"No.. Kiitoksia paljon sir." Ceratha sanoo vaivaantuneena. "Jos välttämättä haluatte maksaa minulle.." hän sanoo hymähtäen. Se olisikin uutta. Ceratha ei ole koskaan saanut rahaa palkaksi. Olisihan se kieltämättä käytännöllistä.

"Ai.." Ceratha sanoo kapteenin selvityksen jälkeen. "Teillä on hyvin suloiset kummilapset sir ja hyvin kaunis sisar. . . Nyt kun katson tarkemmin, teissä on itseasiassa samaa näköä." Ceratha pohtii ääneen hiukan haikeammin.

Vaikka tyttö hymyilee, hänen silmistään välittyy yksinäisyys. On jo kauan kun hänellä itsellään oli perhe. Hän ei edes muista milloin viimeksi olisi tuntenut läheisyyttä, turvaa tai rakkautta. Ne asiat tuntuivat nyt niin kovin etäiltä.. Yhtäkkiä hänelle tulee kamala ikävä äitiä ja isää. Kaikki oli silloin vielä hyvin kun sai juosta äidin helmoihin piiloon ja isä opetti lukemaan.

Tytön silmiin muodostuu kyyneleitä ja yksi vierähtää poskelle. Silloin hän havahtuu ja pyyhkii silmiään naurahtaen. "Anteeksi sir.. Minusta vain on niin ihanaa että työnnekin lomassa ehditte muistaa kirjoittaa perheellenne. Perhe on hyvin tärkeää" tyttö sopertaa. Aivan kuin itselleen hän sanoo vielä hiljempaa "Ehkä minäkin saan vielä sellaisen.."

Hyvin nopeasti tyttö ryhdistäytyy, kuivaa silmänsä ja yrittää vähän hymyillä. Viisaasti hän perustelee viimeistä lausettaan "Täytyy olla unelmia sir, jotta silloin kun kaikki näyttää harmaalta niin on jotain jonka takia ponnistella."

Keeble taputtaa Cerathaa kevyesti olkapäälle. Hänestä ihmisten itkemistä on aina ollut hankala seurata, vaikka tytön poskelle valuukin vain yksi kyynel. Naiset tietysti ovat herkkiä olentoja, jotka liikuttuvat milloin mistäkin, vaikka sitten perheasioista – tai niiden puutteesta. ”Niin, niinpä kai”, kapteeni toteaa. Hänestä on hieman omalaatuinen ajatus, että joku pitää perheellistymistä unelmana, jonka eteen nähdä vaivaa. Tosin kun asiaa tarkemmin ajattelee, niin kaipa hän itsekin olisi pahoillaan, mikäli hänellä ei olisi maailmassa ketään. Isä oli omalla etäisellä tavallaan aina ollut ystävällinen ja sisaren perhe suhtautuu häneen oikein sydämellisesti. Hän ei silti koskaan ole erityisesti tuntenut, että suku olisi olemassa hänen hyvinvointiaan varten – päinvastoin. Aatelismiehellä on velvollisuuksia sukuaan kohtaan ja hän on kiusallisen tietoinen siitä, ettei hän ole vielä tehnyt mitään niiden hoitamiseksi. Hänen pitäisi ottaa itselleen puoliso ja tehdä tälle lapsi, poika mieluiten, jotta hän täyttäisi nämä velvollisuutensa. Kapteeni on mieluummin ajattelematta perhettään kovin usein, koska silloin hän alkaa aina myös ajatella sitä mitä hänen kuuluisi tehdä perheensä eteen.

No, jos hän ei koskaan sattuisi saamaan perillistä, niin Krystahin poika perisi aikanaan kaiken. Se ei ollut lainkaan huono vaihtoehto. Lapsi tosin oli vasta pari vuotta vanha, eikä sen ikäisistä koskaan tiennyt selviytyisivätkö ne aikuisikään asti. Sisko sentään oli vielä nuori ja ehtisi saada monta lasta, jos Jumala suo.

”Varmasti sinulla on vielä jonain päivänä perhe”, Don sanoo. ”Sitä minä en epäile lainkaan.” Nyt kun tyttö seisoo niin kauniina hänen edessään hänen on helppo vilpittömästi uskoa, että moni mies olisi valmis vaikka siltä istumalta viemään Cerathan mökkiinsä emännäksi. Hänestä tulee jokin torpan vaimo, tai rengin rouva. Jos hänellä on todella onnea, ehkä jokin pikkukauppias kiinnostuu hänestä ja nostaa hänet porvarissäätyyn. Kapteenin käsi pysähtyy hetkeksi Cerathan olkapäälle, joka tuntuu hauraalta hänen otteessaan. Hän muistaa, että tyttö ei tosiaan ole juuri syönyt viime aikoina.

Vaikka Ceratha ei ole kovin oppinut, hän on melko fiksu tyttö. Hän on vuosien varrella oppinut tulkitsemaan ihmisiä hiukan ja mitä hän saa tulkittua kapteenia, hänestä tuntuu että tämän suhde perheeseen on monimutkainen. Vaimoa tällä tuskin on, olisihan hänenkin kuvansa silloin huonetta koristamassa. "Sir" nimestä päätellen mies voisi hyvinkin olla aatelinen. Eikö hänellä siis silloin olisi lähinnä velvollisuus hankkia vaimo ja jälkeläisiä? Näin Ceratha on aatelisista ymmärtänyt. Kerran kapteenilla ei vaimoa nähtävästi ole ja jos ei vaimoa niin ei jälkeläisiä.. Se varmasti selittäisi hankalan suhteen sukuun. Tai no, eihän Ceratha sitä voisi varmasti tietää, kunhan veikkaa itsekseen.

Tätä ajatellen ja kapteenin hankalaa ja mietteliästä ilmettä tutkien, hänelle tulee tarve sanoa miehelle jotain lohduksi. Kapteenilla mahtaa olla vaikeaa jos häntä painostetaan hankkimaan perhettä. "Hmm.. No.. Minusta perhe olisi ihana mutta.. Kaikille se ei kai sovi. En ymmärrä sellaisia aatelissukuja joilla on "velvollisuus" hankkia perhe.. Perheen ei täytyisi olla velvollisuus. Jos tuntuu siltä että on luotu kulkemaan yksin, ei pitäisi velvoutua hankkimaan vastahakoisesti perhettä. Jos rakastaa vaimoaan ja lapsiaan velvollisuudesta, se ei ole oikeaa rakkautta. Oikeaa rakkautta on se että sanoo suoraan "Minusta ei ole perheelliseksi, joten älä pyydä minulta sellaisia"..", Ceratha katsoo tauluja ja hymähtää. "Niin minä haluaisin sen kuulla, enkä nähdä kun muutaman vuoden jälkeen minut jätetään yksin lasten kanssa kun mies rakasti minua vain velvollisuudesta".

"Ainakaan ei saisi painostaa. Ja voihan se olla niin että kun on aikansa saanut kulkea maailmalla niin haluaa myöhemmin asettua aloilleen. Sellaisilla asioilla ei ole kiirettä", Ceratha katsoo taas kapteeniin ja hymyilee merkitsevästi. "Tekin ehditte vielä myöhemmin sir, jos teille itsellenne sellainen tarve tulee. Mutta jos olette sitä mieltä ettette ole sellaiseen elämään luotu, uskon että perheenne kyllä ymmärtää"

Ceratha on hyvin suloinen ja ymmärtäväinen tyttö. Vaikka hän onkin yleensä ujo niin mielellään hän auttaa ja kuuntelee toisia kun näkee heidän hätänsä. Mitään muuta hän ei voi antaa kuin neuvoja, apuja ja lohduttavia sanoja jotka tulevat vilpittömästi suoraan sydämmestä. Näin tehdessään hänestä on kehittynyt vuosien varrella viisas ja siksi vaikuttaakin paljon kypsemmältä ikäisekseen.

Cerathan kyky tulkita ihmisiä on suorastaan ihailtavaa, sillä hän osuu arvauksissaan toisen elämäntilanteesta sangen oikeaan. Kapteeni tosin ei näytä ihastuneelta, vaan lähinnä hämmästyneeltä tytön sanoista. Hänestä tuntuu oudolta, että joku arvaa hänen mielentilansa noin paikalleen näin lyhyen tuttavuuden jälkeen. Cerathan seurassa hänellä on sellainen olo kuin he olisivat tunteneet toisensa paljon kauemmin kuin ovat. Tunne ei ole täysin miellyttävä, sillä se saa hänen luontaisen varautuneisuutensa pinnalle. Hän ei pidä siitä, että hän… niin, että hän haluaisi luottaa tähän nuoreen naiseen.

Donista tuntuu, että Cerathan sanat osuvat häneen erityisesti, kun toinen mainitsee, ettei haluaisi tulla muutaman vuoden kuluttua jätetyksi yksin, kun miehen tunteet ovat syntyneet ainoastaan velvollisuudesta. Juuri sillä tavalla hän luultavasti itse tekisi. Tietenkään hän ei hylkäisi rouvaansa, mutta pyrkisi silti pitämään työnsä kodin ulkopuolella. Dankerin kapteenius on siitä erinomainen toimi, että valtaosan vuotta se pitäisi hänet jossain muualla – kotona voisi käydä lähinnä saattamassa vaimon uudestaan raskaaksi.

Keeble ei ole koskaan ajatellut, että hänen mahdollinen tuleva vaimonsa saattaisi kärsiä moisesta. Eivätkö naiset olleet lähinnä tyytyväisiä saadessaan olla omissa oloissaan lastensa ympäröiminä, ilman jatkuvaa velvollisuutta miellyttää aviomiestä? Äiti tosin ei koskaan ollut näyttänyt kärsivän isän läheisyydestä, mutta äiti olikin ollut liian… liian kaikkea! Liian iloinen. Liian omalaatuinen. Kapteeni liikahtaa vaivautuneesti. ”Meillä kaikilla on velvoituksemme”, hän opastaa Cerathaa. ”Ei niistä voi laistaa sen takia, etteivät ne satu miellyttämään. Mitä siitäkin tulisi?” Kapteeni katsoo harmailla silmillään punnitsevasti Cerathaa. ”Sellainen asia kuin rakkaus ei ole lainkaan tarpeellista ihmisen elämässä ja usein siitä on vain haittaa. Se estää terveen järjen käytön. Kunnioitus, säädyllisyys ja käsitys siitä, mitä itse kultakin odotetaan sen sijaan ovat välttämättömiä puolison valinnassa.” Vaikka hän ei ole tottunut puhelemaan alemman yhteiskuntaluokan naisten kanssa avioliiton ja rakkauden teemoista, hänestä on paikallaan, että hän kertoo mielipiteensä Cerathalle. Niistähän voi olla tytölle hyötyä siinä vaiheessa, kun tämän pitää valita mies itselleen. Olisi sääli, jos lapsi parka höynähtäisi jonkin roiston matkaan vain sellaisen abstraktion kuin ’rakkaus’ takia. ”Avioliitto on olemassa lasten saamista varten. Toisinaan siitä on taloudellista hyötyä. Muiden seikkojen ei pitäisi antaa vaikuttaa.”

Ceratha ei anna kapteenin ilmeitten häiritä itseään. Monet ihmiset eivät kauheasti pidä siitä kun Ceratha lukee heitä kuin avointa kirjaa, ainakin siihen tyttö on tottunut. Hän on tyytyväinen niin kauan kun häntä ei ruveta lyömään.

Ceratha katsoo kapteenia hiukan kummastellen kun tämä alkaa selittää miten "rakkaus" on huuhaata ja oikeasti vain taloudellinen hyöty ja hedelmällisyys merkitsevät jotain. Onko kapteeni muka oikeasti tätä mieltä? Ja että lapsia voisi hankkia velvollisuudesta? Kapteeni taitaa olla juuri sellainen mies joka ei ymmärrä naisia ja luulee heidän viihtyvän kotona kunhan heitä käydään aina välillä pistämässä paksuksi että he saavat lisää lapsia hoidettavakseen. Mies oli kyllä väärässä ja pahan kerran.

"Sir.." Ceratha nauraa huvittuneesti "En tahdo olla töykeä, mutta ette ole varmaankaan kauheasti olleet tekemisissä naisten kanssa..?" tästä Ceratha on varma. "Vaikka olemme alempi arvoisia teihin miehiin, yhtälailla mekin olemme ihmisiä.. jos sir ymmärtänee mitä tarkoitan? Olisiko teistä kovin mukavaa jos olisitte yksin kotona kymmenen lapsen kanssa, tekemässä kotitöitä ja pitämässä taloa pystyssä ja mies kävisi aina kerran vuodessa pistämässä sinut uudestaan raskaaksi? Enpä usko, ei ainakaan minusta. Sitäpaitsi synnyttäminen on äärimmäisen raskasta sir", Ceratha sanoo ja hymyilee tälle varovasti.

"Eikä rakkaus ole ajanhukkaa, ette vain tiedä mitä se on ja siksi se pelottaa teitä", Ceratha katsoo pois. "Onhan rakkaus hyvin abstraktia ja hankalaa, mutta..", hymy nousee tytön kasvoille uudestaan "se on arvokkaampaa kuin mikään muu tässä maailmassa."

Ceratha katsoo kapteeniin "Mutta eihän teidän tarvitse rakkautta haluta jos se ei mielestänne ansaitse paikkaa avioliitossa sir. Eihän se minulle kuulu kun ei minusta teille ole vaimoa tulossa" tyttö lisää. "Minun pitäisi varmaan mennä nyt sinne töihin. Ohitin keittiön ja jonkun vaatteita täynnä olevan huoneen matkallani tänne, aloitanko siellä?"

//Ajattelinpa jos lopeteltaisiin tämä rope tässä piakkoin ja aloitettaisiin hiukan tulevaisuudemmassa oleva peli tuonne Danker- osastoon? (://

Don ei osaa kuin tuijottaa, kun Ceratha kertoo hänelle muutamia valittuja totuuksia naisten elämästä. Totta kyllä, ettei hän ole viime aikoina kovin paljon seurustellut naisten kanssa – sosiaalisesti sen paremmin kuin intiimistikään – ja nämä ovat hänelle kokonaan oma maailmansa. Maailma, jota hän ei juuri vaivaudu ajattelemaan, koska se ei liity hänen työhönsä. ”En toki ajattele, että te olisitte jotenkin alempiarvoisia”, hän saa sanotuksi. Tämä onkin totta. Miehet on luotu opastamaan ja suojelemaan naisia, joiden kyvyt puolestaan ovat hoivaamisessa ja palvelemisessa, mutta sielultaan molemmat sukupuolet ovat yhtä arvokkaita. Ainakin teoriassa.

Synnyttämisen raskaudesta hän ei tiedä mitään. Hänellä on varhaisilta vuosiltaan hyvin epämääräinen muistikuva siitä, miten äiti odotti hänen nuorempaa sisartaan. Äiti oli väsynyt ja otti kaiteesta tukea noustessaan portaita. Krystah puolestaan oli ollut iloinen kuin peipponen odottaessaan esikoistaan, mutta ennen poikansa syntymää sisar oli kirjeissään kuvaillut kuukausia kestänyttä pahoinvointia (veljensä mielestä piinallisen yksityiskohtaisesti). Naisten vaivat ovat aina tuntuneet kapteenista lähinnä henkimaailman asioilta, joita hänen ei onneksi tarvitsekaan ymmärtää. Jumala on määrännyt naiset synnyttämään kivulla, eikä sitä asiaa voi välttää. Sitä paitsi kaikki naisethan haluavat lapsia, sellaisia he vain ovat luonnoltaan. Silloinhan he toki mielellään kärsivät sellaisen asian eteen, vai mitä? Parasta kuitenkin olla väittelemättä Cerathan kanssa, sillä tyttö tuntuu kovin varmalta asiastaan ja olisi alentavaa alkaa kinata siitä, onko avioliiton tarkoituksena aikaansaada lapsi per vuosi – vai kenties jokin syvempi yhteys osapuolten välillä. Ajatus siitä, että tulisi henkisesti sidotuksi johonkin toiseen ihmiseen, on kapteenista itsestään huolestuttava, joten hän on enemmän lapsiteorian kannalla.

Onneksi Ceratha itse mainitsee työt, joten Don saa hyvän tilaisuuden päästä rauhassa pohtimaan asioita. ”Mutta tosiaan, sinun työsi”, hän toteaa helpottuneena. ”Kaikenlaiset yleisaskareet varmasti luonnistuvat sinulta. Kokki tarvitsee apua, samoin siivoaminen pitäisi hoitaa. Kannella sinun ei tarvitse tehdä mitään, se on aivan liian raskasta, ja vaarallistakin.” Keeble kääntyy ja astelee takaisin pöytänsä toiselle puolelle. ”Keittiön ohi kulkiessasi pyydä itsellesi ruokaa”, hän sanoo. ”Sinun pitää olla voimissasi, jotta jaksat työskennellä. Tervetuloa vielä kertaalleen alukselle, toivon, että viihdyt täällä.”

Omituinen tyttö, hän ajattelee, mutta joutuu sitten korjaamaan ajatuksiaan. Tai ei, sangen tavallinen tyttö, mutta minä suhtaudun häneen omituisesti. Miksiköhän en pysty olemaan tyyni hänen lähellään? Mitähän tästä vielä tulee?

Joka tapauksessa Ceratha oli nyt Dankerilla ja tulisi laivalle myös jäämään.

//Jeps, voit minun puolestani vaikka lopettaa tämän pelin omalla vuorollasi. Pistän sinulle privaa jatkosta.//

Ceratha ei enää halua vaivata kapteenia nais- ja yksityiselämä asioilla kun tämä ei itse halua aihetta jatkaa. He voisivat keskustella myöhemmin jos kapteeni keksii uusia näkökulmia tai perusteluja, Cerathasta outoon, näkemykseensä.

"Kyllä sir, takuulla viihdyn.", tyttö sanoo, niiaa ja lähtee keittiöön päin hymyillen. "Kyllä tämä vielä tästä" tyttö miettii. Ainakin hänellä on työ ja katto pään päällä.

Miten hän vieläkin ajattelee kapteenia? Hänen näkökulmansa naisen asemaan oli niin... miehellinen ja epäreilu. Miten siitä huolimatta Ceratha juuri toivoisikin olevansa se tyttö jonka kapteeni veisi naimisiin asti? Tyttö punastuu, hengittää pari kertaa syvään ja astuu keittiöön.

"Mutta tilanne on nyt tämä, ja pitää vain heittäytyä elämän vietäväksi että näen mihin kaikki tämä johtaa."

//Roolipelin Loppu//