//Olen aloittelija ja alkuni voi olla vähän tönkköä ^^'' Kuka vain voi tulla, ken tahtoo :)//

Nuoren naisen askeleet kulkivat nopeaan tahtiin ihmisten joukossa. Hän piti yönsinisen hameen helmasta kiinni, saaden hameen nousemaan ylemmäs. Se helpotti nopeaa kävelyä väkijoukossa. Ihmiset katsoivat hieman kummeksuen Yallaa, tämän pinkoessa puolijuoksua katuja pitkin. Tyttö katsoi vähän väliä taakseen ja sydän sykki rinnassa tiuhaan tahtiin. Aurinko paistoi taivaalla välillä mennen pilveen. Se teki paosta hankalamman. Lämpimällä säällä ihmisiä oli enemmän kuin viileällä. Toisaalta, ihmisjoukkoon oli helpompi kadota ja siten päästä pälkähästä.
Mitä Yalla oli sitten pakosalla? Isäänsä. Tai ei varsinaisesti isäänsä, mutta hänen alaistaan, jonka hän oli laittanut tytön perään. Nuoren naisen isä oli erityisen huolissaan tyttärestään, sillä mies kuvitteli tämän taas karkaavan.
Yalla pysähtyi yhden talon kulman taakse ja kurkisti sieltä kadulle. Häntä vahtinutta miestä ei näkynyt. Hän huokaisi syvään ja nojasi hetken seinään pitäen silmiään kiinni. Häntä huvitti koko juttu. Aram, siis hänen isänsä, kuvitteli todellakin, että hän oli karkaamassa. Olihan ajatus käynyt mielessä, mutta ei hänellä ollut vielä edes tarpeeksi rahaa seuraavaa kohdettaan varten. Hän aikoi ylittää meren ja päästä Fenin saarelle. Siihen menisi vielä hetken aikaa, ennen kuin rahat olisivat koossa.
Yalla oli ollut nyt isänsä luona jo melkein puoli vuotta lähtemättä. Hän oli luullut jo, että hänen isänsä luotti häneen, mutta ei. Hän joutui taas juoksemaan pakoon. Olisihan hän voinut mennä sen miehen mukaankin, mutta sitten mies olisi vakuutellut hänen isälleen, että hän oli karkaamassa. Siitä hän olisi saanut arestia ja paljon. Yallalla ei ollut nyt varaa aresteihin. Hänen piti pitää isänsä tyytyväisenä, että hän saisi tarvittavat rahat kokoon. Ei hän isäänsä huijata halunnut, mutta pakko rahaa jostain oli saada.
Aurinko meni hetkeksi pilveen. Varjo täytti maan pinnan hetken aikaa, mutta kohta aurinko taas valaisi sen. Yalla avasi silmänsä. Hän tutkaili katua hetken aikaa etsien miestä. Toista ei näkynyt ja tyttö rauhoittui hieman. Kaikenlaiset tuoksut leijailivat hänen nenäänsä avonaisista ikkunoista. Yalla veti tuoksuja syvään sisäänsä ennen kuin astui taas väen paljouteen. Hän oli karkoittanut onnistuneesti miehen jälleen kerran. Hän pystyisi helposti kertomaan isälleen totuuden jos mies oli mennyt puhumaan hänestä ja hänen suunnitelmistaan. Tällä kertaahan hän ei valehtelisi, eihän hän ollut edes harkinnut karkaamista... vielä.

// Tulen seuraksi (8 //

Chasanda Evlyn Everindan tytär

Miehen silmissä paloi sellainen vihan liekki, että Chasanda tiesi tämän käyvän kimppuun hetkellä millä hyvänsä. Kauhuissaan haltiatyttö nojautui taaksepäin osuen pöydänkulmaan, jonka päällä olleet lasit kaatuivat kilisten. Tytön katse kiersi kauhuissaan majatalon asiakkaita etsien pakoreittiä. Mutta sitä ei ollut. Sitävastoin Chasandan edessä ryntäävä ihmismies kaatoi yhden pöydän kovalla ryminällä, ja olisi hetkessä liistinyt haltiatytön vihoissaan alleen, ellei majatalon isäntä olisi hypännyt juuri sillä hetkellä puolustamaan alaistaan, heikkkoa haltiatyttöä. "Minun majataloani ette pistä palasiksi vain yhden rotuvihan takia! Painukaa ulos tappelemaan!" Läheisestä pöydästä nousi välittömästi pari ihmismiehen kaveria, joku taisi kaivaa puukkoa vyöstään. Chasandan silmissä välähti pelko ja hän vilkaisi työnantajaansa. "Painu ulos täältä," majatalonisäntä sihahti Chasandalle, eikä tätä tarvinnut kahdesti käskeä. Hetkessä tyttö oli livahtanut tiiviin ihmisjoukon lomitse takaovelle ja ulos, ennenkuin kukaan tajusi edes estää häntä. Takaansa hän kuuli huutoja ja jonkun pöydän jälleen ja lasien kilisevän rikkoutuessaan lattialle.

Tytön sydän hakkasi tuhatkertaista nopeutta ja hän kompasteli juostessaan alas katua. Majatalon hälinä kuului kauas asti. Tyttö raivasti tiensä väkijoukon läpi, saaden peräänsä ihmetteleviä katseita. Viimein Chasanda kuitenkin pysähtyi huohottaen katsomaan taakseen. Tytön mieli oli murtunut ja oli lähellä, ettei Chasanda olisi purskahtanut itkuun. Väistämättä hän tajusi katselevansa käsiensä sinertävää ihoa ja kiroavansa omaa syntyperäänsä. Miksi joidenkin täytyy käyttäytyä noin? Cha ajatteli surullisena. Kuinka joku voikin ottaa niin paljon nokkiinsa siitä, kun majatalossa tarjoilijana on merihaltia? Ajat ovat muuttuneet, totta tosiaan.

Hiljaa Chasanda huokaisi ja kääni katseena ylös katua. Tilanne majatalossa rauhoittuisi toivottavasti pian. Mutta haluaisko majatalonisäntä enää tarjota merihaltialle töitä?

//Kiva saada seuraa ^^ Muuten, sinullahan oli synttärit ihan juuri? Myöhäiset onnittelut :]//

Katu oli täynnä elämää. Ihmiset säntäilivät sinne tänne samalla kun erilaiset tuoksut leijailivat nenään ja äänet kantautuivat korviin. Ihmiset näyttivät olevan kiireisiä, kun he kiiruhtivat Yallan oli. Monilla kasvoilla oli hymy, mutta joidenkin kasvot olivat surulliset tai lukemattomat. Puheensorina kaikui kaduilla kun ihmiset vaihtoivat kuulumisiaan ja ostelivat tarpeitaan. Semmoiseksi nuori nainen oli aina muistellut Merkyn kadut. Vilkkaiksi ja äänistä täyteläisiksi.

Nuori nainen vilkuili välillä taakseen levottomasti. Vaikka hän olikin omasta mielestään eksyttänyt isänsä apurin, oli mies suhteellisen viekas ja oli ennenkin yllättänyt Yallan juuri kun hän oli luullut pääsevänsä pakoon. Nyt hän ei laskisi huomiointikykyään hetkeksikään, vaan seuraisi tilannetta. Olisi todella ikävää tulla yllätetyksi uudelleen. Tyttö oli viime kerralla vannonut, että oppisi virheestään ja nyt hän aikoi muistaa lupauksensa.

Jalat kulkivat hennosti tiellä ja jos hän ei olisi pitänyt hameestaan kiinni helpottaakseen kävelyään, olisi hänen luullut lipuvan eteenpäin. Nyt kuitenkin pyöreät saappaan kärjet pilkistivät hameen alta. Yalla erottui väkijoukosta kävelytyylinsä ja vaatteidensa takia. Olihan kaduilla muitakin aatelisia, mutta he eivät pitäneet sellaista kiirettä kuin Yalla. He eivät suhtautuneet työläisväkeen ystävällisesti niin kuin tyttö. He kulkivat nenä pystyssä kaduilla ja raivasivat itselleen tilaa. Se ei ollut nuoren naisen mieleen. Komentelivat nyt kaikkia miten tykkäsivät ja käyttäytyivät kuin maailman valtiaat! Aina kun Yalla itse vahingossa tönäisi jotakin työläistä tai näki lapsen kaatuvan likaiselle kadulle, hän kiiruhti auttamaan. Sellainen hän oli. Isänsä mielestä liian avulias alempi arvoisille, mutta hän itse oli eri mieltä.

Yallan askeleet kiiruhtivat nyt kotia kohden. Hän halusi olla paikalla kun hänen isänsä apuri selittäisi hänestä päättömyyksiä. Hän halusi olla paikalla, jotta voisi olla kertomassa totuuden; ei hän ollut karkaamassa. Siihen hän sitten lisäisi mielessään, että 'vielä ei ollut', mutta nuori nainen unohti nämä ajatukset vilkaistessaan taas taakseen. Hän piti edelleen vahtia ympäristöstään. Mitä jos mies ei ollutkaan mennyt suoraan hänen isänsä luokse vaan seurasi häntä vielä? ' Siinä sitten seuraa..' Yalla huokaisi ja oli juuri kääntymässä taas meno suuntaansa, kun törmäsi johonkuhun.
"Anteeksi!" Nuori nainen sopersi anteeksipyytelevänä samalla kun oikaisi itsensä tokuraisena. Törmäys oli saanut hänet kompuroimaan pari askelta taakse päin ja irroittamaan hameensa helmasta. Yalla käänsi nyt katseensa henkilöön, johon hän oli törmännyt, nähdäkseen, että toinen oli kunnossa.

// Synttärit? No, öh. Syntymäpäiväni on heinäkuussa.... Jul niinkuin july niinkuin heinäkuu. :) //

Syvä huokaus pääsi haltiatytön huulilta. Yksinkertaisen haltian elämä ei ollut aina siitä kaikkein onnellisinta, vähiten merihaltian. Chasanda tiesi, että hänen sinertävä ihonsa ja merenväriset hiuksensa herättivät syvää kummastusta ihmisten keskuudessa. Ne, jotka eivät voineet sietää taikaolentoja, varmasti kohdistaisivat kaiken vihansa juuri merihaltioihin siksi, että nämä meren asukit olivat kaikkein helpoiten tunnistettavissa väkijoukossa. Täytyi olla todella kiihkomielinen, että hyökkäisi kauniin kultahaltianaisen kimppuun, mutta sama sääntö ei pätenyt merihaltioihin. He olivat kummajaisia.

Oikoessaan sinisen pukunsa laskoksia, Chasanda tajusi esiliinan olevan yhä yllään. Varovasti hän avasi nauhat ja pudotti esiliinan käsivarsilleen. Hetken hän mittaili sitä katseellaan. Työpaikka oli asia, jota Chasanda oli saanut metsästää kauan. Ja kuitenkin sen menettäminen olisi todella helppoa. Entä jos majatalon isäntä ei haluaisi merihaltiaa takaisin palkkalistoilleen? Entä jos rähinä majatalossa olisi paisunut suuriin mittoihin ja koko paikka olisi nyt tuusannuuskana? Ja koko jupakka oli Chasandan syytä.

Potkuja Chasanda ei halunnut, sillä hän tiesi tarvitsevansa rahaa myötäjäisiin. Pienenä hän oli haaveillut pääsevänsä naimisiin rakkaudesta, mutta nyt hän tiesi moisen vain haaveeksi. Chan äiti oli jo epävirallisesti sopinut liiton hieman rikkaamman merihaltianuorukaisen kanssa, eikä Chasandaa pelastaisi avioliitolta mikään. Kun rahaa ei löytynyt omasta takaa, sitä täytyi hankkia.

Täysin ajatuksissaan ja katse valkoisen esiliinan liepeissä, Chasanda ehti kadulla puikkelehtiessaan vain vaivoin huomata vastaan kulkevan hahmon, ennenkuin jo törmäsi tähän kovalla ryminällä.
Chasanda säikähti taaksepäin ja sopersi jotain anteeksipyynnön tapaista, mutta tulijaan katsoessaan hän jähmettyi paikoilleen. Häntä vastapäätä seisoi nainen, vaatetuksestaan päätellen aatelinen. Haltian sydän hypähti kurkkuun hänen tullessaan ajatelleeksi äskeisiä tapahtumia. Sen jälkeen Cha ei ollut ollenkaan mielissään törmättyään ihmiseen, ja vieläpä aateliseen!
"Suokaa anteeksi, lady", Chasanda sopersi. "Tarkoitukseni ei ollut olla tiellä. Olempas kömpelö, kun en katsonut eteeni."
Haltian ääni oli anteeksipyytelevä, ja hän jäi varovasti katsomaan maahan. Esiliina oli pudonnut katukivetykselle, ja sen valkoinen kangas tahriutui kuraan jonkun astuessa vahingossa kiireessään sen päälle. Chasanda ei kuitenkaan kumartunut nostamaan sitä, eihän hän voisi kumartua nyt, se olisi epäkohteliasta. Cha tunsi poskiensa punoittavan, ja toivoi voivansa kadota paikalta vähin äänin, mutta hänen oli jäätävä paikalle katsomaan, että nainen oli kunnossa.
"Olen pahoillani. Toivottavasti olette kunnossa?"

//Anteeksi, osaan näköjään katsoa oikein nuo synttärit ^^''//

'Haltia! Merihaltia!' Se oli ensimmäinen, mikä putkahti Yallan päähän. Naisen silmistä kuvastui kunnioitus ja hämmentyneisyys. Hän ei ollut ennen nähnyt merihaltiaa, paitsi lukenut kirjoista. Miten toinen olikaan kaunis, niin kuin kaikki haltiat olivat. Hän jäi hetkeksi aikaa vain katsomaan tuota merihaltiaa. Hän oli törmännyt matkoillaan moniin haltioihin, mutta tämä oli erilainen ihonvärinsä ja hiustensa kanssa. Tämä haltia oli kauniin sininen ja hiukset olivat kauneimmat, mitä Yalla oli nähnyt. Hän painoi äkkiä päänsä tajutessaan, miten oli jäänyt tuijottamaan toista. Kuinka epäkohteliasta. Hän haukkui itsensä mielessään, samalla kun kasvot verhoutuivat hänen hieman kiharalla olevien hiuksiensa taakse.

Yalla kuuli naisen pahoittelut. Hän nosti katseensa toiseen ja nosti hieman kulmaansa hämmästyksestä. Haltiako pyytelisi anteeksi häneltä? Sitä ei ollut ennen tapahtunutkaan. Katse tarttui maassa lojuvaan esiliinaan. Yalla mulkaisi pahasti rahvasta miestä, joka astui valkoisen liinan päälle. Sotkea nyt toisen esiliina noin! Mutta kadulla ihmiset eivät välittäneet mihin astuivat, kunhan vain saivat omat asiansa hoidettua. Niin oli aina ollut. Asia oli sitten toinen jos joku aatelinen tiputti jotain. Sittenhän kaikki alempi arvoiset, niin kuin Yallan isä sanoi, riensivät nostamaan sitä kiitoksen toivossa. Miksi sitten niin ei ollut haltioiden kanssa? Yalla oli kyllä lukenut rotuvihasta, mutta ei ollut uskonut siihen. Kuka voisi olla niin kylmä? Inhota nyt kauniita haltioita. Nuorta naista haltiat kiehtoivat. Hän oli lukenut haltoista paljon, mutta siltikin hän halusi tietää enemmän. Hän halusi nähdä haltioita ja nyt hänen edessään seisoi merihaltia. Yalla oli hieman hämillään tästä, mutta sai kuitenkin itsensä toimimaan, onneksi.

"Voin ihan hyvin. Tämä oli kokonaan minun vikani, en katsonut eteeni. Entä te? Onko kaikki kunnossa?" Yalla tiedusteli. Häntä jännitti, olikohan hän puhunut oikein? Nuori nainen pudisti hieman päätään karkoittaakseen sellaiset ajatukset, pääasia, että hän oli oma itsensä. Hän kumartui nostamaan esiliinan, joka oli nyt likainen ja siinä oli ruma kengänjälki. Suurimmat roskat lähtivät kun Yalla ravisteli liina hieman.
"Olen pahoillani esiliinastasi.." Hän sanoi pahoitellen, eikä katsonut naista silmiin. Kuinka hän olisi voinut? Toinenhan oli haltia. Ei ollut sopivaa tuijottaa. Hän ojensi esiliinan omistajalleen. Toivottavasti se ei ollut ihan pilalla ja tahrat lähtisivät pestäessä.

"Kiitos," Chasandan ääni oli heikko kun hän otti vastaan esiliinansa. Valkoinen kangas oli tahriintunut ilkeästi. Mukava pikku lisä muutenkin huonosti alkaneelle päivälle.

"Ei minulla mitään hätää ole, eikä sillä ole senpuoleen väliäkään. Minä vain...." Chasandan onneksi aatelisnainen ei ollut hyökännyt solvauksineen merihaltiarukan kimppuun, mitä Chasanda oli odottanut. Tietenkin hän pystyi kuvittelemaan, mitä olisi voinut tapahtua. Nainen olisi pistänyt kaiken Chasandan syyksi ja nostanut senmoisen metelin, että koko kaupunki olisi saapunut paikalle ihmettelemään. Joku kutsuisi tietenkin paikalle kaupungin vartijat ja Cha menettäisi viimeisetkin pennosensa maksamalla aatelisen kuraantuneen puvun.

Yhä hieman vaivaantuneena Chasanda seisoi paikoillaan katse maahan luotuna. Sitten hän sanoi ujosti: "Hyvää paivänjatkoa, lady," ja kiersi naisen ohitse jatkaakseen kävelyään. Tietenkin se saattoi olla hieman epäkohteliasta, tietenkin Chasandan olisi pitänyt jäädä odottamaan, että aatelinen tekisi aloitteen poistumisesta, mutta tällaisena päivänä, hänellä ei ollut kovinkaan suurta intoa jäädä turhan takia tekemään tuttavuutta ihmisten kanssa. Tämä nainen ei onneksi vaikuttanut siltä, että hän kovin paljon vihaisi haltioita.

Yalla nyökkäsi toisen kiitokselle. Hän uskaltautui nostamaan nyt hieman katsettaan jo haltiaan. Seisoiko hän oikeasti haltian edessä? Nainen oli innoissaan. Hän ei ollut ennen törmännyt Merkyssä haltiaan ja nyt hän oli. Hän halusi tutustua toiseen. 'Oletko varma, että haltia haluaa tutustua sinuun?' Yallan ääni mielessä virkkoi. Nuori nainen työnsi äänensä jonnekin kauas ja päätti yrittää. Eihän sitä tiennyt, vaikka hän saisikin hyvän ystävän.

Yalla ei ehtinyt kuin avata suunsa kun toinen jo astui hänen ohitseen. Hän seisoi hetken paikoillaan ja katsoi vain eteensä. Hyvä, että hän edes ymmärsi mitä äsken juuri oli tapahtunut. Jalat toimivat pian ja nainen käännähti ympäri niin, että hänen vaaleanruskeat hiuksensa säkenöivät hetken auringonvalossa ja kiiruhti haltian perään. Hän nosti taas hieman hameensa helmaa päästäkseen paremmin eteenpäin. Pienet kuratahrat hameessa, eivät häirinneet häntä, saisihan hän ne pestyä pois, kun sen aika tulisi. Onneksi naisen erotti helposti ihon sävynsä ja hiustensa takia.

"Anteeksi.." Yalla sanoi ja kiiruhti nyt naisen rinnalle. Hän hiljensi vauhtiaan ja sanoi merihaltialle:
"Antakaa minun pestä esiliinanne. Sen tuhriintuminen oli kokonaan minun vikani." Siniset silmät katsoivat nyt haltiaa. Hän halusi, että haltia ottaisi hänen tarjouksensa tosissaan, eikä luulisi, että Yalla halusi todistella sillä jotain. Nuorella naisella oli huono omatunto likaisesta liinasta ja hän halusi edes jotenkin hyvittää törmäyksessä aiheuttamaansa häslinkiä.

Haltian toinen kulmakarva nousi hämmästyksestä hieman ylöspäin. Ihmisnainenhan suorastaan tuppasi seuraan, aivan päinvastoin, mitä Chasanda olisi ensinäkemältä arvannut. Kaikki aatelisethan olivat koppavia ja nenäkkäitä, yksittäisellä merihaltialla ei ollut paljoa arvoa heidän silmissään. Tai niin Chasanda oli ajatellut.

Suoraan sanottuna, Chasanda ei olisi aivan juuri nyt välittänyt seurasta. Mieluiten hän olisi vain kävellyt yksin rantaan ja hypännyt elementtiinsä saadakseen huolensa ainakin hetkeksi aikaa pois mielestä. Chasanda tunsi automaattisesti kulkevansa kohti satamaa, kohti kotia, mutta hän tiesi, että olisi kovin epäkohteliasta lähteä noin vain. Jos tuo aatelisneito halusi olla hänen seurassaan, hän saisi olla. Kunhan ei rupeaisi liian tuttavalliseksi.

Toisen ehdottaessa esiliinan pesua, Chasnada pudisti päätään heikosti. "Ei teidän tarvitse, oma vikanihan se oli kun en katsonut eteeni. Ja mikä onnistuisikaan merihaltialta paremmin kuin veden kanssa työskenteleminen?" Ensimmäisen kerran Chasanda nosti katseensa katukivetyksenraoista ja soi toiselle hennon hymyn. "Kiitos tarjouksesta, mutta pärjään kyllä hyvin itsekin. Ja aika näyttää, mahdankohan tarvita tätä esiliinaa enää. Taitaa olla sillä rajalla, että saanko pitää työpaikkani." Chasandan ääni painui jälleen matalaksi, mutta hän ei enää laskenut katsettaan. Nopeasti hän vilkaisi naisen kasvoja. Naisen ulkonäkö oli huolitellun ja siistin oloinen, tuuli oli hieman pörröttänyt hänen ruskeita hiuksiaan, mutta muuten hänet saattoi heti huomata aateliseksi. Chasanda näki naisen sinisistä silmistä heijastuvan puhtaan uteliaisuuden, ja hymähti hiljaa mielessään. Merihaltiat taitavat olla harvinainen nähtävyys, Cha ajatteli.

"Älkää turhaan minusta huolehtiko, olen kaikin puolin kunnossa." Chasanda tunsi olonsa hieman vaivautuneeksi toisen uteliaisuuden alla, mutta se ajatus katosi kuitenkin pian. Hän vilkaisi nopeasti olkansa yli varautuneena ja kysyi: "Minne olette matkalla? Vain kävelylläkö näin kauniina päivänä?" Tuppisuuna tuijottaminen oli epäkohteliasta, sen Chasanda tajusi heti.

Yallallekin nousi pieni hymynkare huulille. Niin, merihaltiathan olivat paljon enemmän tekemisissä veden kanssa kuin ihmiset. Aateliset sitäkin vähemmän. Yalla tosin oli matkoillaan pessyt omia vaatteitaan, mutta suurempia likoja hän tuskin olisi saanut pois.

"Miksi ette saisi?" Nainen huudahti kummissaan. Silmistä pystyi näkemään kummastuksen, vaikka hän yritti peittää sitä. Toisaalta hänen äänensävynsä oli jo paljastanut kaiken. Hän kuitenkin painoi pian päänsä. Ohi kulkevat ihmiset vilkaisivat Yallaa kummissaan. Nuori nainen nosti taas päänsä hieman nolona ja sanoi:
"Siis, ei teidän minulle tarvitse kertoa..." Hän ymmärsi olevansa liian utelias. Toisten asioiden utelu ei aina tiennyt hyvää. Nuorta naista vain ihmetytti tuo seikka, sillä tuo merihaltia ei näyttänyt laiskalta. Ja mitä ikinä haltia tekikin, tuskin hän kokemattomuudesta saisi potkuja. Miksi haltianainen olisi saamassa potkut? Tämä askarrutti häntä, mutta nainen kiinnitti sitten taas huomionsa haltiaan.

Yallakin vilkaisi äkkiä ympärilleen. Hän oli ihan unohtanut miehen, isänsä apurin. Nainen vilkuili salamyhkäisesti ympärilleen samalla kun vastasi:
"Niin... Kävelyllä olin kyllä..." Miestä ei näkynyt, mutta tuskin toinen oli mennyt hänen isänsä luoksekkaan. Ja nythän he olivat kävelemässä satamaa kohden. Sieltä pystyisi helposti karkaamaan laivalla, tosin eihän Yallalla nyt rahaa semmoiseen vielä ollut, mutta jossain vaiheessa olisi. Hän oli kyllä suunnitellut menevänsä Mihteriin, joka oli vilkas satamakaupunki ja laiva löytyisi varmasti. Sieltä häntä ei löydettäisikään niin helposti.

Nainen rauhoittui taas hieman, mutta vilkuili sivusilmällä ympärilleen samalla kun keskittyi nyt haltiaan.
"Entä te? Kotiin päin menossa?" Yalla kysyi kohteliaasti, vaikka pienoinen huoli paistoi hänen silmistään. Hän ei todellakaan halunnut joutua isänsä apurin käsiin. Suu oli kuitenkin lämpimässä hymyssä, vaikka silmät näyttivätkin toista.

// Anteeksianteeksianteeksi! Jostain ihmeen syystä en ollut huomannut ollenkaan, että olit vastannut! Nyt vastaan. Sori kun kesti ^___^ //


Chasanda pudisti päätään hennosti toisen kysyessä hänen työpaikastaan. Aatelisillahan se oli helppoa, ei heillä ollut työpaikkaa jota menettää. Tämäkään nainen ei varmasti koskaan ollut joutunut etsimään itselleen työtä, eikä hänen elantonsa ollut riippuvainen työnantajien suosituksista. Merihaltialla työpaikan saaminen oli todellinen onnepotku.

"Minulla oli kenties vain huonoa tuuria," Chasanda sanoi riiputten päätään. "Majataloon vain sattui tulemaan ihminen, joka ei paljoa välittänyt siitä, että merihaltia tarjoili hänelle. Sain aikaan mojovan tappelun." Chasanda puhui selkeästi ja nopeasti, jotta ei häpeissään enää joutuisi sanomaan asiaa uudestaan. Mieluiten haltia olisi vain unohtanut koko asian hetkeksi.

"Olen merihaltia, olen alempiarvoisempi ja typerä, siinä ainoat syyt minkä minä keksin tappelunnujakkan aloitussyyksi. Koko asia on täysin minun syytäni, ja varmasti majatalonisäntä pistää minut tilille, varsinkin jos joku loukkaatuu tai paikat menevät hajalle." Chasanda ei voinut kuin toivoa hiljaa mielessään, että tappelu olisi loppunut pian sen jälkeen kun Chasanda olisi paennut paikalta. Pahimmassa tapauksessa miesten puukot olisivat heiluneet ilmassa ja pian kaupungin vartijat tulisivat hakemaan Chasandan tilille murhasta.

Lähinnä helpottuneena Chasanda vaihtoi puheenaihetta. Hänen sydämessään piili pelko, että hän olisi todella aiheuttanut jotain vakavaa, mutta hän yritti hukuttaa ajatuksen mahdollisimman nopeasti.
"Kotiinpäin menossa, kyllä," Chasanda vastasi. "Minua ei töissä kaivata ihan vähään aikaan. Ja minne muualekaan menisin? Meri on turvapaikka minne voi mennä silloin kuin maailma kaatuu päälle."

"Voin vain pelätä," Chasanda hiljensi jälleen ääntään. "Että minua ei kaivata Merkyyn vähään aikaan. Jos koko kaupunki syttyy vihaamaan minua niin vaihdan vain maisemaa. Laivalla tai uiden, meri antaa suuret mahdollisudet kaikkeen. Meri antaa uuden alun." Chasanda tajusi puhuvansa kovin synkästi, sillä eihän hän vielä voisi tietää, mitä majatalossa oli tapahtunut. Hän tiesi kuvittelevansa turhan negatiivisesti ja ennakkoluuloisesti. Ehkä kaikki kääntyisi vielä hyväksi. Yhä hän käveli tässä aivan rauhassa, eikä kukaan ollut hänen perässään.

//Juu, ei mitään n_n//

"Tuskin kukaan nyt niin ajattelee!" Yalla sanoi tosissaan toiselle. Kuka voisi pitää haltiaa alempiarvoisena? Mihin tämä maailma oli menossa? Nainen väisti vanhaa miestä ketterästi, joka hoippuroi juopuneena häntä vastaan. Häntä säälitti ihmiset, jotka joivat itsensä tuohon kuntoon. Heillä ei varmastikkaan ollut asiat ihan kohdallaan.

Yalla vilkaisi pienesti taakseen varmistaakseen, ettei ketään epäilyttävää henkilöä siellä näkynyt. Vaaleanruskeat hiukset hulmahtivat hänen kasvoilleen hänen kääntäessä päänsä takaisin ja hän joutui sukimaan ne takaisin. Siniset silmänsä hän käänsi merihaltiaan päin. Toinen oli siis menossa kotiin, merelle. Hän itse ei pääsisi vettä kauemmaksi, vaikka joskus sekin päivä koittaisi. Hän seilaisi laivalla Feniin ja etsisi isoäitinsä. Se oli hänen suunnitelmansa, joka oli vielä keskeneräinen puolin ja toisin.

"En usko, että joudut lähtemään Merkystä. Tuskin sinua parempaa työläistä onkaan, ainakin arvelen niin. Ja ethän sinä sitä tappelua aloittanut. Sehän oli jokin juopunut henkilö tai ainakin aloittamassa juomisensa!" Yalla sanoi ja hymyili toiselle lämpimästi samalla kun hänen sanansa kuuluivat vakuuttelevasti ympäristössä. Hän todella uskoi, että haltia oli hyvä työssään. Riita oli vain jonkun juopuneen henkilön aiheuttamaa.

Nainen huokaisi ja käänsi kaipaavan katseensa nyt näkyvään satamaan. He kulkivat väkijoukkoa vastarintaan, mutta heidät päästettiin helposti kulkemaan. Ihmisillä oli jokin vimma pitää aatelissyntyiset tyytyväisinä. Jos hän olisi ollut rahvaan lapsi, hän olisi inhonnut aatelisia. Niin ylväästi ja röyhkeästi jotkut käyttäytyivät. Nyt hän oli vain tottunut siihen, eikä kiinnittänyt paljon huomiota muiden käyttäytymiseen. Hänelle pääasia oli, että hän itse ei muuttuisi sellaiseksi.

"Voisinpa minäkin lähteä noin vain. Laivalla seilaisin meren ylitse saarille, joissa en ole käynyt. Madaren on jo niin nähty.." Hän sanoi melkein kuin itsekseen katsoen yhä satamaa ja sen takana kimaltelevaa merta. Hänen kasvoilleen nousi pieni salaperäinen hymy, samalla kun hän vilkaisi ympärilleen.
"No, ehkä joskus sitten." Hän käänsi katseensa haltiaan. Hän tajusi lörpötelleensä ihan tarpeeksi ja painoi päänsä.
"Öh, anteeksi, tuskin sinua kiinnostaa suunnitelmani..."

//Ajattelin, vaikka onkin koleakausi, että meri on silti "auki" eli siis ilman jäitä, käykö tämä? //

// Juu käy hyvinkin :3 Merihaltialle olisi sitäpaitsi aika hankalaa käppäillä maalla, jos vedet olisivat jäässä ^^ //

"Maailma ei ole tasa-arvoinen, aina on joku, joka joutuu olemaan toisten pilkallisten katseiden alaisina. Ny se vain satuin olemaan minä", Chasanda vastasi toiselle. Häntä ei itse asiassa kovinkaan plajoa haitannut, jos joku ohikulkija katsoi häntä vinosti kadulla, mutta jos rotuviha saisi aikaan tappelun, oltiin jo menty liian pitkälle. Chasanda oli kuitenkin tottunut pysyttelemään taka-alalla hiljaa ja se osa sopi hänelle hyvin.

Sataman läheisyyden saattoi jo huomata väkijoukon tihenemisestä. Matalien talojen yli näkyi suuren laivan korkeat mastot ja ilmassa puhalsi mereltä tullut raikas tuuli. Chasanda hymyili. Meren läheisyys sai hänet aina paremmalle tuulelle, oli tilanne kuinka kauhea tahansa. Merihän on hänelle koti, maalla ollessaan hän tuntee olonsa jotenkin ulkopuoliseksi. Aivan kuin ihminen yrittäisi elää veden alla, ei merihaltiakaan voi pysytelläkovin kauaa maalla. Enintään yhden työpäivän ajan.

"Merkykin on vain yksi ihmisten kaupunki, jos suoraan sanon, niin olen aivan samaa mieltä kanssasi. En pidä kovinkaan paljon suurten kaupunkien vilinästä ja valtavista ihmispaljouksista. Ihmisten kaupungit eroavat paljon meren tyhjästä rauhasta." Chasanda jäi tuijottamaan satamaalueen takana siintävää merta. Sinne merihaltiat oli luotu ja sinne he kuuluivat.

"Suunnitelmasi? Oletko oikein ajatellut lähteväsi pois? Kerro toki, kyllä minä kuuntelen. Mutta jos kerran olet ajatellut lähteä, niin miksi sitten olet vielä täällä?" Ihmiset eivät voisi uida koko matkaa saarelta toiselle tai kaupungista kaupunkiin, mutta rikkalla aatelisneidolla olisi varmasti varaa matkustaa laivalla. Nyt oli Chasandan vuoro nostaa päänsä ja näyttää kiinostuneelta.

// Niin ajattelinkin ^^' //

Yallaa nolostutti, miten hän lörpötteli koko ajan niin paljon. Hän muistutti itseään, että hänen pitäisi antaa puheenvuoro merihaltiallekin. Aurinko oli melkein mennyt pilveen ja pilvet alkoivat vallata taivaankantta. Nainen nosti katseensa haltiaan hämmästyksestä. Toinen halusi tietää hänen suunnitelmansa. Nuori nainen käänsi päänsä pois ja vilkaisi taas ympärilleen. Hänen pitäisi pitää pienempää ääntä, jos aikoi kertoa suunnitelmistaan. Joillekin henkilöille hänen suunnitelmansa kuuleminen tietäisi muutaman kultakolikon.

"No, ajattelin matkustaa Feniin." Hän aloitti hiljaa kuiskaten, ettei muut kuulleet paitsi haltia. Vastaan tulevat ihmiset hymyilivät avoimesti Yallalle ja hän yritti vastata hymyihin aina sitä mukaa minkä kerkesi. Niin ei monet aateliset tehneet. Nainen kuitenkin varoi puhumasta niin kovaa, että tieto kantautuisi väriin korviin. Eihän hän tiennyt pystyikö merihaltiaankaan luottaa, vaikka toinen vaikutti vilpittömältä, mutta päätti silti olla kertomatta ihan kaikkea. Kannatti olla aina edes hieman varovainen.

"Kerään rahaa matkaa varten. Laivalla matkustaminen, yöpyminen ja itsensä ravitseminen eivät tule ihan halvaksi. Enkä edes tiedä onko Fenissä minkälaiset hinnat.." Hän sanoi ja piti äänensä matalana katsoen haltian ohi väenpaljouteen. Hän vilkaisi olan yli varmistaakseen taas epäilyttävien henkilöiden poissaolon. Hän ei sanonut haltialle mitään isästään tai miksi hän halusi Feniin. Se jäisi salaisuudeksi ainakin vielä vähäksi aikaa. Olisi liian vaarallista kertoa kaikkea.

"Mitä te itse olette suunnitelleet tulevaisuudelle? Tarkoitan, jos ette jääkkään Merkyyn?" Yalla kysäisi ystävällisesti hymyillen kääntäen nyt sinisen katseensa tuohon haltianaiseen. Olisi kohteliasta kysyä haltialtakin jotain, mutta hän toivoi ettei hänen kysymyksensä ollut liian tungetteleva. Hän ei halunnut, että haltia saisi hänestä liian uteliasta kuvaa.

Toisen puhuessa suunnitelmastaan, Chasanda loi katseensa pitkälle merelle, vilkkaan satama-alueen ja laivueiden ohi. Meri kohtasi horisontin kaukaisuudessa. Siellä jossain olisi Fen, minne tämäkin aatelisnainen oli pyrkimässä.

"Niin, rahahan on tärkeä asia kun muille saarille matkustaa. En voi tietää Fenin hinnoista muuta kuin sen, että hinnat eivät voi olla yhtään havemmat kuin täälläkään. Kuivuus on saanut tavallisen leivänkin hinnan nousemaan." Chasanda kääntyi katsomaan naista silmiin. "Merihaltiat taitavat olla ainoita, keitä nälänhätä ei haittaa. Meri ei kuivu, ei kuivu sitten koskaan, sen voin vannoa." Chasanda hymähti ilmoisesti. Ensi kertaa hän tuli ajatelleeksi Fenyanin nykyistä tilannetta. Meri antoi hänelle kaiken tarvitsemansa, mutta miten oli tavalliseten ihmisten laita? He olivat täysin riippuvaisia kesän sadosta, ja jos se jäisi pieneksi, mitä he sitten tekisivät? Ajatus ei ollut Chasandalle mitenkään henkilökohtainen. Hänen äitinsä oli turvassa kotona, ja Ister... Hän olisi kunnossa, jos vain sattuisi olemaan elossa.

"Aatelisena pystyt varmaan matkustamaan vallisevasta tilanteesta huolimatta? Paksua kukkaroa osataan arvostaa aina." Aaltojen kohina kuului sataman melunkin yli. Meressä kyllä olisi ravintoa ihmisillekin, mutta he eivät vain osasa sitä hakea.

"Minä?" Chasanda vastasi hajamielisesti. "En tiedä. Uin tai matkustan laivalla seuraavaan kaupunkiin, ehkä etsin itselleni uuden työpaikan. Laivalla, rantakapakassa, jossain lähellä merta. Merellä seilailu olisi varmasti mukavaa, mutta tuskin mikään laiva ottaa minua palkkalistoillen, koska olen todella kokematon merenkäynnin saralla. Merestä tiedän kaiken, mutta en laivoista."

Chasanda vilkaisi kaipaavasti laiturin yli meren kuohuihin. Hänen teki jo mieli lähteä uimaan. Kotiin olisi vielä matkaa, jos hän nyt sinne menisi. "Mutta eihän säästäminen ole aina välttämätönstä. Et kuitenkaan voi hankkia etukäteen kaikkea saamaasi rahaa. Voit vaikka yrittää laivaan töihin tai ihan vain uida. Näin syksyllä ja sitten keväällä Feniin voisi päästä suotuisin merivirtojen avulla viikossa", Chasanda sanoi laskelmoiden. Hetkessä hän kuitenkin tajusi, mitä oli sanonut ja kiirehti korjaamaan: "Taisiis, tarkoitan vain miten itse menisin. Ettehän te tietenkään voi uida. Eikä se olisi mitenkään mukavaakaan. Oman lautan voisitte rakentaa ja mennä sillä...." Chasanda virnisti. "Ei, minä puhun nyt täysin ohi suuni! Laiva on sinulle anoa vaihtoehto, ellette sitten satu olemaan uhkarohkea. Minulle meri taas on koti, eikä mikään ongelma."

Yalla painoi päänsä haltian puhuessa. Niin, kuivuus todellakin oli turmellut paljon satoa ja se tuotti maassa vaikeuksia. Se nostaisi hintoja paljon. Nainen vain hymähti osoittaakseen kuuntelevansa samalla kun hän nosti katseensa. Meri kimalteli niin kutsuvasti. Merihaltian toiset sanat nostivat pienen kiusallisen ilmeen naisen kasvoille. He todellakin pääsivät varmasti paremmin matkustelemaan tilanteesta huolimatta jos vain rahakukkaro löytyi. Hän ei vastannut mitään naiselle vaan katsoi muualle. Häntä häiritsi ajatella kuinka hyvin hänen asiansa olivat, vaikka monet muut kärsivät tilanteen takia.

He kulkivat koko ajan lähemmäs merta ja samalla laituria. Suolainen tuoksu purkautui jo Yallan luokse. Se oli houkutteleva ja se kutsui häntä ottamaan laivan ja lähtemään meren virtojen mukaan. Nainen pudisti päätänsä ja karisti ajatuksensa. Se ei nyt käynyt päinsä. Hänen pitäisi olla vielä Merkyssä vähän aikaa saadakseen kasaan vielä hiukan rahaa. Sitten hän olisi valmis.

"Voi olla suurtakin hyötyä, jos laivalla on joku henkilö, joka osaa meren liikkeet kuin omat taskunsa." Nuori nainen kommentoi ja katsoi nyt haltiaa. Hän puhui jo ihan omalla äänellään ilman kuiskimista. Paikka näytti ihan turvalliselta, eikä hänen isänsä apuria näkynyt missään. Tuskin kukaan muukaan edes tajuaisi jos hän vielä valoittaisi salaisuuttaan.

Pieni hymy kapusi naisen huulille hänen kuunnellessa haltiaa ja katsoessa hänen tapaansa mereen. Aallot löivät laituriin voimmakkaasti, mutta kuitenkin pehmeästi. Töitä? Se ei ollutkaan käynyt Yallan mielessä. Voisihan hän töitä tehdä hyvinkin, jos vain osasi. Laivalla ehkä hän voisi kuurata lattioita tai tehdä ruokaa. Sen hän osasi.
"En tullut ajatelleeksi tuota mahdollisuutta." Hän sanoi innoissaan hymyillen. "Voisin hyvin tehdä jotain työtä matkani varrella... Vaikka laittaa ruokaa. Muuta en sitten paljon osaakaan. Lukutaitoani tuskin kukaan arvostaa.." Hän sanoi ja madalsi loppua kohden ääntään. Ei olisi hyvä jos joku kuulisi hänen lukutaidostaan. Hänen isänsä oli pyytänyt pitämään sen salassa. Sitä ei moni nainen, varsinkaan aatelisnainen osannut.

Vaikka Yalla olikin rohkea hän naurahti pikkuisesti.
"Kyllä, laiva on varmaan se minun tapani päästä meren yli. Lauttani sortuisi jo kun työntäisin sen mylläävien aaltojen joukkoon." Nainen sanoi hymyillen ja ajatteli mielessään epätoivoista yritystä, jolle nauraisi linnutkin. Hän käänsi katseensa haltiaan kuohuvista aalloista ja sanoi vilpittömästi.
"Taitaa olla hienoa päästä noin vain meren syliin ja jatkaa siitä matkaansa. Olisi se minullekin niin helppoa. Mutta olen ihminen ja tarvitsen ilmaa ympärilleni, jolloin olen riippuvainen laivoista jos meren yli aion. Tuskin muutenkaan uida jaksaisin..." Hän avautui ja käänsi taas sinisen katseensa merelle päin. Suuri laiva notkui hiljaa laiturin lähistöllä ihan kuin odottaen hänen lähtevän mukaan.

"Noh, ehkä kuitenkin odotan muutaman päivän tai viikon..." Yalla sanoi apeasti samalla kun tuulenpuuska tartui hänen hiuksiinsa.