittaili tilannetta katseellaan. "Uiminen lienee ainut vaihtoehto. Vaikkakin riskialtista."

Jos vesi putousten alla oli syvää, paikka saattoi olla todella vaarallinen. Sillä jos joutuisi vesiryöpyn alle, vesi saattaisi painaa varomattoman syvälle pinnan alle, mistä ei olisi helppoa nousta takaisin pintaan. Uintimatka ei kuitenkaan olisi kovin pitkä, ja kallionseinämästä ulkoni muutamia kiviä, jos pääsisi uiden niiden luokse, olisi jo turvassa. Vaikka Chasada oli uiskennellut voimakkaiden merivirtojen seassa koko pienen ikänsä, saattoi veden paine olla kova. Chasanda tiesi olevansa niin paljon merihaltia, että uskalsi väittää moista. Jopa hänellä saattaisi olla vaikeukisa, jos joutuisi vesivirran alle.

Chasanda epäröi hetken uimaan lähtemistä. Hänen mielestään oli mukavaa kuljeskella ympäriinsä kosteassa puvussa, mutta varsinkin ihmiset katsovat häntä silloin kovin karsaasti. Mutta nyt täällä ei ollut ketään katsomassa, ja kyllä puvun kevyt kangas kuivuisi nopeasti.
Vesi syveni alati heidän kahlatessaan putousta kohti, kauemmas rannasta. Cha katsahti aivan kuin lupaa kysyen Rosaliaan valmistautuen sukeltamaan veteen.

((olin ihan varma, että olen jos vastannut tähän... miun pää on nykysin ihan sekaisin, minulla kun on menoja kaikkina päivinä paitsi perjantaina. anteeksi nyt ihan hirveästi!!))

Rosalia nyökkäsi kevyesti Chasandalle, hän oli aivan samaa mieltä. Sitä paitsi hän oli hyvin utelias. "Mitä luulet, mitä putousten takana on, vai onko siellä mitään?" hän kysäisi merihaltialta. Seikkailun maku alkoi jälleen kutkuttaa kaikkia aisteja. Reippaasti hän kahlasi veteen, joka tuntui lämpimältä. Rosalia oli iloinen käänteestä, jonka päivä oli saanut. Ilman Chasandaa hän luultavasti mököttäisi rannalla vieläkin. Kyllä tämä oli huomattavasti parempi tapa viettää päivä.

Merihaltia oli jo melkoisen syvällä, ja suunnitteli ilmeisesti sukeltamista. Rosaliallakin oli jo raja vastassa, vesi ulottui lyhyttä haltiaa jo reilusti yli vyötärön. Niiinpä hän hymyili merihaltialle, veti muutaman kerran henkeä, jotta rauhoittuisi. Hän lähti uimaan eteenpäin, valmiina sukeltamaan, kunhan pääsisi hieman lähemmäs. Rosalian täytyi myöntää, että häntä jo jännitti hieman.

"Niin, no", Chasanda hymähti seisastuen hetkeksi paikoilleen. Hän kallisti päätään sirosti sivulle ja mittaili vedenpintaa katseellaan. "Luola, kenties. Ei mitään. Vuolas joki, joka syöksyy suoraan maan alle putkahtamatta ikinä pintaan. Sitä ei voi tietää." Vaihtoehtoja kyllä löytyisi niin paljon kuin vain jaksaisi keksiä. Maailman pimeistä paikoista ei voi ikinä tietää.

Chasanda katsahti nopeasti Rosaliaan ja hengitti sitten muutaman kerran syvään. Sitten hän ponnasi pohjasta vauhtia pieneen hyppyyn ja sukelsi veden alle. Vesi solahti hänen ylitseen hopeanvärisenä kirkkaana välkkeenä sulkien tytön viileään syleilyynsä. Cha teki lyhyen kierroksen vedessä ja nousi sitten muutamalla vahvalla vedolla takaisin pintaan. Uintimatka oli loppujen lopuksi kovin lyhyt, mutta Cha vilkaisi silti uidessaan olkansa yli Rosaliaan. Hän tajusi pian painavansa päänsä ja rukoilevansa lyhyesti Hafesia omaksi ja Rosalian suojaksi. Oli Cha kuinka tottunut merihaltia tahansa, näin läheltä nähtynä mahtava vesiputous ja sen takana odottavat salaisuudet saivat jonkin hyppäämään tytön sydämessä. Hän ei kuullut enää edes Rosalian uinnin vetoja viereltään puotuksen ärjynnän yli. Vesi roiskui kauas veden pinnassa ja Cha saattoi tuntea, kuinka veden pyörrevirta veti kohti putousta ja pohjaa. Hän muutti uintisuuntaansa kauemmas puotuksesta turvallisia kiviä kohti ja piti katseensa Rosaliassa kasvoillaan tiukka ilme.

Vesi tuntui mukavan lämpimältä, kun siihen tottui. Rosalia ui nauttien veden tunnusta ympärillään. Hän ui rauhallista vauhtia, ja kuunteli samalla Chasandaa. Tämän hiljennyttyä ei Rosaliakaan sanonut mitään, tuskin mitään sanoja olisi tarvittukaan. Vilkaistessaan Chasandaa tyttö huomasi tämän näyttävän hartaalta. Kenties tämä rukoili? Rosalia ei osannut kääntyä jumalten puoleen, uskonto oli jollain tavalla osa hänen elämäänsä, mutta hän ei osannut pyytää jumalilta mitään. Johtuiko se sitten siitä, että hän oli tottunut tulemaan toimeen omillaan. Nämä ajatukset vain viivähtivät Rosalian mielessä ja katosivat sitten. Eniten hänen ajatuksensa kuitenkin askartelivat vesiputouksessa. Ja sen takana... Niin, mitä siellä mahtoi olla?

Yhtäkkiä Rosalia valpastui. Hän tunsi yhtäkkiä virtauksen, joka miltei kiskaisi hänet veden alle. Haltia ei ollut lainkaan varautunut tähän miettiessään omia ajatuksiaan, ja niinpä hänen päänsä kävi pinnan alla. Hän ponnisteli pyrkiessään pintaa kohti, ja onnistuikin pääsemään ylös. Rosalia suuntasi katseensa Chasadaan, mutta säikähti kun ei nähnyt tätä. Sitten hän huomasi kuitenkin merihaltian vain muuttaneen suuntaa, ja kääntyi itsekin turvallisempia alueita kohti. Veden voima tosin ei tuntunut liian suurelta, mutta ainakin tämä opetti, ettei ajatustensa saanut antaa harhauttaa... Chasanda näytti katsovan Rosalian suuntaan, joten tyttö polki vettä hetken paikallaan, jotta pystyi huudahtamaan merihaltialle nopeasti: "Kaikki on ihan hyvin! Hämäännyin vain hetkeksi!" Sitten Rosalia jatkoi uimistaan, ja suunnisti suoraa kohti Chasandaa.

Hetken Chasandan sydän ehti jo lyödä ylikierroksilla kauhusta, ennenkuin Rosalia pääsi takaisin virran yläpuolelle. Haltia huokaisi syvään helpotuksesta. Rosaliaan huutoon hän vastasi: "Ehdin jo pelästyä! Täällä pitää olla erityisen varovainen." Kun Cha oli päässyt itse turvallisesti kiville, hän vahti tarkasti, että Rosalia pääsi hänen perässään turvaan.

Hetkeksi Cha pysähtyi miettimään katsellen vesiputouksen ärjyvää syliä. Aivan sattumalta hän oli tavannut Rosalian, ja nyt hän oli jo tutustunut häneen niin paljon, että tunsi pelkoa tämän puolesta. Hankalan alun jälkeen, Rosalia oli osoittautunut aivan tavalliseksi mukavaksi haltiatytöksi. Tunsiko Cha Rosaliaa kohtaan oikeaa ystävyyttä, vai oliko kyseessä vain tavallinen -näin sanoakseni- työtoveruus? Heillä oli yhteinen päämäärä, yhteinen matka, joka sujuu parhaiten yhdessä. Mutta ei Cha kuitenkaan lähtisi vesiputousten taakse seikkailemaan aivan kaikkien kanssa. Kyseessä oli kuitenkin vapaaehtoinen, hauska retki, mihin Cha ei ryhtyisi kaikkien kanssa. Pieni epäilys käväisi Chan mielessä. Vaikka Rosalia vaikutti mukavalta Chasanda ikätoverilta, voisi toisella silti olla taka-ajatuksia. Oliko hän todella menossa sinne, minne sanoi? Tietenkin, Cha oli samassa tilanteessa. Hänkin oli yksin liikkeellä, merihaltia keskellä mannerta.

Cha häivytti mielestään ajatuksensa ja palasi takaisin todellisuuteen. "Nyt seraa vaikein vaihe", hän sanoi lyhesti Rosalialle. "Ehkä on parasta, että minä uin edeltä." Sitten hän päästi irti turvallisesta kivestä ja lähti tasaisin vedoin uimaan putousta kohti pysytellen kuitenkin mahdollisimman lähellä kalliota ja kiviä. Uidessaan Cha tunsi veden pyörrevirran vetävän häntä kohti pohjaa. Virta ei ollut vielä voimakas, mutta voimistui kuitenkin jokaisella vedolla. Cha käänsi päätään Rosalaiaa kohti kehottaakseen tätä uimaan varovaisesti.

((Rosalia poistuu areenoilta, koska minä lopetan. Anteeksi....))

// Voi, harmi :( No kiitos kuitenkin pelistä ^___^