// Juu, koleakausi sopii hyvin (: //


Haltia ei osoittanut merkkiäkään pois lähtemisestä, vaikka varmasti oli ymmärtänyt, että hänen ei olisi turvallista oleskella Beregrynin miekan ulottuvissa. Ja aivankuin pelkkä jääminen ei olisi ollut tarpeeksi, haltian täytyi tunkea nokkansa vieläkin syvemmin Beregrynin asioihin jatkamalla puhettaan. Eikö toinen jo tajunnut, että Beregrynillä ei ollut mitään intoa jauhaa tekojen moraalia haltian kanssa tällaisessa tilanteessa?

Enää Beregryn ei edes ajatellut vastaamista, osittain siksi, että haltia oli saanut hänet puhuttua ympäri omien lausahduksiensa kanssa. Miehellä ei ollut enää aavistustakaan miten kiertäisi haltian sanat, nämä anteeksiantamisen jutut olivat muutenkin olleet aina kohtuullisen vaikeita, eivätkä ne sitäpaitsi koskettaneen Beregryniä. Ei mies ainakaan ollut niitä liiemmin ajatellut.

"Minä sanoin sinulle jo monta kertaa!" Beregryn jyrähti. Hän valmistautui kohtamaan haltian ja jo odotti, että tämä nostaisi aseensa taisteluun. Beregrynin ei tarvinnut pyydellä loputtomiin, jos tuo haltia ei uskonut omaa parastaan, ainoaksi vaihtoehdoksi jäi opettaa hänelle tapoja. Ei tarvittu kuin muutama tarkka miekanisku, kun maa tahraantuisi haltian vereen...

Kuullessaan ryminän takaansa Beregryn säpsähti hereille ulkopuoleisen maailman tapahtumille ja kääntyi nopeasti nähdäkseen palvelijan ryntäämässä jo karkuun. Mitään ajattelematta Beregryn syöksyi tämän perään ja saavutti karkulaisen ennen kujan päätä. Nopeasti Beregryn tarttui palvelijaa kauluksesta, törkkäsi seinää vasten ja työnsi miekkansa tämän kylkiluiden väliin niin, että miekan toinen pää kalahti karkeaan tiiliseinään. Vasta kun Beregryn vapautti miekkansa ja palvelija lysähti maahan, hän tajusi mitä oli tehnyt, ja valahti aivan kalpeaksi kasvoiltaan.



// Mulla oli täällä kauhee paini itseni kanssa, tappakko, vaiko eikö tappaa... Pakko jättää se sun päätettäväksi ^^ //

((hihii, pääsenpä roolimaan vielä ennen kuin lähden. Juu, minä voin hoidella vaikean päätöksen))

Ihmisen ärähtäessä hänelle Chalendor lähestulkoon loikkaa taaskepäin, tai ainakin peruuttaa vikkelästi. Hän on joskus onnistunut loitsimaan tai rukoilemaan esiin suojakentän, mutta hän ei ole koskaan joutunut tekemään sitä näin kamalssa tilanteessa.
Ihmisen aiempi ”uhri” kuitenkin pelastaa hänen nahkansa ja kenties hänen elämänsä. Paikoilleen jähmettynyt Chalendor näkee toisen nousevan ja yrittävän juosta karkuun, mutta myös ihminen oli huomannut saman asian. Silmät laajentuen haltia tuijottaa, kun miehen miekka uppoaa toisen ihmisen kylkeen. Siitä kuuluu irvokas maiskahtava ääni. Ihminen lysähtää maahan, ja avohaavasta purskahtaa verta.

’Mitä sinä olet tehnyt...’
Saavutus sanallisessa kamppailussa haihtuu täysin haltian mielstä, eikä hän osaa tehdä mitään muuta kuin tuijottaa kauhusta laajentunein silmin. Hänen kurkkuaan kuristaa, eikä hän tunnu saavan henkeä. Hän ei tuskin pystyisi puhumaan, mutta se ei tule nyt Chalendorille mieleenkään. Ihminen, jolla on suuri punainen tahra kyljessään ei liikahdakaan. Ulkomaailman äänet kuuluvat vielä, vaikka aika tuntuu täällä täysin pysähtyneeltä. Miten ihmeessä jotkut pystyivät juuri nyt riitelemään tai tinkimään kalan hinnasta?
Haltiasta tuntuu, kuin kaikki veri olisi paennut hänen kasvoiltaan jonnekkin varpaiden väliin piiloon. Hän ei osaa tehdä muuta kuin tuijottaa, osittain ällistyneenä, osittain kankeana kauhusta. Jos ihminen päättäisi hyökätä hänen kimppuunsa, niin hän ei pystyisi tekemään mitään. Ei edes juoksemaan karkuun, sillä hänen jalkansa tutisivat. Jos hän ottaisi askeleenkin, ne eivät todennäköisesti kantaisi ja hän lyyhistyisi maahan.

Beregryn ei voi kuin seistä ja tuijottaa. Vaikka hänelle onkin ominaista esittää vahvaa kaveria, hänen on nyt aivan pakko jäädä hetkeksi kauhistemaan tapahtunutta. Ruumis maassa näytti aivan liian liikkumattomalta ja palvelijan silmät tuijottivat eteenpäin elämän liekin häilyessä hentona. Beregryn oli tappanut ihmisen. Vaikka kyseessä oli vain palvelija, asia tuottaisi hänelle silti ongelmia. Mitä Beregryn nyt voisi tehdä? Hänen oli saatettava työnsä loppuun, mutta toisaalta hän ei voinut jäädä hetkeksikään kaupunkiin. Hänen isänsä kuitenkin tajuaisi pian lähimmän palvelijansa kadonneen ja Beregryn oleskelu Mothyssa huomattaisiin alta aikayksikön.

Beregrynin ajatukset olivat kuitenkin kaukaisia ja hiipuivat hiljalleen miehen katseen siirtyessä miekan terään, josta veri valui hiljalleen hänen käsilleen. Hän oli tehnyt jotain peruuttamataonta. Enää hän ei olisi vain huonoille poluille hairahtanut nuorimies, nyt hän oli tappaja.

Beregryn kääntyi hitaasti ja hänen katseensa osui haltiaan, joka näytti siltä, että yritti vajota maan alle pelkällä ajatuksen voimalla. Toisen nähdessään Beregrynin sisällä leimahti uudelleen viha ja sen myötä looginen ajattelu teki paluutaan. Tuo kirottu haltia oli nähnyt kaiken! Siinä se seisoi nytkin, tietämättä itsekään kuinka pahaan pulaan oli itsensä saattanut. Beregryn nimittäin tajusi, että hänellä ei olisi muuta keinoa pitää tekemisiään salassa, kuin toimittaa haltia rajan taakse. Ja se piti tehdä mahdollisimman nopeasti, ennenkuin omantunnontuskat yllättivät.

Beregrynin täytyi olla uhkaava näky astuessaan tumma viitta veressä kohti kohdettaan. Mies puristi miekkaa kädessään yhä kovemmin, kuin tietäen sen olevan ainoa pysyvä asia maailmassa. "Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa", Beregryn sanoi näennäisen rauhallisesti. Hänen äänestään kuitenkin kuului se, että mies ei suinkaan pitänyt tästä. "Minä annoin sinulle mahdolliisuuden, nyt on liian myöhäistä." Sen sanottuaan Beregryn nosti miekkansa valmiina iskuun ja säntäsi haltiaa päin.

Ihmismies seisoi myös paikoillaan, mutta Chalendor ei edes huomannut ajan kulua. Hänestä tuntui siltä, kuin ihminen olisi samantien kääntynyt häntä kohti.
Tappaja.
Toisen kädet olivat veressä, ja maassa makaavan miehen sydänveri tippui kylmän miekaa terävää kärkeä pitkin maahan. Tip Tip. Kammottava, punainen lammikko oli levinnyt maassa lojuvan ruumiin alle. Maahan imeytyvä veri jättäisi varmasti ikuisen jäljen maahan, joka kirkuisi kaikille, jotka kävelevät sen ohi: ”Täällä on tehty murha!”

Musta viitta heilahti hitaasti, kun mies kääntyi. Chalendor on varma, että edes paatunein mustahaltia ei voisi näyttää pelottavammalta. Mitä hän, Chalendor, on tehnyt ansaitakseen tämän kohtalon? Kaiken järjen mukaan hänen olisi pitänyt elää koko loppuelämänsä sukunsa mailla, metsän keskellä, joutumatta vaivaamaan päätään tämänkaltaisilla asioilla, kuten sillä, miten selvitä hengissä. Hän on nähnyt tarpeeksi kuolemaa loppuelämäkseen, joka kestäisi ainakin seuraava sata vuotta tai sitten vain muutaman hetken. Jos hän olisi ollut järkevä ja ottanut vastaan syntyperänsä suoman elämän, hänen suurin pulmansa olisi ollut se, kuinka hän saisi hedelmän kuorittua.

Hän ei kuitenkaan ehtinyt ajatella tai suunnitella selviämistään. Hänen aivonsa olivat juuri alkaneet heräillä ihmisen puhuessa, mutta hän ei ollut oikeasti kuullut sanaakaan. Ääni meni kyllä hänen korvastaan sisään, mutta mikään ei ollut ottamassa sitä vastaan. Sen takia hän joutuu toimimaan vaiston varassa.
Ihmisen sännätessä miekkaa heiluttaen Chalendoria päin mies kyykistyy, inahtaa ja painaa kätensä korvilleen, päänsä ympärille. Tämä on hänen pahin painajaisensa, ja jos huonosti käy, niin myös viimeinen. Hän sulkee silmänsä tiukasti, ja yrittää sulkea lähestyvien askeleiden äänen ulkopuolelleen. Tämä on häpeällinen tapa kuolla, kyyristellen kauhuissaan. Mutta hän ei voinut mitään sille, että oksentaisi pelosta, jos vain ehtisi.

Haltian kaikki kauhu, epätoivo ja halu jäädä henkiin tiivistyvät yhdeksi rukoukseksi, jota hän ei edes suuntaa millekkään jumalalle. Hän mutisee sen muutamassa sykäyksessä, puolihuolimattomasti ja nopeasti, jääden sitten odottamaan iskua.
Vaikka haltia itse ei tajua asiaa, koska hän on niin turtana pelosta, näkymätön suoja ilmestyy hänen ympärilleen. Hän on kuin äitinsä kohdussa jälleen kerran.

((hui kamala, tämä on aivan liian jännä peli : D En olisi halunnut käyttää tuota suojakupu-juttua, mutta Challe ei oikein jäänyt muuta mahdollisuuttakaan. Ei se kuolla halua. Enkä minä halua joutua eroon pappismiehestäni))

//Niinpäniin, joskus täytyy tehdä radikaalejakin juttuja pitääkseen hahmonsa hengissä : D //


Muutamalla suurella harppauksella Beregryn oli saavuttanut haltian, joka oli kyyristynyt maahan. Vihansakin keskellä Beregryn kuitenkin ehti luomaan säälivän katseen haltiaan. Toinen ei edes yrittänyt säilyttää henkikultaansa vaan suojautui epätoivoisesti. Haltiahan pelkäsi kuin pikkulapsi.

Beregrynillä ei ollut aavistustakaan, mitä haltiat ajattelivat kuolemanjälkeisestä elämästä. Todennäköisesti heidän kuvitelmasa olivat kuitenkin positiivisempi kuin totuus; Beregryn passittaisi tämän haltian suoraan helvettiin.

Heilauttaessaan miekkaansa kuoloniskuun Beregryn ei tuntenut sääliä. Hän teki tämän oman henkensä pitämiseksi, ja sitäpaitsi kyseessä oli vain haltia. Maailma ei näitä saastaisia olentoja kaivannut. Vahva metallinen terä viuhahti ilmassa, mutta sitten sen liike pysähtyi aivan yllättäin törmätessään läpipääsemättömään esteeseen. Miekka lipesi Beregrynin kädestä ja liukui maahan kolahtaen kiviin.

Beregryn ei osannut reagoida nopeaan tilanteenmuutokseen, vaan jäi hölmistyneenä tuijottamaan eteensä. Hän ei voinut tajuta, mihin miekan liike pysähtyi, sillä haltia ei ollut vieläkään nostanut kättään puolustukseksi. Sitten Beregryn tajusi asian ja hänen silmänsä kapenivat viiruiksi. Haltia oli käyttänyt magiaa.


// Tulipas taas tönkköä tekstiä :/

((ja pyh, kirjoittaja on tavallisesti tekstin kaikkein kriittisin lukija. turha tuommoisesta on stressata, eikä tuo minun mielestäni mikään huono ollut))

Kyyristyneenä Chalendor odottaa iskua, mutta sitä ei tule.
'Tuntevatko kaikki kuoleman hetkellä näin, sykäykset venyvät pitkiksi hetkiksi...?'
Kun viiltävää kipua ei vieläkään tule, haltia ehtii jo epäillä kuolleensa niin nopeasti, ettei ehtinyt tuntea mitään. Sinänsä hyvin armollista. Hänen siis täytyi olla siinä mystisessä kuolemanjälkeisessä tilassa. Tulisiko hän tapaamaan jumalansa ja kuolleet sukulaisensa, ennen kaikkea rakkaan Adirathin. Olisiko nainen hänelle vihainen, kun hän ei ehtinyt varoittaa toista ajoissa?

Haltia uskaltautuu avaamaan silmänsä, ollen vielä syvällä omissa kuvitelmissaan. Siksi hänen ilmeensä on hyvin hölmistynyt, kun hän näkee ihmisen seisovan vieläkin hänen edessään, muutaman askeleen päässä miekka tiukasti kädessä. Likainen kujakin oli vielä ennallaan, kuten sen varjoissa makaava verinen ruumiskin.

Miehen aivot ovat lukossa, eikä hän voi sisäistää olevansa edelleenkin hengissä. Ainakin aistit olivat vielä kunnossa, mädäntyneiden ruokien haju pelmahtaa hänen sieraimiinsa. Myös terävä kivi polven alla pistää ikävästi. Kuolleidenhan ei pitäisi enää tuntea kipua, vai mitä?
Ihmismies on kuitenkin vielä hänen edessään, ja Chalendor tuntee, että hänen pitäisi ainakin yrittää sanoa toiselle jotain, saadakseen selville onko mies todellinen vai pelkkä harhakuvitelma. Mutta mitä hän voisi sanoa olennolle, joka olisi ilomielin upottaut miekkansa hänen lihaansa?
Ei hänellä ollut mitään sanottavaa, ja siksi Chalendor jää tuijottamaan ihmistä hämmentyneenä. Jos toinen olisi pelkkää mielikuvituksen tuotetta, ehkä ihminen katoaisi omia aikojaan.

((Cha jumittaa : D . En siis voinut tehdä mitään kovin edistävää, toivottavasti keksit jotain hauskaa))

// Aiheutat minulle paineita ^^' //


Nopeasti Beregryn kumartui nostamaan miekan takaisin käteensä varoen kuitenkaan siirtymästä yhtään lähemmäs haltiaa kuin oli pakko. Edes miekka kädessä Beregryn ei tuntenut oloaan täysin turvalliseksi, sillä hän ei voinut luottaa mihinkään yliluonnolliseen tuosta vain. Magia tuli Saatanasta ja vaikka Beregryn ei ollut kaikkein uskonnollisin, hän osasi silti kavahtaa sitä.

Vältellen katsekontaktia haltian kanssa Beregryn tuijotteli mitäännäkemättömin silmin eteenpäin. Enää hänellä ei ollut suurta hinkua rynnätä suin päin tappamaan haltia. Yliluonnollinen miekan pysäyttämisloitsu oli saanut miehen varuilleen. Eihän taikaolennoista voinut koskaan tietää mitä ne keksivät seuraavaksi. Mutta pelkkä magian, tuntemattoman, pelko ei ollut ainoa asia, joka pysäytti Beregrynin. Haltia näytti niin surkealta kyyristellen maassa edelleenkin, että ihmismiehen oli pakko myöntää tuntevansa sääliä. Beregryn oli joutunut pysähtymään ajattelemaan, ja ajatteleminen sai liikkeelle sen pienen omatunnonjyvän, joka miehen mielessä vielä häilyi.

Beregryn horjui muutaman askeleen taaemmas ja jäi nojaamaan seinään aivan kuin tarvitsisi jotain tukevampaa kätensä alle. Vaikka haltian tappaminen ei nyt onnistuisi, täytyisi silti löytyä jokin keino haltian suun kiinnipitämiseksi. Sen lisäksi pitäisi saada tuo ruumis hävitettyä johonkin... Ainoa ihminen tässä kaupungissa, joka voisi auttaa Beregryniä oli varmasti miehen pikkuveli Matheo, joka hääräili varmasti näilläkin hetkellä rikkaassa kartanossaan papereidensa kimpussa. Matka ei sinänsä ollut pitkä, mutta sinäkin aikana joku voisi erehtyä tulemana tälle kujalle ja nähdä ruumiin... Toisaalta Beregryn ei voisi mennä tapaamaan Matheota, sillä samalla hän voisi törmätä siihen miekkoseen, joka oli aiheuttanut koko tämänkin sotkun. Beregryn kirosi hiljaa ilmaan ja painautui yhä lähemmäs seinämää aivan kuin toivoen, että se voisi kadottaa hänet. Minne ihmeessä hän saisi ruumiin piilotettua keskellä kaupunkia?

Venähtävän hetken Beregryn vain tuijotteli lamaantuneena eteenpäin aivojen työskennellessä kuumeisesti. Silloin hän sai omasta mielestään nokkelan älynväläyksen ja hänen hartiansa nousivat jälleen uhkammaaksti pystyyn. Hän pyyhkäisi verisen kätensä seinää vasten jättäen siihen ruman punaisen viirun ja astui takaisin kyyristelevää olentoa kohti. "Hei haltia", Beregryn sanoi. Hänen ääneensä oli taas palannut entisenmoinen varmuus ja voima. "Annan sinulle mahdollisuuden selvitä hengissä huomiseen", Beregryn uhitteli. Mies tiesi olevansa alakynnessä jos tuo haltia kerran osasi magiaa, mutta esitti toista. Tässäkin tilanteessa poti se vanha nyrkkisääntö, että kun näytät vahvalta olet vahva. Beregryn piteli miekkaansa näkyvillä luodakseen voittamattoman vaikutelman, joka ihmensi haltialle, että tämän ei kannattaisi yrittää temppuja. Beregryn oli aikonut kääntää haltian magiataidot edukseen.

((yritän olla tekemättä sitä tulevaisuudessa :] . Mutta selviydyit oikein hyvin, tuo sinun ja Beregrynin älynväläys kuulostaa mielenkiintoiselta. Toivottavasti et saa niitä tästä ylinopeasta vastauksesta... Olen itsekin yllättynyt siitä.))

Chalendor katsoi ihmistä itsepintaisesti, mutta toinen ei millän suostunut muuttumaan läpinäkyväksi ja katoamaan hänen silmiensä edestä. Hän luopui harhakuva-ajatuksestaan lopullisesti silloin, kun ihminen pyyhki kättään kujan seinään. Minkään mielikuvituksen tuotteen ei pitäisi pystyä vaikuttamaan ympäristöönsä, joten oli kaiketi pakko myöntää, että ehkä ihminen oli sittenkin todellinen. Chalendor yrittää parhaansa mukaan olla katsomatta ruumista ja verijälkeä seinässä. Jos hän vilkaisisi jompaakumpaa, varsinkin ruumista, niin hän ei voi olla varma miten käyttäytyisi, eikä hän mielellään menetä ruumiinsa hallintakykyä.

"Hei haltia"
Sanat vakuuttivat hänet lähes täysin siitä, ettei ihmismies ollut mikään keksitty olento. Haltialla oli huono mielikuvitus, eikä hän varmastikaan pystyisi kuvittelemaan mitään noin todentuntuista. Katsoessaan ihmistä hänen ilmeensä muuttuu astetta myrtyneemmäksi. Hänellä oli nimikin, tosin hänellä ei ollut pienintäkään aikomusta esittäytyä tuolla ihmiselle. Kyllä tämä hänelle sopi, jos toinen haluaa loukata häntä ja kutsua häntä haltiaksi samalla äänensävyllä kuin puhuisi koiralle, niin hän puhuttelee toista mielellään samalla äänensävyllä ihmiseksi.

"No mitä?", hän kysyy ihmiseltä, ja nousee hitaasti seisomaan huomattuaan ettei toinen todennäköisesti hyökkäisi enää hänen kimppuunsa. Hänen äänensä kuulosti pieneltä ja pelästyneeltä, ja Chalendor selvittääkin kurkkuaan saadakseen kuristavan tunteen katoamaan. Vaikka toinen esiintyi uhmakkaasti, seisoi toinen sellaisessa asennossa että ei siitä kovinkaan nopeasti pystyisi lähtemään uuteen hyökkäykseen. Haltia silmäilee miestä kuitenkin varuillaan, vahtien toisen jokaista elettä, ja yrittää samalla sulkea mielensä ja kuvannollisesti silmänsä ihmisen takana retkottavalta näyltä.

// Olet nopea verrattuna minuun... Noh, jotenkin minulla on vain koneella ollessani niin paljon kaikkea muuta tekemistä että en saa aikaisesksi ropettamisen aloittamista... //

Haltia oli viimeinkin tajunnut, että Beregrynin ensisijainen tavoite ei ollut enää tämän muuttaminen veriseksi läntiksi, ja nousi vähitellen ylös. Beregryn piti puheessaan tauon ja arvoi samalla mahdollisimman tarkasti haltian magiakykyjä. Mies ei pystynyt nyt kääntämään ajatuksiaan minnekään muualle, sillä vaikka hänen mielessään häilyi magianpelko, oli kysinen asia kuitenkin jonkin verran kiinnostava. Beregrynille oli tullut täytenä yllätyksenä haltian yhtäkkinen puolustautuminen magialla, eikä hän pystynyt unohtamaan sitä.

"Minulla ei ole mitään syytä hiljentää sinua, jos ei ole mitään puhuttavaa", Beregryn sanoi. "Sinulta kun näyttää magia luonnistuvan, niin osaat varmasti tehdä äskeisen pikku välikohtauksen tapahtumattomaksi. Voit varmasti parantaa hänet, tai jos hän on jo ehtinyt kuolla, niin osaat varmasti herättää hänet henkiin takaisin." Beregryn lateli vaatimuksensa suoraan kuin ostoslistan, eikä välittänyt hiukkaakaan siitä, mitä haltia mahtaisi ajatella. Beregryn ei käytöksellään antanut haltialle montakaan vaihtoehtoa, joko tämä tottelisi Beregryniä tai kuolisi. Tähän asti Beregryn oli saanut pidettyä ylilyöntiasemansa, mikä olikin välttämätöntä hänen luikertelemisekseen ulos sellaisesta pikku-ungelmasta kuin murhasyyte.

((itse kun pystyn laskemaan yhden käden sormilla ne paikat, joissa netissä ollessani käyn, niin ei ole vastaavanlaista ongelmaa. mutta ei se mitään, mielummin kiinnostava tilanne ja pitkä odotus kuin toisinpäin :] ))

Kuultuaan ihmisen sanat Chalendor jää tuijottamaan toista ja hänen ilmeensä käy sitä epäuskoisemmaksi, mitä pidempään hän katsoi toista. Vaikka hän oli jo odottanut melko pitkän hetken, ei ihminen mitenkään ilmaissut pilailevansa. Oliko toinen ollut vaatimuksissaan aivan tosissaan? Kultahaltia ei voinut uskoa sitä. Hän tiesi, etteivät ihmiset kyenneet taikuuteen, mutta hän ei ollut ennen pitänyt heitä täysinä typeryksinä.
"Oletko sinä edes tosissasi? Tietenkään en voi herättää häntä henkiin", Chalendor sanoo viitaten ruumista kohti. "Senhän nyt tietää lapsikin. Ja näethän sinä, että hän on kuollut kuin kivi"

Hän oli ehtinyt huojentua hieman ihmisen ensimmäisistä sanoista, mutta nyt hän valmistautuu väistämään tai tekemään edes jotain, jos toinen hyökkää taas hänen kimppuunsa. Ihminen on yhtä uhkaava kuin ennenkin, mutta äskeinen lausahdus laski kultahaltian kunnioitusta ihmistä kohtaan. Toinen saattoi olla voimakas ja väkivaltainen, mutta mikään järjen jättiläinen hän ei selvästikään ollut. Mikä pettymys. Chalendor oli jo ehtinyt elätellä toivoa siitä, että joskus jokin ihminen osoittaisi, ettei tuon rodun ainoa tarkoitus ollut hajoittaminen ja hallitseminen.
Varmuuden vuoksi Chalendor selventää edellisiä lauseitaan, mutta puheenaiheen takia hänen ääneensä livahtaa aavistus katkeruutta.
"Jos me pystyisimme herättämään kuolleita henkiin, niin minkä ihmeen takia olisimme hävinneet sen sodan?"
Toinen tietää aivan varmasti mistä hän puhuu, ellei ole tuhonnut pääkoppaansa aivan täysin.
"Mistä luulet sen johtuvan, että antauduimme? Jos olisimme voineet herättää kaatuneemme henkiin aina uudestaan ja uudestaan, niin tietenkin ainakin osa meistä olisi sen tehnyt."

Sanoilla 'osa meistä' hän tarkoitti enimmäkseen mustahaltioita, sillä sivistyneiden haltiakansojen keskuudessa asiasta olisi noussut valtavan suuri moraalikysymyksistä kiistely.
Hän ei ollut lainkaan varma, oliko tuon magiassa olevan puutteen paljastaminen järkevää, mutta hän ei aio kuolla siksi, että ihminen luulee hänen vain niskoittelevan itsepäisyyttään. Sillä tämänkaltaisissa asioissa Chalendor ei ollut itsepäinen. Hän oli pelkuri.

((kylläpä se Beregryn on hauska heppu : D . Muuten, sopisiko että tämä peli sijoittuu koleakauteen? Ainakaan itse en ole mitenkään tajunnut huomioida kylmäkautta ja kylmyyttä. Minulle sopii mikä tahansa koleakauden ajankohta, eli käykö sinulle parhaiten sen alku, keskikohta vai loppu?))

// Sinä kysyit tuota koleakausi-kylmäkausi juttua jo : D Jos sijoitetaan tämä peli koleakauden loppuun, silloinhan me suunnilleen tämä peli aloitettiinkin? //


Kun haltia kielsi Beregrynin vaatimuksen, ihmismies jäi tuijottamaan tätä jännityyneenä. Hän oli varma, että olisi tappanut haltian siihen paikkaan, ellei tämä olisi jatkanut puhettaan ja näinollen todistanut sen, ettei valehdellut.

Oli kuin taas yksi matto olisi vedetty pois Beregrynin jalkojen alta. Hän tiesi, että hänen korttinsa alkoivat olla lopussa. Nyt, kun Beregrynin varmana pitämä valttikortti oli luiskahtanut menemään, mies ei voinut kuin huokaista tuskastuneena.

Beregrynin mieliala vaihtui taas nopeasti ja hänen vihansa laimeni. Sen tilalle miehen mielessä kasvoi lähinnä epätoivo. Nyt ei enää voinut piilotella pelkän ulkokuoren takana, kaupungin vartijat eivät todellakaan uskoisi semmoista.

Beregryn tiesi vielä yhden tavan siirtää murhasyyte pois hartioiltaan, mutta hän epäili tehdä sitä. Mies tiesi vaikuttavansa oudolta haltian silmissä nopeine tunteiden vaihteluineen. Hän ei ollut vastannut mitään haltian sanoille, katseli vain hieman rauhallisempana ympärilleen. "Miten vain", hän sanoi olkiaan kohauttaen. Miehen kasvoilla oli mitäänsanomaton ilme, kun hän yhtäkkiä kääntyi kannoillaan ja lähti juoksemaan kohti kujan kadunpuoleista päätä. "Murha!" hän huusi. "Täällä on tapahtunut murha! Vartijat!"



// Mä olen niin kiintynyt tähän minun Beregryn-miekkoseeni, että en millään meinaa uskaltaa tehdä mitään radikalia :3 Etten vahingossakaan tekisi mitään, mikä muuttaisi tyyppiä liikaa ;D Beregrynhän kuitenkin vain näyttelee suurempaa kovista kuin onkaan ;D //

((Ai jaa, noh. Toivottavasti en kysy samaa asiaa enää hirveän montaa kertaa, ja jos kysyn, niin pamauta minua halolla päähän :] ))

Chalendor seuraa ihmisen toimia kummastuneena, kun toinen kohauttaa olkiaan välinpitämättömästi, vaikka äsken toinen oli ollut niin kiinnostunut juuri äsken hänen magiantaidoistaan. Haltian kummastuneisuus vaihtuu kauhuun, kun ihmismies lähtee juoksemaan ja kailottaa 'murhaajaa' koko kaupungille. Hän kyllä tajusi, mitä toinen aikoi, koska nuoruudessaan hän oli tottunut kaikenlaiseen vehkeilyyn ja juonitteluun.
Aikka hänen mielensä tiesi asian, ruumiin laita tuntui olevan toisin. Sillä kun hänen mielensä tiesi, että nyt pitäisi ottaa jalat alle ja nopeasti, mutta ruumiinjäsenet olivat lukittautuneet paniikinomaisesti paikoilleen.
'Ihmiset... Tämä olisi pitänyt arvata', hän manaa mielessään ja harmittelee sitä, ettei ollut aikaisemmin itse huutanut tuota samaa sanaa, mitä ihmismies huusi nyt. Mutta silloin kujalla makaisin todennäköisesti kaksi ruumista.
Chalendor toivoo syvästi, ettei koskaan joudu tekemisiin ihmisnaisen kanssa. Silloin hän todella olisi pulassa. Tänään ihminen petti ja lavasti hänet, ja aikoja sitten Chalendor oli joutunut putkaan, koska eräs haltianainen oli jättänyt hänet pulaan. Selliin hän ei enää ikimaailmassa menisi uudestaan. Hän ei luottanut enää pätkääkään ihmisten oikeuslaitokseen, ja on hyvin ahdistavaa kyhjöttää päiväkausia neljän paksun kiviseinän sisällä.

Pelon voimalla Chalendor saa itsensä jaloilleen, ja hän vilkuilee hädissään ympärilleen. Hänellä on näköjään vain yksi vaihtoehto... Mies säntää kujan seinää kohden, joka on oikeastaan talon kylki. Eräs puinen takaovi ei ole lukossa, ja hän kiskaisee sen auki ja lähtee kompuroimaan eteenpäin hämärässä huoneessa. Hän ei jää kuuntelemaan oven suht hiljaista paukahdusta eikä kujalle ryntäävien vartiomiesten ääniä. Haltia tunnustelee tietään eteenpäin, koska ympärillä on niin vähän valoa, ja yrittää päästä vain mahdollisimman kauas tuosta kamalasta, painajaismaisesta kujasta. Sinne hän ei eksyisi enää ikinä. Hän löytää rappuset, juoksee ne ylös ja vetää niiden päässä olevan oven kahvasta.

((mutta vaikka se vain näytteleekin kovista, niin pahuksen ilkeä se on Challe. Mutta mikäs sen hauskempaa : D ))

// Minä en nyt voi mitenkään selitellä tätä pitkää pelitaukoani. Pyydän vain anteeksi ja yritän parantaa tapani. Toivottavasti et hirveästi tuskastunut, kun jouduit odottamaan näin kauan.... Toivottavasti saan minäkin peli-intoni takaisin. //


Beregrynin onneksi isommalla kadulla sattuu juuri hyvään aikaan kulkemaan kaupungin vartijoiden pienimuotoinen kaarti, jonka jäsenet ovat jo ehtineet kääntää huomionsa Beregryniin tämän saapuessa kujan päähän. Neljästä vartijasta vanhin, kunnolla keski-iän ylittänyt mieshenkilö vartijan sinisessä nutussa on jo parkkeerannut Beregrynin eteen ennenkuin mies on edes kunnolla pysähtynyt. Vartiomiehen vuosikausia karttuneet taidot ja ajanmittaan hioutuneet refleksit ovat nyt terästäytyneet täydelliseen taisteluvalmiuteen. Varsinkin kun vartiomies oli ollut kuulevinaan sanan 'murha'.

"Mistä oikein on kyse?" kaartin vanhin kysyy hänen katseensa porautuessa tiukasti Beregryniin. Hän ei voi olla näkettä veritahroja Beregrynin vaatteilla ja tämän huomion seurauksena miehen kulmat painuvat ryppyyn. Liian usein vartijoita häiritään ties minkämoisilla turhilla kujeilla ja hälytyksillä, mutta vaikutti siltä, että nyt taisi olla tosi kyseessä. Beregryn hengähti äänettömästi hukuttaen viimeisenkin pintaan pyrkivän omatunnonpistoksen. Nyt ei voisi enää perääntyä. "Hän on kuollut", Beregryn sanoi viitaten olkansa yli. "Syypää on kultahiuksinen haltia, joka taitaa pinkoa päätä pahkaa pakoon tällä hetkellä."

Ennenkuin Beregryn ehti edes kunnolla lopettaa lauseensa, vartijoiden joukkoon tuli liikettä. Joku vartijoista huudahti ja Beregryn ehti juuri parahiksi näkemään, kuinka kujan seinässä oleva vanha ovi kolahti takaisin kiinni. "Se oli kultahaltia", samainen vartija sanoi todistaen samalla, että Beregrynin puheessa oli ainakin jotain perää. Kun vartiokaartin vanhin jäsen huomasi maassa makaavan miehen, joka osottautui kuolleeksi maassa lojuvasta verilammikosta päätellen, hän komensi kahta vartijaa menemään haltian perään. "Haltia, niinpä tietysti", hän tuhahti vielä.

Sitten vartija kääntyi takaisin Beregrynin puoleen, joka seisoi kädet puuskassa yrittäen näyttää mahdollisimman neutraalilta. "Minulla ei ole aavistustakaan, mitä täällä on tapahtunut, mutta sinä saat alkaa selittää ja vähän äkkiä. Mitkään haltioihin liittyvät murhatapaukset eivät ole leikinasioita."

Oven takaa tuleva valo häikäisee hetkeksi kultahaltian silmiä, mutta hän jatkaa karkuun pinkomistaan silmät sirrillään. Valoisaan huoneen toiselta puolelta kultahaltiaa tuijotti ruskeasilmäinen haltiataapero ja tämän vanhempi, vakavan näköinen veli, mutta Chalendor ei kiinnittänyt heihin mitään huomiota. Hän on jo säntäämässä ulos vastakkaisesta ovesta, kun selitystä vaativa, heleä huudahdus pysäyttää hänet.
"Hei!", lasten äiti tai jokin muu sukulainen huudahtaa, jääden seisomaan kädet lanteillaan.
Chalendor puree huultaan, ja jatkaa matkaansa huudahtaen samalla vastauksen olkansa yli.
"Pyydän, lukitkaa tuo ovi!"

Jos kultahaltia vielä joskus tapaisi tuon ihmisen ja katsoisi häntä silmiin, niin hän ei varmastikaan käyttäytyisi yhtä hillitysti kuin äsken – mutta äskeinen "hillitty" olemus oli ollut enemmänkin järkytyksen aiheuttaman lamaannuksen aiheuttama kuin minkään itsekurin aikaansaama.
Vaikka Chalendor tietää, ettei hän ollut syyllistynyt mihinkään, ei hän hidasta vauhtiaan. Hän ei luottanut tippaakaan ihmisten oikeuslaitokseen, sillä palveli juuri ihmisten oikeutta, eikä tuomion reiluudella ollut mitään väliä, kunhan lopputulos oli ihmisen kannalta hyvä ja haltian kannalta vähintään vankila, pahimmassa tapauksessa joutuminen hirttoköyden jatkeeksi.
Miehen omatunto kolkutti siitä, että hän oli saattanut sotkea viattoman haltiaperheen tähän sotkuun. Mutta hänen pelkuruutensa on vahvempi kuin hänen moraalinsa.

((Se on mennyttä, joten on parempi keskittyä tulevaan. Jos sinulle tulee uudestaan sellainen tilanne, että et voi roolia sinä aikana, niin toivoisin sinun ilmoittavan siitä, ettei tarvitse käydä vahtaamassa sitä, onko vastausta tullut.
Nyt kun hahmot ovat joutuneet erilleen, peliä voisi jossain vaiheessa lopetella, ellei sinulla ole jotain kieroa suunnitelmaa heppujen varalle ; ) ))

// Öh, juu. En katoa tällä tavalla enää toiste :] //


Beregryn katseli kuinka kaikki muut paitsi hänen edessään seisova vanhempi vartiomies kaosivat hyvin sukkelaan haltian perään ovesta sisään. Hetken hän oli hyvillään siitä, että vartiomiesten usko oli ollut niin hyvä ja he olivat lähteneet haltian perään päätä pahkaa. Hän käänsi katseensa takaisin vartijaan, joka oli juuri tiukasti ilmoittanut haluavansa kuulla mitä oli tapahtunut. Hetken kestänyt helpotuksen kupla puhkesi ja Beregryn huokaisi äänettömästi. Tämä vanha vartiomies tutkaili Beregryniä sillä tavalla kulmiensa alta, että hän ei varmasi uskoisi niin minkäänlaista selitystä nuoren miehen suusta. Haltiankin hän halusi paikalle varmasti vain enemmänkin todistajaksi kuin murhasta syytetyksi.

"En minä tarkalleen ottaen tiedä mistä oli kysymys", Beregryn sanoi jähmeästi. "Tulin paikalle aivan sattumalta. Heille tuli kai jonkinlaista riitaa, ja tiedättehän te haltiat." Beregryn ehti onneksi laittaa kielensä kuriin, jotta ei olisi sentään ruvennut lavertelemaan täysin päästävedettyjä fraaseja, jotka mustamaalaisivat haltian mahdollisimman pahoin. Maltti on valttia, ja tärkeintä Beregrynin oli nyt pitää epäilykset mahdollisimman kaukana itsestään. "Mutta jos ette minua tämän enempää kaipaa, niin lähtisin mielelläni. Minulla on asioita hoidettavana." Beregryn otti jo askeleen eteenpäin, mutta vartiomies oli eri mieltä. "Sinä et lähde minnekään. Kyseessä on murhatutkimus ja sinua tarvitaan..." vartijan lause jäi kesken, sillä Beregryn oli huomannut tilaisuutensa tulleen. Jos hän jäisi tänne, vartijat saisivat varmasti lopulta selville, kuka loppujen lopuksi oli antanut maassa makaavalle miehelle kuoliniskun. Ja sitten Beregryn olisi pahassa pulassa. Puoliksi tuurilla, puoliksi taidolla hänen onnistui kampata häntä kohti kävelevä vartija ja aloittaa pinkominen kohti kujan valoisaa päätä. Hetkessä vartija oli kuitenkin takaisin jaloillaan, eikä Beregryn ollut saanut kuin muutaman metrin etumatkan. Mutta se riitti. Beregryn kuuli vartiomiehen huutavan hänen peräänsä kun hän katosi väkijoukkoon hetkessä.

Beregryn ei kuhnastellut hetkeäkään. Hän eteni niin rivakasti kävelevien ihmisten joukossa, kuin vain suinkin pystyi. Torille saapuessaan, hän hiippaili kojujen ympärillä kuin alhainen varas, ja sai osakseen jäätäviä mulkaisuja. Mutta Beregryn tuskin huomasi niitä. Hänen mieleensä mahtui vain yksi ajatus; hänen oli päästävä mahdollisimman nopesti ulos kaupungista. Sen kummempia ajattelematta hän jatkoi nopein juoksuaskelin torin poikki ihmisten hälinänä keskellä vilkuillen hätääntyneenä taakseen. Mies hiljensi vauhtiaan vasta torin laidalla seisoskelevan hevoskauppiaan luona. Beregryn tiesi, että hänen oli päästävä mahdollisimman nopeasti mahdollisimman kauas, eikä hän voisi palata Mothyyn pitkään aikaan. Hevosella matka sujuisi joutuisasti, mutta toisaalta hevosen hinnasta tinkiessään hän menettäisi kallista aikaa. Hän tiesi, että vartijoiden saappaiden kopina ja huudot saattoivat alkaa kuulua hänen takaansa minä hetkenä hyvänsä.

Beregryn teki päätöksensä nopeasti ja suuntasi kohti hevoskauppiasta. Tavallisissa oloissa hän ei olisi luonut silmäystäkään näihin elikoihin ostamistarkoituksessa, niin laihoilta ne näyttivät, mutta nyt hänellä ei ollut valinnanvaraa. Hän suuntasi askeleensa nopeasti vanhan hevoskauppiaan eteen ja pyysi tältä nopeinta hevostaan. Hetken tämä kauppias katsoi Beregryniä alta kulmiensa odoksuneena kun sai kuulla, että Beregryn haluaisi hevosen välittömästi ja satuloituna. "Ahaa, herralla on kiire pois kaupungista! Kyllä minä nämä jutut tiedän..." kauppias virnisti. Beregryn iski tämän käteen viimeiset kultakolikkonsa. "Tätä kauppaa ei sitten ikinä käyty", hän sanoi. Kauppiaan ilme suli hymyyn ja sujautti kolikot nopeasti massiinsa. "Ei tietenkään herra", hän naurahti. "Sinua en ole nähty tai kuulltu. Oli ilo asioida kanssanne!"

Beregryn mulkaisi kauppiasta jäätävästi, mutta ei voinut sillä hetkellä tehdä muuta kuin vain luottaa tähän. Nopeasti hän tarttui uutta hevostaan suitsista ja talutti sitä ripeässä ravissa pois torin humusta. Äkkiä hän kuitenkin näki vartijoiden sinisten takkien vilahtavan ja ihmisjoukon hajaantuvan kahden puolen. "Pysäyttäkää tuo mies!" Beregryn oli kuitenkin jo hevosensa selässä ja lähtenyt ratsastamaan täyttä laukkaa kaupungin porteista ulos. Hölmistyneet portinvartijat eivät olleet vielä edes ehtineet tajuta tilannetta, saatika sitten että olisivat tehneet jotain ratkaisevaa. Kaupungin häly jäi joka askeleella kauemmas ja kauemmas. Mutta Beregryn ei hidastanut. Hän kääntyi hyvin pian päätieltä metsään paljoakaan ajattelematta minne oli menossa. Hänen mieleensä ei mahtunut yhtäkään ajatusta. Paniikki sykki yhä hänen suonissaan, vaikka hän olisi halunnut hukuttaa sen.

Beregryn ratsasti hevosparan niin läkähdyksiin, että tämä tuskin jaksoi edes kävellä. Vasta silloin Beregryn pysäytti ratsunsa ja valui selästä maahan. Hänellä ei ollut aavistustakaan kuinka kauas hän oli ratsastanut, tai missä hän oli, mutta yksi asia ainakin oli varmaa; hänen takaansa tai ympäriltään ei kuulut niin minkäälaista ääntä joka voisi kieliä takaa-ajajista. Itseasiassa koko metsä oli täysin hiljainen lukuunottamatta hengästyneen hevosen tasaista puuskutusta.

Beregryn vajosi polvilleen pehmeään maahan, eikä välittänyt siitä, että hiestä märät vaaleat hiukset velloivat hänen kasvoillaan. Hän tuijoitti mitäännäkemättömin silmin eteensä pusikkoon. Hitaasti hän kohotti kätensä, joka eksyi viitan taskuun. Ja kuinka ollakkaan, siellä oli edelleenkin hänen isälleen osoitettu kirje.


// Meni tässä hieman yksinroolimiseksi, mutta kun teki mieli ropettaa, enkä voinut ottaa teikäläisen hahmoa mukaan, niin tuli sitten tällainen pätkä :] Minun osaltani tämä rope taisi olla sitten tässä. Kiitos paljon pelistä! Pelaillaan kernaasti uudelleenkiin, jotta Chalendor pääsee opettamaan Beregrynille vähän tapoja 8'DD //